Lisä aikaa tulee lisää ja lisää. Viisi minuuttia muuttui kymmeneksi, kymmenen muuttui kahdeksikymmeneksi. Lopulta se on viisikymmentä. No olenhan kuitenkin lähtöasemalta heti seuraavalla. Lähden hiljalleen talsimaan. Onneksi minulla on aikaa, ei tiukkoja suunnitelmia eikä muiden vaatimuksia. Olen oman itseni herra, ainakin hetken.
Seisahdun laiturille, katsahdan etelään. Näen tyhjät raiteet. Moni muukin katsoo ja odottaa.
Lopulta alkaa valo kajastaa ja juna lähestyy, se ei kuitenkaan ole minun. Vielä hetki. Vielä kymmenen minuuttia omaani. Juna lähtee ja suurin osa ihmisistä jää. He odottavat kyytiä, joka mahdollisesti saapuu.
Suomessa on aina ollut lunta, pakkasta, lehtiä, vesisadetta jne. VR meillä on ollut ainakin niin kauan kuin minä muistan ja tarinat kertovat, että vielä hiukan kauemminkin. Ehkä meillä vain ei ole ollut junia troopiikista, ei vaihteita aavikolta eikä työntekijöitä etelä-euroopasta.
Finavia vie osaamistaan ulkomaille, ehkä VR:kin voisi harkita. Afrikassa se varmasti saisi junansa kulkemaan, ellei ole liian kuuma.
Mukavaa joulua kuitenkin kaikille. Junalla on mukava matkustaa, kunhan vain on aikaa kuin reppureissaajalla ja rahaa kuin kroisoksella! ;)
