Makumatka Turkuseen..

Apteekin ovet.

Oli aika lunastaa katteettomia lupauksia, lunastamattomia ajatuksia ja siirtää itseni kaupunkiin, jossa Tamperelaiset teekkarit hyppivät tasajalkaa ja ainoa positiivinen asia on sieltä saapuva tyhjä juna. Yksikään suomalainen ei ymmärrä miksi vielä nykyäänkin kaupunki pitää jakaa kahteen osaan ilman mitään järjellistä syytä. Enkä tarkoita nyt vain luonnon muovaamaa luonnollista rajaa vaan sitä henkistä rajaa ja kuilua, joka tuntuu olevan kaikkia fyysisiä esteitä isompi. Kaikesta huolimatta Turkulaiset toivottivat minut iloisesti ja ystävällisesti kylään!

No mitä Turussa voi sitten tehdä keskiviikkoiltana? Ensimmäinen ajatus on tietenkin lähteä laivalla Tukholmaan tai junalla Helsinkiin, mutta jos jostain kumman syystä haluaa pysyä kaupungissa..? Mennäkkö tihrustamaan sitä kuuluisaa Linnaa, haukkaamaan aidosta ja alkuperäisestä ratikka snägäristä mättöä vai vain loikoilla ja ihastella tuota yhden murrepääkaupunkimme erikoista kieltä?

Uusi Apteekki.

Itse ajattelin tutustua pubeihin, josta löytäisin sen aidon Turun, sen tunteen miksi tätä kaupunkia rakastetaan niin paljon, vihataan niin paljon ja miksi jollain on aina jotain sanottavaa tästä rakastetun vihatusta kaupungista.

Luonnollisin vaihtoehto on aloittaa todellisen turkulaisen hengen metsästys muutamasta perinteikkäässä juottolassa. On Apteekkia, Pankkia, Koulua ja Vessaa. Ja tiedoksi teille tietämättömille, niin nämä mestat ovat oikeasti olleet juurikin niitä ennen kaljahanojen asennuksia.

Uuden Apteekin tiski ja lääkeputlot.

Mitäpä kaikkein kuuluisin Turkulainen tekisi, jotta saisi ajatuksensa kulkemaan? Tietenkin hän astelisi jommalla kummalla puolella jokea olevaan Apteekkiin ja tilaisi sieltä Kukon Pill´s oluen. Tämän jälkeen hän istuisi tuolille ja siemailisi sitä kunnes ajatus kirkastuisi tai sitten se sumentuisi ennestään. Vareksen jalanjälkiä seuratessani löysin itseni istumasta vuonna 1907 perustetun Uuden Apteekin baarijakkaralta. Tällä kertaa sain päihteeni ilman reseptiä, sillä reseptilääkkeet siirrettiin toiseen taloon oluen tieltä vuonna 1993.

Historian havina ja humina kuului korvissa ja näkyi silmissä. Alkuperäiset kalusteet koristavat vieläkin kyseistä mestaa ja todennäköisesti tulevat tekemään sitä vielä useamman vuoden. Vaikkakaan keli ei hivellyt ja sadepisarat rankoivat oli tupaan eksynyt muutamia asiakkaita. Hevenen vanhempaa ja enemmän oluen ystävän näköistä. Mutta missään nimessä mesta ei ole mikään synkkä lähiä kapakka vaan todellinen oluen ystävän mekka. Erityinen kiitos ammattitaitoiselle ja ystävälliselle henkilökunnalla, joka oli tehnyt kotiläksynsä mestan historiasta.

Tallelokerot johdattavat nykyään erilaisiin talletuksiin.

Kukon jälkeen siirryin toiseen nimimestaan eli Pankkiin. Se oli eripuolella jokea kuin Apteekki eli tois- tai tälpuol. Edelleenkään en tiedä kummalla. Pankki oli jo totuttuun tyyliin entisessä elämässään ollut rahanvälitys piste tai oikeammin oikea konttori. Rakennus oli upea kuten Turun keskustan vanhat rakennukset ovat ja sama loisto jatkui sisällä. Ihmisiä oli enemmän kuin Apteekissa ja asiakaskunta koostui fiinimmästä ja hivenen enemmän kalliimman oluen ystävistä. Pidin mestasta myös vaikka keski-ikä oli useamman kerran korkeampi kuin omani.

Holvi.

Lehmä.

Seuraavana vuorossa oli nuorekkaampi, mutta silti hivenen omalaatuinen mesta. Ensivaikutelma muutaman prosentin hippi, useamman prossan verran taiteellinen ja vielä enemmän varaisin sanalle trendikäs. Astelimme sisälle Lehmän miellyttävään tunnelmaan. Tilaa juottolassa oli hyvin ja muutamia kansainvälisiä opiskelijoita oli viettämässä iltaa. Iloisesti keskustellen ja hymyissä suin. Kukaan ei ollut silminnähden humalassa ja ilmapiiri oli erittäin miellyttävä. Ja koska vielä oli kesää jäljellä niin terassia varten oli mahdollista ottaa vilttiä harteille jottei vilu iske.

Semi Burger lähellä toria.

Tämän jälkeen alkoikin sitten olla jo jäätävä nälkä ja kuten Suomen hampurilaispääkaupunkia kunnioittavana ihmisenä totesin ainoan oikean vaihtehdon yösyöntiin olevan hampparin. Eli siis en todellakaan mennyt Hesburgeriin vaan astelin Semi Burgerin punaisen rätin alta yöruokaparatiisiin. Iloinen myyjätär tervehti turkulaisittain ja aloitin menun arpomisen. Hmm.. Jotain tulista tekisi mieli. Listalta löytyi juurikin täydellinen annos sudennälkään ja tilaukseni koostuikin Superjättihampurilaisesta terästettynä hivenen chili-majoneesilla ja jollain muulla tulisella judanssilla sekä ranuilla kaikilla mausteilla. Paras hampurilainen mies muistiin! Päihitti McDonald´sin ja Hesburgerin viritelmät kuusi nolla. Se burgeri oli lämmöllä, ammattitaidoilla ja kevyellä vittuilulla valmistettu. Suosittelen kaikille.

The Menu.

En löytänyt Turusta syytä sen vihaamisen, vaan enemmänkin syitä sen rakastamiseen. Löysin Turusta erittäin ystävällisiä ihmisiä, historiaa vaalivia paikkoja ja hauskaa kekseliäisyyttä. Toivonkin etteivät nuo Tamperelaiset teekkarit pääse koskaan tavoitteeseensa, sillä seuraavalla kerralla kun olen jälleen läpikulkumatkalla tässä kauniissa kaupungissa, niin saatan pysähtyä hivenen pidemmäksi ajaksi. Täytyyhän jokilaivoillakin käydä!