FYROM, Macedonia, Skopjen tasavalta..?

Makedonia on maantieteellinen alue, joka ulottuu Kreikkaan, Makedonian tasavaltaan, Albaniaan ja Bulgariaan. Maantieteellisestä Makedoniasta noin puolet kuuluu Kreikkaan ja kolmannes Makedonian tasavaltaan. Makedonian tasavallalla eli Makedonialla on nimikiista Kreikan kanssa Makedonia nimen käyttämisestä. Makedonian lipussa oli alunperin Verginan aurinko, jonka Kreikka luokitteli Hellenistiseksi symboliksi.

Kreikka siis veti herneen nenään Makedonialaisille niiden varastettua Hellenistien kulttuurin ja nimen.. Kreikka ei ole vieläkään tunnustanut Makedonian itsenäisyyttä ja jatkanut koulukiusaamista muun muassa käyttämällä veto-oikuetta isojen poikien hiekkalaatikolla NATO:n jäsenyysneuvotteluissa. Kauppasaartonsa Helleenit kuitenkin lopettivat jo vuonna 1995, neljä vuotta sen jälkeen kun Makedonia julistautui itsenäiseksi ja irtaantui Jugoslaviasta.

Makedoniassa oli suomalaisia rauhanturvajoukkoja vuosina 1995 - 1999 ja sen jälkeen NATO on käyttänyt maata joukkojensa siirtämiseen Kosovon sodan aikana, sekä sen jälkeen NATO johtoisten rauhanturvajoukkojen huoltamiseen. Makedoniassa ei ole ollut mittavia yhteenottoja pois lukien Kosovon sodan alkuajoilta, jolloin albaaani kapinalliset mittasivat voimiaan Makedonian hallituksen joukkojen kanssa. NATO:n joukot estivät tilanteen eskaloitumisen koko valtakunnan alueelle.

Nykyään Makedonia on valovuoden Kosovoa edellä kaikessa ja tämän vuoden alusta jopa röökaaminen juottoloissa ja syöttölöissä kiellettiin. Kreikan kanssa Makedonia käy kauppaa mittavissa suhteissa ja muutenkin harrastelee erinäistä kulttuurista yhteydenpitoa eteläiseen isoveljeensä.

Skopje on Makedonian pääkaupunki ja paikalliseen tulotasoon nähden aivan överi kallis. Jopa härmän faitteri massipäissään pääsee eroon hilloista yllättän helposti. Nimimerkillä 40 eskoo T-paidasta.. Mut oli magee!!

Skopje on ehdottomasti kesäkaupunki joenvierus ravinteleineen ja minihameisini gimuleineen. Yökerhojen kutsu on vimmattu..

Mutta talvellakin faitteri saa siellä päivänsä kulumaan. Homma yleisesti ottaen alkaa läyhyparkista, josta Suzuki Taksi noutaa possen ytimeen. Vanhasta kaupungista fasse poistaa pirunnyrkin vajaalla kolmella huntilla (monikultainen, kuusosainen..) ja sen jälkeen kipittää kiltisti kivisiltaa pitkin ostoshelvetiin tai joenvarren kuppilaan. Me otettiin pikku pisto torille perustettuun jääparkkiin ja vedettiin ehkä maailman paskimmat hokkarit jalkaan. Näytimme lokaaleille parit sirklaukset ja sen jälkeen jalat huusivatkin hoosiannaa.

Mutta päämäärä saavutettiin ja fasse pääs näyttään lokaaleille, kuin luistin kulkee.. Oli siinä osalla varman naurussaan pitämistä, kun aikuiset miehet surffaili skidien keskellä!!! Mut jälleen nastaa oli eikä ihan jokainen kyyppari oo harrastellu jääurheilua Skopjen ytimessä.. Steissiltähän se on tuttua puolelle Suomea..

Päivän hiipuessa iltaan jälleen kuso Suzuki taksille ja kotimatka alkaa, ehkä yhdessä maailman puhtaimmasta pimeestä taksista, jota koristaa Suomen lippu!

Jos jostain syystä hengaat Skopjen lähistöllä, niin suosittelen painamaan jarrua pistäytymään hetkeksi. Ainakin yöelämää monet ovat kehuneet ja olen kuullut jopa huhuttavan museoista ja muista historiallisista kivikasoista, joita kaupungilla voi ihailla..

Mayday, mayday! Black out, black out..

Laitoin televiisioniin virran päälle tarkoituksena tarkastaa mitäpä se survivor man tällä kertaa on saanut eteensä Discovery Chanelilla. Edellisten iltojen rattoisien juomien, kuten veden (jonkun kuolleen buhvelin pötsistä..) ja virtsan (omansa, vasta nyljetyn käärmeen nahan sisältä..) jälkeen innostukseni tuohon jokapojan seikkailudraamaan on kasvanut huimasti.

Painoin televiisionin virtanamiskuukkelia ja istahdin tyytyväisenä sängylleni. Kaivoin tuon kauko-ohjaimen ja painoin tuskaisen lujaa nappulaa (säädin on särki, siihen pitää käyttää voimaa..) ja televiisioni herähti henkiin.. Vai heräsikö..?

Ruudulla alkoi kaamee kuhina ja fiilis oli kuin Stokiksen maratonin lähtöpamauksessa. Kaikki tuli vasten kasvoja ja porukkaa oli kuin pipoo. Mustavalkoisten muurahaisten maratoni oli juuri alkanut. Vaihdoin kanavaa ja samaa kisaa tuli siltäkin. Ilmeisesti etappia vain oli vaihdettu, kun taustalla näkyi erilaisia ääriviioja, kuin edellisellä canaalilla. En kuitenkaan joutunut samantien paniikkiin ja alkanut viskoa säädintä ympäri seiniä, enkä myöskään hakenut tuota hienosäätö lekaa varastolta, vaan kiltisti ja hyvä uskoisena kokeilin vielä yhden kanavan lisää, toisen ja kolmennen ja neljännen ja sitten alkoi harmittaa..

No onnksi läppärille oli sattunut muutama hyvä leffa lainaksi joltain tuntemattomalta kaverilta tuntemattomasta paikasta.. Pistin lehvan pyöriin ja torkahdin sitten jossain vaiheessa tyytyväisenä.

Tulipa kerran jälleen aamu, jonka nukuin ja päivän alkaessa kömmin ulos körmystä. Ruusuisaa ystävänpäivää neitokaisille ja sunnuntaita äijille! Lunta ei ollut maassa, joten laskiaisriehan sai jättää väliin ja siirryin laiskiaisrutiineihin. Päivän epistolassa ei ollut oikeastaan muuta, kuin lenkki, puntti ja sitten sellainen pienen pieni duunijuttu. Huom. tein siis myös töitä. Laskekaapa siitä laiskiaisesta leikkiä näin laskiaisen kunniaksi.. Heh.. Ehe..

Sitten koitti se odotettu hetki, ja saimme jälleen nauttia saunamme mahtavista löylyistä yllättävän logistisen ongelman kadottua ja puukuorman saavuttua, noin muutaman löyly kierroksen jälkeen totesin itselleni olevani sen verran poikki, että saa riittää. Tallustelin suihkun alle ja totesin, että vesi on poikki. Eli siis tämä logistinen mysteeri oli siirretty toisen operatiivisen yksikön alaisuuteen, eikä suinkaan siis ratkaistu.. Hiukan harmitti, kun kyykyssä yritin pestä itseäni pienen pienen jäisen vesinoron alla, joka tuli siitä sellaisesta hanasta - ei siitä suihkuosasta. Pääni kasteltuani totesin olevani valmis ja kuivattelin hiet itsestäni pyyhkeellä. Mukavaa mennä raikkaana tuutimaan..

Körmyssä en enää antanut tuon, ei niin juoksevan, veden enää harmittaa, vaan reipaasti torjuin hajuhaittaa deodorantilla. Tytöt kuulemma tykkää suklaisesta AXE:sta.. Sanoo ainakin mainos. Jälleen istahdin sängylleni ja ajattelin katsella hiukan onko Mr. Selviytyjä vielä hengissä, vaiko kuollut maksatulehdukseen.

Iloisesti ajattelin itseni yllättää ja kokeilin tuota Animal Planet kanavaa. No siellähän oli täysi tohina meneillään. Ilmeisesti muurahaisten maratoni oli saatu juostua ja nyt oli sitten pesän rakennustalkoot meneillään.. Kuhina oli yksi yhteen tuon urheilukanavan kanssa ja päätin jatkaa edellisen illan linjalla.. Läppäri syliin ja leffaa kehiin..

Valitsin itselleni sopivaksi leffaksi Righteous Kill nimisen pärkän ja pistin koneen soimaan. Hetkinen - subit tulee väärään aikaan.. No pentele sentään.. Nettiselain auki ja etsimään jotain sellaista ohjelmaa jolla niitä voi säätää. Löyty, latasin ja asensin. Sitten vain tekstit ja pätkä pyörimään ja säätämään. Ohjelman mukaan ne oli kohilla ja tallensin pienen pienen säädön jälkeen. Mutta sitten kun taas otin pätkän pyörimään BS Playeriin, niin jälleen mätti. Penteleen pentele!

Siinähän sitten menikin ilta mukavasti ja totesin joskus kolmen aikaan yöllä etteipä tästä nyt tuu mittään ja käyn koisimaan.

No tänään sitten nuo tärkeimmät unet eli aamu-unet pilattiin kolaamisen mukavalla kolinalla. Yöllä oli tullu ihan tuskaisesti lunta, eli noin 10 senttiä. Sitten heti aamutuimaan, eli varmaan joskus ysin pintaan, joku halusi siirtää sen pois. Ymmärrettävää. Onhan naamakirjassakin ryhmä, jossa kannustetaan syömään lunta, jotta se kesä tulisi aiemmin. Varokaa vain sitä keltaista..

Päivän television tarkastelun jälkeen totesin, että kokemamme logistinen ongelma oli kehittynyt, kuin yhteiskunta konsanaan. Aluksihan ihmiset elivät luonnosta. Puu oli perinteinen materiaali, josta saatiin erinäisiä astioita ja työkaluja, sekä lämmintä tupaan ja saunaan. Sitten jossain vaiheessa joku kyllästy roudaamaan sitä vettä, ja päätti keksiä sen vesijohdon. Vettähän me tarvitsemme ainakin peseytymiseen ja juomiseen. No sitten jossain vaiheessa, kun joku ei enää jaksanu sosialisoida muitten kanssa se keksi telkkarin ja päädyimme tälle avaruusajalle. Mutta mitäs hittoa me sit tehään, kun se logistiikka ongelma on siirretty tohon elävää kuvaa tuottavaan laatikkoon ja siellä näkyy pelkkää suhinaa??? Kysymys kuuluukin onko compaundimme jättänyt televisiolupamaksun maksamatta ja nyt sitten ei tuu Olympialaisia??? Vai onko kentieä salaliitto meitä vastaan. Ensin puut, sitten vesi ja nyt TV???

No en tiiä eikä paljoa kiinnosta.. Lähdin urheilemaan viideks tunniks ja nyt oon paskana.. Melkein jopa kirjaimellisesti..

Onko vielä pitkä matka..

No on ja useampaan asiaan.. Aloitetaanpa näistä lomailuista nyt ensimmäisenä. Eli lomalanan helpottamiseksi, siis nuo flygaritiketit on buugattu ja nenä tulee näyttämään palmun alle maaliskuun alussa. Tässä vaiheessa kahden kuukauden ginesputken ollessa noin puolessa välissä, kuitenkin kaikesta huolimatta tuntuu, että tuo lomailu on vielä hetken matkan päässä.. Mutta kuten te useat kateelliset siellä pakkasessa olette sanoneet, niin sehän on jo ihan kohta!

Vieläkään en ole hirveästi saanut vienkkejä mitäpä sitä voi harrastella tai kokea Singapore - Kuala Lumpur - Hua Hin akselilla. Nyt te kaikka sohvaperunat siellä kotikatoksessa reippaasti kirjottelemaan meikälle matkavinkkejä jokosta tänne blogien blogiin tai sitten noilla muilla viestimillä. Sillä huonosti suunniteltuhan on puoliksi kustu! Tosin silläkin teemalla edellinen Rankka Reissu oli totaalinen menestys. Ehkä kuitenkin palaan takaisin tuohon sinne minne nenä näyttää ideologiaan..

Tänään kokeilin erilaista lähestymistä arkeen kurkkusalaatissa. Nukuin pitkään (se ei siis ollu sitä uutta..), jätin lounaan väliin katsoessani Top Gearia (oli muuten kingi jakso! Jäbät kokeili rednekkien huumorin tajua Alabamassa..), kokeilin varovasti muutaman minuutin työntekoa ja päädyin laittelemaan kuvia koneelle. Editoidessa menikin sitten muutama tunti ja huomasin olevani hetken päästä säbäkentällä muiden pujotellessa ohitseni. Tiukan tunnin hölköttelyn jälkeen jätin sitten tuon päivällisenkin väliin ja jämähdin jälleen kompuutterin ääreen.. Kuvien editoinnin lisäksi nyt sai aikaa myös tuo muu tiedon valtaväylä internentin ihmeellisessä maailmassa.

Mutta se erikoisista erikoisin tempaus tänään oli, etten löytänyt itsenäni ollenkaan saunan lauteilta. Tuo jokapäiväinen saunamme pysyi tänään viileänä saunapuu logistiigassa ilmenneen ongelman vuoksi. Ongelmaa selvitetään parhaillaan ja pyydämme saunojia odottamaan maltillisesti seuraavia löylyjä.

Maratoni treeni ei oikein tahdo kulkea, kun juokseminen on pakko pullaa.. Tähän mennessä on tullut kulutettua juoksumattoa jonkin verran, mutta harjoitusmäärät pitäisi tuplata ellei jopa triplata.. Ulko lenkkeilyyn en oo vielä oikein uskaltautunut, kun siellä on niin pirun kylmä (+2 ceetä..) tai sitten sataa vettä tai sitten päivällä, kun aurinko paistaa, niin meikä nukkuu.. Jostain kun löytäisi sen motivaation. Ja tiedän senkin, että kaikki laiskottelu tulee kostautumaan ensi kesänä muutamien kymmenien minuuttien hölköttelyjen jälkeen. No ehkä huomenna aloitan taas tämän reippaan juoksentelun.. Ehkä..

Muuten kyllä kunto on varmasti parempi, kuin hetkeen, sillä urheilua on varmasti jokaisena päivänä ellen sitten pidä sitä pakotettua lepopäivää.. Eli ei tämä hukkaan mene kuitenkaan.

Ja se kaikkein iloisin asia vielä. Eli juna on kääntynyt kotia kohti. Tällä hetkellä on lyhyempi matka kotiutumiseen, kuin alueelle saapumiseen. Niin se aika vaan rientää kuin muistelee taaksepäin tapahtumia. Tj 85.

Tähän loppuun pitää vielä lähettää terveisiä sille särmälle Pioneerille, joka tässä hetki sitten on ilmeisesti noussut alokasmaisesta ojasta loisteliaaseen sotilasuraan. Ainoa neuvoni on, että varo niitä telamiinoja, ne kuulemma venyttää kädet hölmön näköisiksi!!! ;o)

Ja tämän päivän erääseen keskusteluun viitaten tässä olisi sanastoa, niin ei tule kiusallisia en mää tajuu tilanteita enempää!!!

http://www.aamukampa.net/inttisanasto/

ps. Paas kattoen galleria. Pistin sinne muutamia uusia/vanhoja photoja..

Let´s rock \,,/

Kellon iskettyä 0800 pm aikaaan Camp Villen messin lavalle nousi ruotsalainen fältartisti -yhtye Twenty4Seven. Meikäläinen oli vielä tyytyväisenä mussuttamassa juuri grillattua lihaa, makkaraa ja irlantilaista makkaraa ja jonkin sortin saarivaltion versiota ryynimakkarasta. Ja kuten helposti voi arvata, niin yksikään kyseisistä tuotteista ei ollut terveellistä, mutta sitäkin maistuvampaa. Olin oikeasti yllättänyt, sillä irlantilainen keittiöhän ei todellakaan ole kuuluisa maailmalla ainakaan ruuista.

Mussutettuani masun täyteen siirryin sitten messiin nauttimaan musiikillisesta illasta. Kapakkamme oli melkein jopa täynnä ja etenkin ruotsalaisia taistelutovereitamme oli eksynyt juottolaan melko runsaasti. Lavalla soitti ruotsalainen yhtye Twenty4Seven laulusolistinaan Nina Söderquist, joka on tullut tunnetuksi muun muassa lukuisista musikaaleista, sekä esiinnyttyään Ruotsin jääkiekkomaajoukkueelle 40 000 katsojan edessä heidän voitettuaan Olympia -kultaa vuonna 2006.

Twenty4Seven tarjosi erinomaista ja mukaansa tempaavaa Rock-musiikkia kahden energisen gimulin viedessä shown. Ninan kanssa lavan hallinasta kilpaili erittäin räväkkä basisti Ellinor Asp, joka osasi todellakin ottaa yleisönsä ja nauttia räyhäävästä Rockista.

Twenty4Seven avasi samalla Camp Villen ja Camp Victorian musiikkiviikonlopun, jonka ohjelmaan kuuluu muun muassa Battle of the Bands -bändi kilpailu ja lisää Ruotsalaista tyttöenergiaa.

Tänä viikonloppuna keskisessä taisteluosaston sana on ROCK!!!! \,,/

www.ninasoderquist.com
www.ellinorasp.com
www.forsvarsutbildarna.se/web/Faltartist.aspx

Canine aka. K9..

Räyhään, kiroan ja huudan! Mikäli edessäni olevat ihmiset ymmärtäisivät he saattaisivat jopa pahastua. Lopulta saan tarpeekseni ja lähden juoksemaan. Juoksuni on melko raskasta, mutta silti pyrin olemaan mahdollisimman nopea. Saan etumatkaa jonkin verran, mutta lopulta muutaman kymmenen metrin vaikean hölkän jälkeen kuulen takaani pahaenteisen äänen ja sen jälkeen hampaat iskevät oikeaan käteeni. Koira murisee ja yrittää saada minut maahan. Se repii hihastani vimmoissaan ja aistin olevani sen lelu tällä kertaa - lelu johon ei hamapaita säästellä!

Lähdimme tutustumaan yhdysvaltojen armeijan kansalliskaartin sotilaspoliisikoiraryhmään (United state army military working dog unit) Camp Bondsteeliin. Aluksi näimme perinteistä sotilas -agilityä, jossa koira suoritti tottelevaisuus/ketteryysradan ohjaajansa komentojen mukaan. Perustottelevaisuus oli kohdillaan, joskin vielä hiukan hiomista.

Seuraavaksi sitten pääsimme itse asiaan. Kokosuoja puku saarivaltiolaiselle ylle ja tämän jälkeen ärhentelemään koiran eteen. Sen jälkeen tossua toisen eteen ja mahdollisimman ripeästi koiraa karkuun. Eikä aikaakaan, kun noin kaksimetrinen ja noin satakiloinen irlantilainen lennähti maahan noin 45 kiloisen sakemannin otettua napakka ote hihasta. Miellyttävää katseltavaa, joten otetaanpa uudelleen. No jälleen melkein sama kuvio, joka päättyi jälleen Caninen voittoon. Tyytyväinen nuorehko koira lampsi häkkiinsä ohjaajan taputellessa sitä kylkeen.

Seuraavaksi kysyttiin vapaaehtoista. No yleensä on tapana siinä vaiheessa nostaa kättä ylös jos tietää sen olevan hiukankin päivärutiineista poikkeavaa. Suojapuku ylle ja hiukan vanhemman rotaation sakemannin eteen räyhäämään. Perusäijäilyn jälkeen lähdin hölköttelemään vaikeasti kohti tarhan päätyä ja melkein takaseinämän kohdalla tunnen noin 50 kiloisen otuksen ottavan melko lempeästi kiinni hihasta. Koira yrittää saada meikän maahan, mutta turhaan. Ilmeisesti sen eläkepäivät olivat melko lähellä koiranohjaajan voivoteltua, ette se enää oikein parempaan pysty.

No ilmeisesti meikäläisen harmistuksen huoomattuaan eteeni marssitettiin sitten hiukan tuoreemman ja aktiivisemman oloinen malikka. Jo perus räksytyksenkin aikana olo oli jo hiukan odottavaisempi eikä se juurikaan kerennyt muuttumaan lyhyehkön karkumatkan aikana. Malikka kipitti meikän kiinni melko ripeästi ja napattuaa hihasta heitti sedän tonttiin jo paljon vakuuttavamman kuin edellinen puudeli.

Hiukan pureminen oli näykkimistä ja koira vaihto kättä omasta tahdostaan, mutta kaippa sekin olisi sattunut ilman suojapukua???

Olen joskus aiemmin päässyt kokeilemaan suomalaisten sotakoirien purukalustoa ja täytyy todeta, että kotimaisilla homma oli jotenkin paljon uskottavampaa. Jo itse pureminen oli paljon aggressiivisempaa ja määrätietoisempaa, kuin näillä amerikan näykkijöillä ja tottelevaisuus oli myös aivan eri luokkaa. Uskallampa epäillä, että amerikkalaiset dogit ei olisi läpäissy Suomessa tarkastusta suojelun osalta!!!

No päivä oli mukava ja etenkin vaihtelua rutiineihin. Ja vieläkun lopussa saimme tietää, että nurmikko jossa ryvimme oli koirien paskatusalue, niin itsetuntomme nousi jälleen kohisten!

Jälleen tuli koirille koiran kohtelua! :D

Korkeasaareen..

Tai ei nyt ihan.. Mutta eläintarhassa pistäydyimme kuitenkin. Ajvalijan kylässä sijaitsee pieni eläintarha, jossa on ainakin erinäisiä nisäkkäitä, lintuja ja sitten vetonaulana karhuja.

Tarhat on mielestäni melko pieniä, ainakin verrattuna suomalaisiin eläinpuistoihin ja kun astuu "karhulinnan" viereen, niin jotenkin masentuu. Suomessa koiria pidetään kotioloissa tuon kokoisissa tarhauksissa, eikä tyyliin kolmea tai neljää täysikokoista karhua.. Kalterit olivat vahvan oloiset ja nallekarhut alakuloisen näköiset.

Joskus mietin, että onko Korkeasaarenkaan karhuilla hyvät oltavat melko pienellä alueella, mutta nyt tiedän niiden olevan erityisasemassa verrattuna Kosovon serkkuihinsa. Ja vielä kun tarina kertoo, että tämä ei ollut edes K-maan pohjanoteeraus..

Olisiko niiden hyttytyttöjen aika lähteä käymään ulkomailla, eikä vain pelastaa niitä Suomen eläimiä.. Hehän voisivat kans hakeutua omaan eläimelliseen kriisinhillintä operaatioon.

 

Olin ottamassa ryhmäkuvaa helikopteriplatan vieressä ja ilokseni havaitsin vispilän suuntaavaan meitä kohden. Kerkesin jo hetken suunnitella, kuinka taustalla näkyy juuri maata koskettava venäläisvalmisteinen lentävä tiiliskivi, kun se iski vasten kasvoja. Muutaman päivän oli satanut lunta ja maasta lähti yläilmoihin "hurrikaanin" voimalla melkoinen lumimyrsky. Kameran kolmijalka lähti lentoon ja tuli rymisten tonttiin, reppu oli juuri ottamassa objektiiveineen ensimmäistä lentotuntiaan, kun tarrasin siihen kiinni ja syöksyin vallin suojaan. Lumi tunki kaikkialle ja ilmavirtaus oli uskomaton. Hetken myrskyttyään vispilä nousi jälleen ilmaan ja jätti jälkeensä märän kamerakaluston ja muutaman oikeaan lumipukuun sonnustautuneen rauhanturvaajan. Oli piloteilla varmasti naurussaan pitelemistä, kun tiesivät miten kopteria sihtaavalle kuvaajalle tulisi käymään. Opin kantapään kautta..

Vaalihumua..

Istun saunan lauteilla ja nautiskelen puusaunan pehmeästä löylystä.. Otan muutaman hörpyn tölkistä ja tuo Coca-Cola Companyn Fanta -brändinä tuntemamme sokerilitku laskeutuu kohti verenkiertoani piristääkseni oloani hetkeksi. Mittarissa paukkuu noin 90 astetta ja hiki pisarat vaeltavat iholla..

Hetken päästä jännityn ja vanhat "sotamuistot" Libanonista iskevät kasvoille. Kuulen tutun äänen, joka on jo vaipunut unholaan. Nyt sen muisto jotenkin säväyttää, vaikka tiedänkin ettei siitä ole uhkaa.

Ulkona konetuliase iskee rytmikkäästi ja muutama räjähdys tuo lisätuntua tähän olotilaan, jonka silmät sulkemalla ja kuvittelemalla saisi esimerkiksi Afganistanissa tai vanhaan hyvään aikaan Kosovossakin joukot liikkeelle. Nyt kaikki tietävät, että Lipljanin asukkaat siellä vain juhlivat pormestarin vaalien viimeistä kierrosta ilmaan ampuen ja ilotulitteiden räiskyessä.

Jostain syystä noita kaikkia automaattiaseita, jotka kummasti yleensä muistuttavat veli venäläisen AK-47 mallia, ei ole kyetty keräämään pois ja aina sopivan tilaisuuden tullen paikallinen mielellään testaa sen toimivuutta ilma-ammunnalla. Ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Niin se vain nakuttaa niin heleästi, että itse Mihail Kalasnikovkin olisi ylpeä jos kuulisi Albaani -veljiensä sillä leikkivän.

Sodastahan on jo kulunut kuitenkin se kymmenen vuotta, mutta siltikin tuo kätevä joka kodin rynnäkkökivääri löytää yllättävän usein käteen. Eihän niitä koskaan näe kenelläkään, mutta aina, kun on jotain syytä juhlia esimerkiksi sitä uutta vuotta, häitä tai sitten näitä vaaleja, niin jo alkoi valojuova hiihtää pimeällä Kosovon taivaalla.

Olisihan se mielenkiintoista Suomessakin, kun SDP:n kannattajat kerääntyisivät kauppatorille yhteiseen ilma-ammuskeluun jonkun umpikorruptoituneen demarin voiton juhliin. Olisihan siinä Kokoomuksen ja Keskustan pojilla ihmettelemistä, että mistäs haettais suojaa.. No onneksemmme kulttuurimme on hiukan erilainen, vaikka aseiden määrässä ei Suomi-koti hirveästi taida jäädä jälkeen maailman kärkimaista.

Kyllähän ne aseet kuuluvat Suomalaiseen kulttuuriin, jossa metsästyksellä on pitkät perinteet. Vaikka onhan Suomessa viime aikoina alettua kovasti vaatia päitä vadille, kun eräät elämässään epäonistuneet ihmiset ovat tehneet järkyttäviä tekoja.

Suomalaisen kulttuurin vika vain on se, että yksilöltä puuttuu nykyään vastuu ja vastuu pyritään aina siirtämään jollekin toiselle ja jos sitä toista ei löydy niin viranomaisille. Lopultahan viranomainen on aina se syyllinen teki se sitten mitä vain. Jos aselupaa ei myönnetä poletaan jonkun "oikeuksia" ja jos se myönnetään, niin aina on riskinä, että asetta käytetään johonkin muuhun, kuin mihin se on tarkoitettu.

Aselupien kiristämisellä varmasti tavoitellaan hyvää, mutta valitettavasti se ei ratkaise ongelmaa. Ongelma ratkeaa vasta, kun terveydenhuolto ja poliisi pystyvät keskustelamaan keskenään tai kaikki aseet häviävät maasta. Aseen pystyy kyllä Suomessakin hankkimaan ilman mitään lupia, mikäli sellaisen tarvitsee veritekoonsa. Valitettavaa, mutta totta.

Jos haluamme kieltoyhteiskunnan, niin ensimmäisenä meidän pitäisi kieltää alkoholi, keittiöveitset ja Mora-puukot. Raaka suomalainen taitaa kuitenkin tehdä sen yksittäistapaus tapon useinmiten humalassa veitsen avulla, kuin ampuma-asetta käyttäen.

Libanonissa eräs useita kuolonuhreja vaatinut ammuskelu alkoi yliopistolla normaalista väittelystä opiskelijoiden välilllä ja Kosovon pohjois-osassa ei tarvita, kuin oikea tekosyy, niin automaatiiaseet kaivetaan esiin ihan tosissaan. Sodan muistot on osalla vieläkin melko pinnalla ymmärrettävistä syistä. Eli loppujen lopuksi asiat ovat meillä Suomessa kuitenkin melko hyvällä mallilla, kunhan vain jaksamma joskus nauttia siitä turvallisuudesta, minkä olemme rakentaneet emmekä anna median pilata turvallisuuden tuntuamme ylilyövällä ja ei niin henkisesti tasapainoisia ihmisiä ruokkivalla uutisoinnilla.

Ase on harvemmin yksinään vaarallinen, sillä se kaikkein kovin riski on kuitenkin aina sen liipasinkaaren sisäpuolelle tunkevan sormen omistaja. Siihen meidän pitäisi jotenkin pystyä vaikuttamaan.