Reissun vimonen kivikasa..

Tulumin El Castillo ja turistit koko komeudessaan.

Kulttuuria. Olimme saaneet arvovaltaisia vieraita Pohjolasta asti. Retkemme edeltävät vaiheet ja ideologia ei kietoutunut pelkästään paikallisen oluen, tequilan ja rommin ympärille niin miksi nytkään. Päätimme jo etukäteen harrastaa myös tällä niin sanotulla viimeisellä osiolla kulttuuria ja paikallista muinaishistoriaa. Helpoin ja erikoisin vaihtoehto oli itsestäänselvä. Tulum.

Miksi Tulum? No siksi, että sinne on helppo päästä ja se on ainoa Maya imperiumin kaupunki, joka on rakennettu meren rantaan. Syytä tähän ei ole tiedossa. Osa historiaan hivenen enemmän perehtyneistä on sitä mieltä, että kaupungin oli tarkoitus suojata muinaista kauppareittiä ja satamaa ja osa on sitä mieltä että se on vain sattumaa. Faktaa on kuitenkin se, että muinainen Maya kansa diggasi enemmän asua hakatussa viidakossa, kuin hiekkarannalla. Outoo possee!

Isla Mujeresin heikko hostelli ja koko reissun paskin kasvispizza oli taka-alalla ja töppöset tepastelivat määrätietoisesti kohti satamaa. Rinkat reippaasti selässä heiluen suunnistimme uutta seikkailua ja määränpäätä kohti. Jälleen kerran säästimme muutaman pennin kun olimme ottaneet meno-paluu lipun lauttaan. Matka meni helposti ilman ongelmaa. Taksi oli halvempi kuin edeltävällä kerralla ja pääsimme Cancunin ADO bussiasemalle. Poistimme liput Tulumiin ja siirryimme odotustilan kautta dösään. Aikaistin suunniteltua lähtöä puolihuolimattomasti ja aiheutin tilanteen, jossa WC vierailuun ei ollut enää aikaa. Hyvin nesteytyksestä huolehtineet reissarit antoivat aiheellista palautetta. Onnekseni vankkurissamme oli kuitenkin suhteellisen siisti käymälä.

Olimme varanneet jälleen onnistuneesti Tulumista booking.com sivuston kautta huoneiston hivenen syrjempää. Loto Tulum sijaitsi noin kahden tai kolmen kilometrin päässä keskustasta hiljaisemmalla ja rakenteilla olevalla alueella. Taksikuski ei tahtonut löytää perille, mutta onneksemme kiinteistön omistajat sattuivat juuri sopivasti saapumaan mestoille. Nopea pikamarssi muutama sata metriä ja sen jälkeen ison portin takaa avautui lähes uusi ja iso talo. Talossa oli neljä huoneistoa turisteille ja pienen pieni piharakennus, jossa paikallinen puutarhuri asui naisensa kanssa. Omistaja pariskunta oli mitä ilmeisemmin sitä parempaa meksikolaista taustaa, sillä he olivat keskiverto meksikaania huomattavasti pidempiä, hoikempia ja pukeutuivat astetta paremmin. Eglannin kielen taito oli rouvalla aivan loistava ja asioiden hoito ja neuvot tulivat helposti. Asunto oli erittäin siisti ja toimiva. Tosin pienenä miinuksena huoneistosta löytyi vain yksi makuuhuone, jote puolitimme vietetyn ajan olohuoneen sängyksi muuntuvalla sohvalla.

Edellisen WC kokemuksen jätettyä pienimuotoisia traumoja kaiken kokeneelle sissillemme, helpotus oli suuri havaitessamme toaletin siisteyden ja kiiltävyyden kilpaillessa keskimääräisen leikkaussalin klaatua ennen operaatiota. Toimituksen jälkeiseen aistikkaaseen havainnekuvaan en ota kantaa tässä kirjoitelmassa.

Mutta summa summarum olimme kaikki tyytyväisiä majoitukseen verrattuna edelliseen ja viettäisimme helposti pari yötä kyseisessä majoituksessa.

Tulumiin tutustumisen aloitimme marssimalla noin viisi kilometriä paahtavassa auringossa lähinpään Citymarkettiin, jossa suoritimme tarvike täydennyksen. Sniiduilu kunniaan ja käytimme hyväksemme erinomaista keittiötä, joka oli käytössämme. Yleisön pyynnöstä päätimme ottaa taksin takaisin ettei homma nyt aivan kuntoiluksi menisi. Iltaa varten oli vedettävä henkeä, sillä eräällä alkoi jälleen salikenkä vipattaa.

Tulumin keskustasta löytyi perus gymi, joka ei pyytänyt vierailusta sikamaista hintaa. Perinteinen irtopaino sali tarjosi hyvän ympäristön ylläpitävään treeniin ja saimme hien pintaan. Henkilökohtainen motivaatio ennen salille raahautumista hipoi lähellä miinusmerkkistä lukemaa, mutta treenin jälkeen olo oli kiirinyt plussan puolelle. Lähtö aina hankalin.

Gymi kisulit treenin jälkeen.

Seuraavana päivänä menimme sitten sinne minne kaikki Tulumissa menevät. Raunioille, kivikasoille tai muinaismuistolle. Ihan mitä nimeä haluaa käyttää. Taksilla siihen pisteeseen, mihin autolla pääsee ja sen jälkeen reippaasti reippailimme kohti porttia muutaman sata metriä tai ehkä kilometrin. Turisteja täynnä olevat traktori vetoiset kärryt ohittivat meitä ja tiesin olevamme myöhässä siiten autuaasta aamusta, jolloin lierihattuiset jenkit ovat vain karvas muisto edellisestä päivästä. Nyt se oli silmieni edessä.

Liput lähtivät inhimillisen jonottamisen jälkeen ja kierros alkoi. Kävelimme muurille pienen lenkin ja sujahdimme sisään. Meri näkyi vasemmalla ja koko komeus edessäni. Tunsin pettymyksen. Temppelit ja rakennelmat olivat vaatimattoman matalia ja niitä oli vähän pienellä alueella. Päätemppelin piha oli nauhoitettu ja kielletty turistilta. Meri oli kaunis, mutta olin valitettavasti odottanut enemmän. Mikään ei tuntunut miltään Tikalin jälkeen. Ei edes Coban jälkeen. Olimme auttamattomasti aloittaneet tämän kulttuurihistorian väärässä järjestyksessä. Tulevaisuuden turistille ohjeeksi. Aloita Tulumista, vieraile Cobassa ja päätä Tikaliin. Kokemukset ja rakennukset ovat nuosujohteisia eikä pettymyksiä tule niin helposti.

El Castillo ja viereinen partsi, josta on kaunis näköala merelle.

Mutta emme masentuneet vielä. Alueella piti olla kaksi upeaa hiekkarantaa, joista toinen valitettavasti oli suljettu kilppareiden pesintämenojen ajaksi. Ei näkynyt kilpeä eikä konnaa vaikka kuinka yritin kurkistella pientä hiekkaista rantaa. Jatkoimme matkaa ja ohitimme sen kaikkein kuuluisimman ja hienoimman temppelin, joka oli vaisu. Olihan se hienolla paikalla ja jos oma kartanoni oli sellaisella merinäköalalla saattaisin virtsata hunajaa. Nyt ihastelin sitä turistiryppäässä.

Laskeuduimme portaat alas ja katsoin hiekkarantaa naama mutrulla. Eipä ollut upea ei. Se oli pieni, paljon vesiheinää lilluva ranta ja kelikin oli vielä pilvessä. Liikaa turisteja eikä auringon ottoa. Petyin. Muut löysivät viereiset kalliot. Minä istuin hiekalla ja tuijotin horisonttiin.

Lähdimme pois ja kuulimme suomea. vaihdoimme muutaman lauseen ja jatkoimme matkaa. Menimme viereiselle rannalle.

Ranta oli OK. Iso ja melko puhdas. Jos vesiheinää ei oteta huomioon. Sitä oli jälleen psykedeelinen määrä. Joimme limpparia, heittelimme jenkkifutista ja ostimme kaljan naiselle. Hän ei ollut mukana. Hän ei ollut tarkkaavainen. Herätys oli yllättävä pallon iskeytyessä rintaan. Olimme pahoillamme, onneksi emme saaneet selkäämme. Hän otti asian yllättävän hyvin. Ehkä Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu, ettei pohjoismaalaisia saa lyödä. Sama kuin silmälasipäisiä. He ottivat asian hyvin.

Pienimuotoisen auringonotto session jälkeen lähdimme ja jätimme hyvästit rannalle. Cittarin kautta majoitukseen ja illallisen jälkeen nukkumaan. Seuraava päivä olisi jälleen matkustuspäivä. Cozumelia kohti!