Nyt on kuitenkin kaikesta suuresta itsesäälistä ja liioitellusta jalan tukemisesta huolimatta vasta toimettoman päivä numero kaksi. Olen aivan henkisesti rikki. Kämppä näyttää kaaokselta, koska en jaksanut ennen leikkausta siivota. Nostin äsken kalsarit lattialta kepeillä, kun meinasin liukastua niihin.
Aurinko paistaa ulkona ja on syksyn ensimmäinen järkevä päivä lähteä ulos vangitsemaan hetkellisiä hetkiä objektiivin välityksellä. No mitä minä teen. Menen nukkumaan edellisenä yönä ehkä noin kello kolme kun aloin pelata tietokoneella. Otin muutaman särkyä ehkäisen tabun naamaan ja totesin että nyt on aikka nukkua. Muutaman sivun koluttuani Heroiini päiväkirjasta silmäluomenikin, jopa totesivat asian olevan juuri näin.
Yö meni kääntyillessä enkä löytänyt hyvää asentoa kuin muutamaksi minuutiksi. Aamuyöstä tabujen vaikutus lakkasi ja aloin tuntea pientä sykettä jalassni. Tunsin kohdan josta minua leikeltiin. Tunsin sen säälittävän pienen haavan ja nousin ylös. Olihan kello jo seitsemän.
Lääkäri kielsi käyttämästä alkoholia. Kännissä ihmisen tuntoaisti turmeltuu ja kipeät paikat paranevat valonnopeudella. Ainakin seuraavaan aamuun asti. No eipä olisi tullut mieleeni muutenkaan. Olenhan alkoholin suhteen vain nautiskelija. Nautin seurassa lasin punaviiniä ja ehkä jos iloittelen niin lasin viskiä. Ylilyönneistä ei puhuta. Jos joku haluaa drinkin niin saa tulla kylään.
Nyt juurikin sinä, joka olet kohdannut paljon pahempaa paljon masentavampaa luet tätä ja katsot kieroon. Säälittävä paskiainen, joka inisee muutaman sentin viillosta. Mutta hei lääkäri sanoi että se on paskamainen paikka.
No kuitenkaan en ole niin vahva enkä etenkään ole niin sohvaperuna kuin sinä. Minulle tämä on koettelemus ja tahdon jo ulos omasta pienestä luukustani.
Onneksi Hank Moody on seuranani..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti