Hajoan pakkasessa!

Eilen se todellisuus sitten iski päin kasvoja ja tajusin täriseväni Helsinki-Vantaalla toppatakissa. Voi helvetti, että teki mieli kääntyä kannoillaan, mennä ulkomaanterminaaliin ja ottaa ensimmäinen flygari kohti viidakkoa!!! Saattaisin harkita vakavasti riisinviljelijän hohdokasta ammattia vesikäärmeiden seasssa olkihatun suojatessa paahtavalta Aasian auringolta..

Mutta kuitenkin. Olihan se ihan kivaa tulla takaisin.. Olihan.. Hitto mitä paskaa taas.. Joo siis jos nyt ei vielä ihan kaikille tullut selväksi, niin en todellakaan olisi halunnut tulla takaisin.

Mutta onneksi kotimainen taksikuskini ei ukottanut meikää ja ilmeisesti oli potenut tunnontuskia ulkomaisten virkaveljien yliröyhkeästä käytöksestä, sillä meigällä oli jääkaapissa odottamassa kotimaista perunamuussia ja itsetehtyjä lihapullia! Nam! Laskut oli myös mukavasti lajiteltu pöydälle muista posteista erilleen. Suuri kiitos Sannalle näistä! :) Ja toinen mukava asia kotiinpaluun kannalta oli se, että jotenkin kämppä näytti paljon siistimmälle, kuin lähtiessäni. Tästä suuri kiitos Sannalle ja Sadulle! :)

Tässä on nyt pari päivää mennyt pelkästään levytellessä sisätiloissa, jotta saisi tuon "jetlakin" käännettyä jälleen Suomen aikaan ja ajatukset jälleen kestämään tuota megalomaanista Snadin parin asteen pakkasta. Jos nyt jotain hyvää pitäisi väkisin keksiä tästä paluusta, niin tuo oma sänky oli kyllä mahtava nukkua jälleen muutamien viikkojen tauon jälkeen. Yöunet taisi olla kellon ympäri..

Mutta hiukan yhteenvetoa reissusta. Reissu oli mielestäni onnistunut, vaikka sinänsä mitään tavoitteita ei sille annettukkaan. Uusia maita, kaupunkeja ja kyliä tuli nähtyä ja uusia ja hyvinkin erilaisia ihmisiä kohdattua. Ja jälleen pystyimme toteamaan, että menee sitä matkamies mihin tahansa, niin aina sieltä muutama härmäläinen löytyy. Sitä ihmetteli myös muutama paikallinen. Miten voi noin pienestä maasta löytyä niin paljon reissaavia ihmisiä..?

Oikeastaan kaikki Aasian isot kaupungit ovat melko samanlaisia, vaikka toki jokaisella on oma historia ja omat erityispiirteensä. Meikäläiselle kyseisistä kaupungeista Saigon tai nykyään Ho Chi Minh City antoi kaikkein parhaimman kuvan ihmisistään ja koko kaupungista. Jotenkin siellä vain oli ihmisen hyvä olla, kun kerran kaupungissa joutui lusimaan hetken aikaa.

Maana taas kaikkein positiivisin kokemus oli Laos ja sen lugnit ihmiset. Jotenkin siellä paikalliset osaavat olla niin chillejä eivätkä jaksa höntyillä turhan päiten. Eivät edes jaksa ukottaa länkkäri reissaria, joka on todella outoa Aasiassa..

Hienoin kokemus koko reissun aikana kuitenkin menee Kampodzaan ja Siem Riepin lähistöllä olevaan temppeli alueeseen. Angkor Wat ja Ta Prohm olivat uskomattoman hienoja. Siellä sai kevyesti kulumaan koko päivän, vaikkakin perinteisten Samsonite-turistien määrä olikin jäätävä. Olen niin kateellinen tuolle ranskalaiselle, joka "löysi" kyseisen paikan länsimaiden tietouteen 1800-luvun lopulla. Fiilis on ollut varmasti sanoin kuvailematon. Nytkään en pysty kuvailemaan aluetta. Menkää itse katsomaan!

Ainoat pettymykset reissun aikana olivat oikeastaan Vung Tau ja Long Hai. Vaikka siellä ei hirveästi länkkäreitä näkynytkään, niin muuten kyseinen kaupunki ja kylä ei tuntunut sopivalle, kun mielessä jostain syystä oli rauhallinen bungalowi mesta. Chillailun jalon taidon osaavat Laosilaiset ja länkkärille se oli myös melko helppoa Phu Quocin saarella Etelä-Vietnamissa. Phu Quocia suosittelen lämpimästi, mutta vain chillailuun ja snorklaukseen. Harmi vain Pesku kun ei silloin käyty snorklaan.

Mui Ne biitsi oli taas jäätävä turistimesta kaikkine kalleine resortteineen, jonka olivat vallanneet rikkaat Moskovalaiset ja kaiken maailman Kitesurffarit. Mikäli olet heistä jompi kumpi mene, muuten älä.

Vang Vieng oli sellainen mesta, josta meikä diggas kans jostain syystä todella paljon. Vaikka kylän syvin olemus on varmasti pilattu jo aikaa sitten ja nykyään porukka töllää muutamassa raflassa Frendejä ja Simpsoneita tuppisuina, sieltä löytyi myös hyviä mestoja. Etenkin Otherside ravintolaa voin suositella. Sieltä sai erittäin hyvää ruokaa, eikä sitä oltu pilattu telkulla. On vaan niin paljon mukavampaa jutella uusien ihmisten kanssa ja oppia jotain uutta maailmasta, kuin tuijottaa huonolaatuista nauhoitetta, jonka todennäköisesti on jo kuintenkin kotona jo nähnyt. Vang Vieng on tottakai myös kuuluisa tuosta tuubailusta, mutta sekin on koettu yhdessä päivässä. Sen jälkeen ottakaa mopot ja lähtekää vaikka tutkailemaan noita lukemattomia luolastoja, joita kylän ympärillä on. Suosittelen Thamnamia.

Kaikki meni reissun aikana oikeastaan putkeen ja logistiikkakin sujui melkein kuin siivillä. Vain yhden ainoan kerran jouduimme jumittamaan Hong Chong nimisessä kalastajakylässä, mutta sekin kääntyi vain uusiksi ja hyviksi kokemuksiksi ainakin tuon Madcookin osalta. Reissun ainoa takaisku oli oikestaan meikäläisen sairastuminen johonkin keuhkohässäkkään. Hetken jo kerkesin epäillä Malariaa, mutta oireet eivät olleet kuitenkaan niin pahat. Ja Sikavillessä tehtyjen verikokeiden ja muiden tutkimusten jälkeen se saatiinkin suljettua pois. Lopputulemana oli joku infektio hengitysteissä, joko viruksen tai bakteerin aiheuttamana. Jälleen uusi kokemus, jota tosin en suosittele, vaikka Sikavillen sairaala olikin mielestäni yllättävän hyvä. Tosin sairastumisen vuoksi meiltä jäi näkemättä Phnom Penh:n lähistöllä olevat kuoleman kentät ja jokimatka Siem Riepistä Phnom Penh:iin. Mutta ehkä joku toinen kerta lähden tsekkaamaan nuo mestat, sillä Aasiaan tulee takuuvarmasti vielä joskus palattua.

Meigän top kolme on seuraava: 1. Phu Quoc: Chillailua, 2. Vang Vieng: Menoa ja chillailua omaan tahtiin uskomattomissa maisemissa, 3. Saigon: Aasian paras kaupunki ja helvetin ystävälliset paikalliset!

Nyt vaan pitäisi jälleen saada itsensä takaisin tähän kellokorttielämään, koska massit on todellakin lopussa. Heti kun VISA-lasku alkaa jälleen näyttää inhimillisemmältä alkaa uuden reissun suunnittelu, sillä kotiin on moni kuollut. Välttäkäämme siis tätä vaarallista paikkaa mahdollisimman paljon ja lähtekäämme maailmalle kokemaan ja oppimaan uusia asioita itsestämme ja muista!

Ande kiittää lukijoita mielenkiinnosta ja lähtee nyt tsekkaamaan, jos vaikka nukkumatti veisi takaisin paratiisiin. Ja Aku en tarkoita nyt teidän paratiisia, vaan sitä jossa oikeasti kasvaa palmuja!

Näytetäänkö me niin v***n tyhmille?

Perkeleen taksikuskit. Paastiin sitten Bangkokiin ja otettiin tiskilta taksi, jossa mainostettiin, etta mittarillinen taksi ja maksat vain mittarin osoituksen. Mukavan oloinen taksikuski oli olevinaan niin vitsikasta ja humoristia ja neureskelimme hanen kanssaan. Hetken matkan paasta aloimme ihmettelemaan, kun ei mittaria nay missaan. Kysyin, etta missas mittari on? Aija nauroi ja otti pyyhkeen mittarin edesta. Summana oli melkein 300 baht ja kilometrit alkoivat oleen melkein 50 km. Aku annas kartta ja rupesimme tutkailemaan kilometrimaaria kentalta MBK-ostarille. Noin 25 km. Jalleen mita v***tua!?! Kuski yritti selittaa, etta matkalla on tietulleja, joten se korottaa hintaa.. No joo, mutta laskussa oli silti noin 100 baht liikaa ja kilometreja tuplat.

Yha kirenevassa ilmapiirissa paasimme perille ja aloimme oikeasti neuvottelemaan hinnasta. Naytin, etta kilometrit on oikeasti pain persetta. Aija vaati 400 baht. Ei todellakaan. Naytin kilometreja mittarissa, joka oli puoleksi peitetty ja aija repas suojan pois. Aloin huutamaan aijalle, joka otti metallisen kepin kateensa ja nosti vahan niinkuin lyodakseen. Kumpikaan mina eika Aku reagoitu mitenkaan, vaan jatkoimme omaa selvitystamme ukottajalle. Ukottaja huomasi ettemme reagoineet hanen "aseistukseensa" mitenkaan, vaan korotimme ennestaan aantaamme ja han ilmeisesti huomasi olevansa kuitenkin alakynnessa. Alyton mesoaminen ja poliisilla uhkailu tuotti sen verran tulosta, etta kuski lopulta ymmarsi olevansa tyytyvainen saadessaan 250 baht, jossa oli vielakin hiukan ylihintaa.. On kaynyt pikkasen huono tuuri tossa taksimatkailussa.. prkl..

No nyt kuitenkin MBK:n ostoshelvetissa tuhlaamassa viimeisia katteita VISA-kortilta ja iltakympin maissa pitais menna takaisin kentalle kattelemaan nakyisko Finskin konetta! Taalta tullaan hitaasti, mutta varmasti. Toivottavasti Finskin kapteeni ja kotimainen "taksikuskini" ei ukota! ;0)

Must.. Go.. Tubing.. Again..

Kaiken maailman koettelemusten jalkeen paasimme vihdoin chillaamaan ja tuubaamaan Dam Sen:in vesipuistoon. Uskomatonta, mutta totta!

Toissapaivana paatimme olla reippaita ja herata noin kahdeksan maissa aamulla. No noin yhdentoista pintaan kaannettiin viela kylkea sangyssa ja hiukan ennen puolta paivaa olimme sitten jo liikenteessa. Otimme jalleen taksin ja lahdimme suuntaamaan kohti Dam Sen water park:ia. Kuski nyokytteli ja sanoi yes yes, kun kysyin tietaako han nyt varmasti mihin oli meita viemassa. Noin parinkymmenen mopojen keskella vietetyn minuutin jalkeen saavuimme isolle portille, jossa luki Dam Sen. Olimme tyytyvaisia, maksoimme 80 000 dongia ja astuimme ulos autosta. Ei kylla ihan vielakaan nayta vesipuistolle, mutta kai se nyt sitten tama on. Menin lippuluukulle ja varmistin viela ennen maksua, etta onhan tama nyt sitten se vesipuisto. No ei ole, kun tama on Dam Sen:in huvipuisto. Noin kilometri tuohon suuntaan opasti kassaneiti. Kiitos!

Lahdimme tallustelemaan ja hetken tallusteltuamme eteen tuli jalleen iso portti ja lippuluukku. Jallee kysymys: "Onko tama vesipuisto?" Vastaus: " Ei ole ja jatkakaa eteen pain. Tama on Dam Sen huvipuisto." Jaahas. Melkoisen kokoinen puisto tama Dam Sen..

Jalleen jatkoimme tallustelua ja lopulta edessa alkoi nakya melko kuumottavan nakoinen liukumaki ja korkea torni, jossa onneksi jo luki "Dam Sen Water Park". Mahtavaa! 80 000 dongia ja sisaan. Kuten yleensakin lankkareista pidetaan huolta myos vietnamilaisessa vesipuistossa. Paikalliset maksaa vaatesailytyksessa jotain mystista ja lankkareille on varattu oma auringonottoalue, jossa tavarasailytys on ilmaista. Ja kaiken kruunaa viela paikallinen tyontekija, joka postaa paikalla koko paivan.

Sen jalkeen lahdimme tutkimaan puiston tunnelmia. Heti ensimmaisena oli pakko paasta isoon altaaseen lillumaan renkaan paalle aaltojen mukavasti keinuttaessa reissaria. Siita siirryimme sitten ottamaan mittaa henkisesta kunnostamme eli paanupin uskosta paikallisiin liukumakiin. Aivan mahtavia. Vauhtia on montakertaa enemman kuin suomen kovimmissa liu-uissa ja etenkin "Kamikaze" niminen liuku sai reissarikaksikolta taydet 100 pistetta. Ja uskokaa pois, nimi ei ole aivan tuulesta temmattu!

Ja kaiken kruunasi viela vanhan Vang Vieng veteraanin tarkoilla aisteilla bongattu hiljalleen lipuva joki, jossa sai TUUBATA!!! Aika chillia, vaikka ihan taysin Laosin tunnelmaa ei saavutettu kirkuvien lasten ja keinotekoisen puron keskella. Yritys oli kuitenkin hyva ja riitti meikalle miljoonakaupungin keskella.

Lopulta annoimme periksi auringon laskiessa horisonttiin ja lahdimme pois. Pikku paikkarit, iltapala ja olimme oikeasti jo hyvissa ajoin nukkumassa.

Tanaan sitten lopulta herasimme siina kahdeksan nurkilla ja suuntasimme jalleen metsastamaan taksia Dam Sen:iin. Sinne oli pakko paasta uudelleen. Aku huitoi meille mittarikuskin, joka suostui viela laittamaan mittarinkin paalle ilman suurempia mukinoita. Hetken jalleen kurvailimme mopomeren keskella, kunnes Aku alkoi ihmettelemaan taksimittaria. "Mita V****A?" kysyy epatietoinen. Emme olleet edes kunnolla puolessa valissa ja mittarissa oli jo lukemana noin 120 000 dongia. Sen jalkeen hirvea mesoaminen kuskille, joka yritti kovistella takaisin ja naytti etta jos emme ole tyytyvaisia, niin han kiihdyttaa mittaria vielakin. Mittari alkoi juoksemaan siina sekunnissa jo yli 300 000 dongia silmissa. Virhe! Meille lisaa kierroksia ja kuski sammutti mittarin ja alkoi neuvotella hinnasta. Hanen mielestaan kohtuullinen hinta oli 150 000 dongia.. Ei puhettakaan! Auto sivuun! Kerroimme maksavamme vain 50 000 dongia jos jaamme valille, koska aija yritti ukottaa niin torkeasti. Tarjosimme kyydista perille asti 80 000 dongia, joka on kohtuullinen lankkarihinta. Kuski ilmeisesti huomasi siina vaiheessa, etta naa turistit ei ollukkaan niin helppoja ukotettavia. Kusku yritti tinkia hintaa koko ajan ylemmaksi samalla, kun ajoi kuitenkin puistoa kohti. Paasimme perille ja heitimme aijalle 80 000 kouraan ja pois. Vittu mita ukottajia noi taksikuskit oikeesti on. Niin ja tietenkin ukottaja jatti meidat samaan mestaan kuin edellinen kuski. Eli jalleen dallasimme kohti vesipuistoa. Paasimme kuitenkin puistoon ja menimme jalleen chillaamaan altaaseen. Henkinen oloni alkoi hiljalleen rauhoittua auringon paistaessa pilvettomalta taivaalta samalla, kun meika lojui altaassa. Oli ihan mukava ajatella kaikkia teita, jotka palelette siella kotosuomessa.

Ja siita paastinkin sitten seuraavaan aiheeseen eli siihen helvetin kotiinpaluuseen.. En tuu.. En halua.. Jaan tanne! Huomenna pitais paikallista aikaa aamu kasilta nousta ylos ja lahtea lentokentalle. Sielta sitten flygari Bangkokiin, jossa olisi paiva aikaa kayda tekemassa viimehetken ostoksia. Ja sitten puolen yon jalkeen sinivalkoiset siivet starttaavat kohti pohjolan pakkasta. Nailla nakymin meika alkaa tarista kylmasta sunnuntaiaamuna noin kello 6.30. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja taa ihan liian aikaisin.. Pistas muuten Pesku viela lopputunnelmat blogiin.. Saigon vaikenee..

Saigon online..

Tulin, näin ja äkkiä takasin..

Eli Saigonissa jalleen.. Reissukolmikkomme kutistui jalleen kahteen Peskun vaihdettua hiukan viileampaan ilman alaan eli Suomen pakkaseen. Me jaljelle jaaneet emme halunneet luovuttaa ihan viela ja lahdimme kohti ita-rannikkoa jalleen paikallisdosan kyydissa. Kyyti maksoi 50 000 dongia.

Muutaman tunnin matkanteon jalkeen saavuimme Vung Tau nimiseen pikkukaupunkiin (Suomessa jaatava metropoli..) ja olimme todella hukassa. Sudenpentujen kasikirja ei maininnut kyseisesta kaupungista kuin sen, etta paikalliset tulevat bilettamaan sinne viikonloppuisin hienon rannan vuoksi.

Muutama "no thanks, no motorbike.." ja olimme jalan liikkeessa kohti tuntematonta. Loysimme onneksemme nettikavilan, joka oli taynna paikallisia lapsukaisia pelaamassa vakivaltaisia peleja. Istuuduimme koneen aareen ja imimme bittimaailmasta mahdollisimman paljon tietoa Vung Tau:sta.

Paatimme suunnistaa Back biitsille, joka ei ole kuulemma niin turistisoitunut ja jopa hiukan uimakelponen verrattuna Front biitsiin. Eli mittari alle ja kohti suurta pettymysta. Biitsi oli kylla iso, mutta ei niin paratiisimainen kuin olimme odottaneet. Ranta oli alyttoman paskainen paikallisten heittaessa kaikki roskat maahan, rannan ja isojen tornitalohotellien valissa kulki levea tie, jossa autoilijat ja mopoilijat soittivat torvea kilpaa.

Totesimme, etta ei ole meidan mesta ja jatkoimme matkaamme mittarilla kohti Long Hai:ta, joka on noin 30 km pohjoiseen Vung Tau:sta. Kysyimme mittarikuskilta paljonko kyyti maksaa ja vastauksena oli 400 000 dongia, koska matkaa oli kuulemma 40 km.. Hetken arvoimme ja ihmettelimme koska sudenpentujen kasikirja kertoi matkaksi 30 km, etta onpa melkoisen kallista. Paatimme kuitenkin menna koska toinen vaihtoehto olisi ollut mopokuskit.

Kuski laittoi mittarin paalle ja lahdimme posottelemaan kohti uutta tuntematonta. Jalleen kasikirjalla ei ollut juurikaan kerrottavaa. Lopulta mittari pysahtyi ihan ok nakosen rannan eteen ja kerkisin vilkaisemaan mittarin mittaria, ennen kuin naytto pimeni. Noin 27 km ja hinta noin 270 000 dongia.. MITA V****A! Kuski alkoi peraamaan meilta 400 000 dongia, koska Long Haihin on kuulemma 40 km matkaa. Ja tietenkaan kuski ei puhunut englantia. Yritin nayttaa mittarin kilometri kohtaa ja naytin sormilla silmiani ja jalleen mittaria ja yritin kertoa kuinka paljon siina oli matkaa ja rahaa ennen kuin kuski ystavallisesti sen sammutti. Kuski vain vaitti etta 40 km ja 400 000 dongia.. Prkle.. Lopulta kuski suostui alentamaan hintaa 390 000 dongiin ja meikalta paloi pareet. Siina on saatanan rahasi ja painu helvettiin! Taksikuski on ukottaja! Muistakaa se ja kayttakaa aina sita mittaria niissa helvetin takseissa jos se niista loytyy.

Seuraavana edessa oli majoituksen etsiminen ja lahdimme tallustelemaan rantaa pitkin. Dallasimme rannan melkein kokonaan lapi emmeka nahneet yhtaan bungalowia. Great! Eli pettymys valtasi jalleen mielen. Lopulta paadyimme normi guest houseen nimeltaan Nha Nghi. Voin suositella. Hinta yhdelta yolta oli 300 000 dongia neljan hengen huoneesta. Pienempi ei riitanyt meille overilankareille!

Sitten normisyomingit ja hetkeksi paikallisten keskelle rantsuun nauttimaan muutaman oluen jailla. Ja ainoa nahtavyys koko mestassa oli me.

Seuraavana aamuna suunnistimme rannalle Pho Po keiton jalkeen ja totesimme jalleen ettei ranta nyt niin hirvean hyva ollut. Saimme lopulta aseteltua silkkihuivimme ja shaalimme auringonottoalustoiksi ja iskeydyimme kovalle hiekalle. Ainoa huvi oli kiusata paikallisia hiekkapallon pyorittelija rapuja. Uskomattoman tyhmia kavereita, jos niitten kotikolon tukkii. Ne on oikeesti ihan sekaisin. Niin kait oltiin mekin..

Lopulta paatimme luovuttaa ja poistuimme rannalta. Aku otti itselleen kasvo- ja paahoidon eli karvat katosivat koko paan alueelta. Tosin kaljun joutui itse ajeleen hoylalla viela kampilla.

Sen jalkeen jalleen kohti Saigonia mopokuskien heittaessa meidat 100 000 dongilla BX Vung Tau:lle, josta jalleen ylihintaan eli 75 000 dongilla minibussilla jalleen "kotiin". Olipa mukava palata.

Hotelli irtosi talla kertaa 15 $ yo samoilta mestoilta, kuin viime kerrallakin. Rainbow Hotel Cau Vong. Jalleen suosittelen,vaikka henkilokunta ei puhu lontoota eika harmaa ja lavuaari vuotaa kuin seula.

Tanaa paatimme pistaytya sitten vesipuistossa, koska ruskettumaan on kova kiire kotiinlahdon lahestyessa. Aamupalan jalkeen otimme mittarin Dam Sen water parkiin. Tosin kuski sai meidat ylipuhuttua Suoi Tien "water parkiin", koska siella on niin hemmetin hyvat liukumaet. No gringo usko jalleen ja matkasimme helvetin kauas kattomaan onnetonta Theme parkia eli perushuvipuistoa, jossa tosin oli kylla vesiaiheisia juttuja. Varmasti ala-asteikaisille ihan jees, mutta me emme diganneet ihan niin paljon. Krokot oli jees ja sellaisen olisi voinut ostaa ihan oikeana ja elavana lemmikiksi. Tosin Suomen tulli olisi tietysti nipottanut asiasta.. Mutta annoimme kuitenkin varmasti jalleen paikallisille keskustelun aihetta uikkareissa keskella normihuvittelua. No oli meilla sentaan T-paidat ja pitkalahkeiset uimashortsit paalla.

Krokojen jalkeen ulos ja sama kuski naaman eteen. "No water park?" No ei ollu prkl.. Mansikkashake naamaan ja samalla mittarilla takasin mestoille. Ukotus maksoi kyytineen noin 500 000 dongia. Kioskista pari bissee suruun ja paatimme ettei meita huomenna ukoteta. Menemme suoraan Dam Sen water parkiin emmeka kuuntele yhtakaan asiantuntevaa ukottajaa.

Nyt jalleen vahan iltapalaa Saigonin sydamessa ja sitten ehka nukkumaan..

Ja olipa jalleen sopusuhtainen pariskunta, joka meni juuri selkani takaa hotellimme alimpaan huoneeseen. Lankkariaija noin 70 vee ja paikallinen kisuli noin 25 vee.. Tosirakkaus odottaa Saigonissa. Mitakohan ne siella mahtaa touhuta.. hmmm..

Ja sorry Pesku en voikaan nyt lahettaa sita tekstaria hiekkarannalta kahden ruottalaisen blondin vieresta.. Mut kait naa Saigonin tytot ajaa saman asian vai häh! Kato pisteet..

Long Hai biitsin paikallinen hiekkapallon pyorittelija..

Vung Tau and Back beach.. Pikkasen oli paskanen ranta. No mutta eipa ollu lankkareitakaan..

"Disneyland. Fuck, man, this is better than Disneyland."

"Saigon... shit; I'm still only in Saigon... Every time I think I'm gonna wake up back in the jungle."

Ja paskat! Onneksi olen taalla enka pakkasessa. Mahtava CITY!!!

Mui Ne sai jaada taakse ja suuntasimme kohti legendaarista Saigonia ylitaydella minibussilla. Mui Nessa meille tarjottiin ei oota kysellessamme kuljetusta HCMC:yyn ja jouduimme ottamaan mittarin Phan Thietiin, josta vihdoin ja viimein irtosi paikat.

Saigon on mahtava kaupunki, joka mielestani hakkaa mennen tullen Bangkokin, Hanoin, Vientiainen ja tietenkin myos Phnom Penh:in.. Majoituimme backbacker ghettoon nimelta Pham Ngu Lao, josta hotelli majoitus irtosi 27 $. Myos taalla jouduimme hetken hakemaan majoitusta kaikkien mestojen ollessa taynna.

Loysimme myos heti alkuun kantapaikkamme ravintola 185:sta, jossa olemme istuskelleet jo useampia tunteja. Henkilokunta on taallakin erittain ystavallista ja huumori kukkii todella kovaa. Positiivista myos, etta taalla melkein kaikki puhuu lontoota.

Eilen lahdimme sitten myos oikealle turistimatkalle ja loysimme itsemme vahvalta Viet Kong alueelta keskelta Chu Chi-kylan tunneliverkostoa. Jenkkien pommikoneiden jylistessa taivaalla ja konetuliaseiden laukaukset pakottivat meidat maanalle. Tunkeuduimme pienesta aukosta (jota oli vahan laskia lankkaria varten levennetty..) maanalaiseen pimeyteen aivan kuin jenkkien tunnelirotat konsanaan. Heti sisaanpaastyamme totesin itselleni, etta taman reissun jalkeen reidet tulee olemaan hapoilla ja selka paskana. Kaivoin Petzl lampun otsaani ja lahdimme polottomina kohti tuntematonta. 250 kilometria tunnelia ymparillamme, mutta meille vain auki noin 45 metria. Hiki alkoi valua ja kamera sai muutaman naarmun, mutta vihdoin edessa kajasti auringon valoa. Olimme selviytyneet ja jenkkisotilaitakin naimme onneksi vain kuvissa Saigonin sotamuseossa. Jenkit - ette saaneet meita vielakaan!

Illalla paatimme myos pistaytya paikallisessa yokerhossa eli discohelvetissa. Apocalypse Now oli kohteenamme, joten ei muuta kuin shortsit ja slaparit jalkaan ja menoksi. Paikalliset sentaan olivat pukeutuneet siististi.. Sisaanpaasy paikallisille 150 000 dongia ja lankkarille ilmaista. Juomat 60 000 - 70 000 dongia eli melko kallista. Alakerta vaikutti lahinna DTM:lle ylakerran imiessa rikkaamman oloisia paikallisia naisia ja miehia discohumpan tahtiin. Myos lankkareita melko paljon.. Ennen kahta takaisin vakkarimestaamme, josta jatkoimme Go 2 eat-nimiseen juottolaan, josta saimme myos ensimmaiset kosketukset noihin ladyboy:hin. Melko pelottavia otuksia ovat, koska osa niista on melko ok nakoisia. Onneksi olimme tarkkana emmeka joutuneet tukalaan tilanteeseen, vaikka flirttia tuli meille koko ajan. Go:sta jatkoimme paikallisen oppaamme seurassa paikalliseen karaoke-mestaan, jossa saimme kuulla ihastuttavaa vietnaminkielista laulua ja saalittavan kuuloista kitinaa lontoon kielella. Jopa jo aamu ysin pintaan menimme aamupalalle ja katsoimme iltamme paattyneeksi. Painuimme pehkuihin auringon lammittaessa jalleen taivaalla. Mutta hyvat oli lahtobileet Peskulle!!!

Huomenna alkaa Peskun kotimatka ja me Akun kanssa suuntaamme todennakoisesti takaisin rannikolle viela muutamaksi paivaksi. Jospa vaikka saisi viela hiukan varia pintaan.. Mut nyt taa lahtee kantikseen, se on moro!

Linja-autossa ompi tunnelmaa.. Matkalla Mui Ne:sta Saigoniin. Hiukan Hiacea isompaan minibussiin angettiin parhaimmillaan 21 henkea ja ihan alyton maara lohikaarmehedelmia. Notta tiivis oli tunnelma ja kuvaushetkella kahden hengen takapenkilla ei ollut kuin kolme matkaajaa, hetken paasta tuli lisaa..