Ei ihan sitä mitä luvattiin..

Urheiluhullu löysi itselleen paikan , jossa hikoilla lisää.
Löytyy Calle 500 ja pääkadun kulmasta Guanapossa.
Edullista treeniä 1 CUC per naama.

Leo hoiti gapin pihaan Havannassa kuten sovittiin. Vanha itä-naapurin mittojen mukaan kasattu Lada, joka tuntui aidon heppoiselta. Isä ja poika etupenkillä. Me takana. 20 CUC siitä lystistä verotettiin, mutta perille päästiin. Plays Del Este tai paremminkin Guanapo.

Casa particular majoittajamme oli tälläkin kertaa täysin espanjaa puhuva herttainen rouva ja hänen vaaleanpunainen talo. Kielimuurista huolimatta rouva Mercedes on erittäin avulias ja jaksaa sanoa meille, että: Relax, no problem! Kaikki onnistuu ja ratkaisu löytyy aina. Joko espanja – saksa- espanja sanakirjan, suomen, espanjan ja käsimerkkien avulla tai sitten otetaan jälleen se puhelin ja soitetaan jollekin.

Talo on valloittavan pieni ja piha on juuri talon kokoinen eli naapuri taloa voi koskettaa. Huoneemme on yläkerrassa, jossa on pari sänky ja kerrossänky. Sinne päästäksemme avaamme lukon portista, lukon ulko-ovesta ja vielä huoneemme ovesta. Olo on turvallinen, mutta mitä nämä paikalliset pelkäävät? Todella siistin ja suloisen huoneen kruunaa vaaleanpunainen käytännöllinen WC ja mahtava kattoterassi. Vietimme yhden päivän vain makoillen terassilla käristäen nahkaamme.

Huoneemme ei ollut heti valmiina, kun saavuimme, joten aloitimme visiitin pienellä tutkimusmatkalla Lonely Planetin kovasti mainostamaan postikorttimaisemaan, jossa valkoinen hiekka kohtaa turkoosin meriveden ilman megalomaanista resortti helvettiä.

No ei ihan sitä mitä luvattiin. Playa Guanapo on paikallisten suomima kylän oma pikku merenranta ja sen näköinen, mitä arvata saattaa. Myös täällä köyhä paikallinen ei aina jaksa kävellä seuraavalle roska-astialle vaan saattaa tipauttaa sen röökiaskin, pullon tai jätskipaperin jämät juuri siihen mihin se ote kirpoaa. Eli ranta oli melko roskainen ja etenkin kivinen. Ei näkynyt postikortteja.

Pienimuotoisen alkujärkytyksen jälkeen huomasimme lonkkarin olleen oikeassa ainakin siinä ettei suuret resortit ole pilanneet tätä Kuubalaista tunnelmaa. Guanapo on todellakin paikallisten lomailumesta ja kyläpahanen, jossa syödään vain ja ainoastaan pizzaa ja eri variaatioita sämpylöistä ja hampurilaisista. Löysimme yhden kojun kadulta, joka nousi suosikiksemme. Guarapo – edullista, rasvaista ja hyvää. Pizza Hawaii oli lähes yhtä hyvä, kuin kotimaisen Turkkilaisen vääntämänä ja sämpylät myös hakkasivat kaikki paremmat Kuubalaiset keittiöt. Ruoka maksaa näissä kojuissa noin 1-2 CUC ja ravintolassa samasta ja yleensä pahemmasta moskasta pulitat yli kympin. Pistää travellerin miettimään ja verisuonet pullisteleen!

Samassa majoituksessa lähtöä tekevä Hollantilainen yksin matkaava daami antoi hyviä tipsejä Guanapon alueeseen ja lähitienooseen. Parhaat rannat löytyy kuulemma Santa Maria Del Marin puolelta, jonne pääsee kätevästi paikallisdösällä, taksilla tai hevoskärryillä. Näistä kokeilimme ensin bussia. Bussiin käy vain paikalliset paikallisten pesot. Vaihdoimme niitä pienen käden väännön jälkeen. Hyppäsimme  bussiin, sujautin kaksi paikallista pesoa bussinkuljettajalle ja menimme sisään. Nousimme pysäkin liian myöhään pois ja kävelimme resortin eteen. Sisään pääsy 6 CUC. Ei käy. Nainen otti ohjat siinä vaiheessa kun kartanlukija oli mokannut paikkakoordinaattien kanssa ja lopulta löysimme ilmaisen sisäänpääsyn valkealle hiekalle. No tosin ei ehkä ihan niin valkealle, kuin mainoksessa sanottiin mutta vähän parempaa kuitenkin. Edelleen rannat oli vähän roskaisia ja aika paljon aaltojen tuomien kasvien peitossa. Lasin sirujen ja venäläisten turistien määrä oli psykedeelinen. Onkohan Lonely Planetin novellisti oikeasti käynyt tässä maailman kolkassa?

Vaikkakin mesta tuntui ehkä kevyeltä pettymykseltä, niin lopulta kuitenkin alkoi hymyilyttää. Rannalta löytyi viihtyisä koju, josta sai kaljaa ja Cuba libre drinkkejä. Tilasin jälkimmäisen naiselle ja ja join sen itse, kun hän kuulemma tykkä Mojitosta, jota olin alun perin tilaamassa. No sain sitten kaksi juomaa itselleni. Mutta täysin tyhjin käsin ei vaimonikaan jäänyt, sillä hän sai parin paikallisen neitokaisen ihailun urheilullisesta vartalostaan. Yhteistä kieltä ei löytynyt, mutta mikäs siinä oli ryystäessä vuoron perään kaljaa ja Cuba libreä kun kolme naista kyykkää vieressä. Kehon kieli on niin kaunista. Oppitunti meni hyvin ja toivottavasti oikeaoppiset liikeradat auttavat ylensyödyn rasvan polttamisessa.

Rantasekoilun jälkeen löysimme jäätelöbaarin, jolla saimme täytettyä ruokaympyrästä puuttumaan jääneen suikaleen maitotaloustuotteita suussa sulavalla suklaan ja muutaman muun maun kombinaatiolla. Turhaan ei kehuta että Kuubalaiset rakastavat jäätelöä. Ainakin suomalaisessa suussa se maistuu hyvältä.

Seuraavana aamuna saimme maittavan ja loistavan aamiaisen omassa casassamme. Vitamiineja kuten emäntämme mainosti hedelmälautasta asetellessa. Tämän päälle tarjoiltiin omeletti ja paahtoleipää, jonka päällä tomaattia, kurkkua ja juustoa. Vähän mausteita ja voin todeta, että jälleen hakattiin monta Kuubalaista keittiömestaria. Lisäksi Mercedes oli taikonut omin pikku kätösin mehua ja marmeladia. Suussa sulavaa. Kahvi maistui hyvältä, vaikka kahvia en niin kauhian paljon juokkaan. Ja viisaasti maito tarjoillaan lämmitettynä. Jälkiruuaksi otimme vielä muutaman pikku banaanin ja muffinssit. Pötsi oli täynnä ja oli mukava suunnata kohti rantaa.

Lähdimme vatsat pyöreinä kohti pääkatua ja liftasimme itsellemme hevoskyydin. Neuvottelimme paikallisen hevosmiehen kanssa taksaksi 3 CUC noin reilun kilometrin matkasta. Kyyti oli leppoisaa ja konin takalistosta tuleva mönjä antoi raikkaan tuulahduksen maalaismaisemaa. Onneksi oli keräilypussi mukana, niin hajuhaitta seurasi koko matkan.

Saavuimme kartan osoittamalle joen ylityspaikalle. Hollantilainen daami kertoi, että hevoskyydillä pääsee sillalle, mutta hivenen meitä jäi kaivelemaan että miksikös ei sitten pidemmälle. No ehkä silta on niin kapea ettei mahdu.

Todellisuus pamahti kasvoille kuitenkin, jo edellisenä iltana kun poistuimme postikorttirannalta kyseistä ”siltaa” pitkin. Tai siis sitä ei ole. On vain tolpat ja virtaava vesi. Eli silta on vanhuuttaan poistunut joskus eikä uutta ole tehty. Joko finanssivajareista tai laiskuudesta johtuen.

Jälleen kahlasimme virtaavan veden läpi paremmalle rannalle ja löysimme kohdan, jossa lasinsirujen, pullonkorkkien ja muiden roskien määrä oli siedettävä. Makoilimme omassa pienessä hiekkalaguunisamme tovin ja jälleen jatkoimme matkaa. Iho alkoi houkuttelevasti punoittaa ja uhkaavat pilvet alkoivat tihkua vettä. Poistuimme takaisin kotiin.

Mukanani on hivenen liikuntaan hurahtanut nainen. Se tarkoittaa sitä, että joka ikisestä kyläpahasesta

Etukyykky oli paikallisten mittakaavassa hivenen outo liike.
Tai sit vaan treenari oli miellyttävämpi näky kuin perus puntti-petet.

tai perslävestä on löydyttävä treenimesta. Joko hyvällä tai pahalla. Havannasta sitä ei löytynyt, joten paineet alkoivat olla melkoiset. No onneksemme eräällä vähän eksymisen puolelle menneellä ruuanhaku reissulla navigaattorimme opasti meidät sattumalta erään portin eteen, jossa luki ne kauniit kirjaimet: ”GYM”. Olisittepa nähneet rakkaan matkakumppanini ilmeen. Olisittepa olleet mukanani pidättelemässä häntä ettei hän olisi saman tien mennyt sisään ja avannut kyseistä paikkaa uudelleen sen jo mentyä kiinni.

Päätimme kuitenkin yksissä tuumin tulla seuraavana päivänä tutustumaan kyseiseen paikalliseen viidakkosaliin. Tosin ei täällä viidakkoa ole mutta se kuulostaa hyvältä.

Ja sen teimme. Salin käyttö maksoi 1 CUC per päivä per naama. Tunnelma oli varmasti parempi kuin yhdessäkään Elixiassa tai Satsissa, vaikkakin kaikki laitteet oli varmasti itse väsätty ja painot sorvattu. Vain kerran näin yhden vaijerin itsestään katkeavan, mutta onneksi talkkari tuli heti tekemään uuden liitoksen.

Kaikki perushärdellit ja hässäkät löytyi vaikkakin painojen ja tankojen koot ei ihan standardiin mahtuneetkaan. Jokaista lihasryhmää pystyy kyllä hyvin treenaamaan jos vain mielikuvitus antaa myöden. Henkilökohtaisena suosikkina pidin ilman sähköä toimivaa juoksumattoa, jossa maton korvasi rullat. Ei sit tullut sille paikalliselle kermaperseelle mieleen mennä kävelemään vaikka sille palmujen reunustamalle rannalle.

Gymi oli melko täynnä paikallisia bodareita ja muutama neitokainenkin oli eksynyt sekaan. Ilmeisesti kuitenkin Kuubattaret enemmän haluavat vain chillailla ja syödä jädeä. Saimme repet jumiin ja hyvän mielen. Päivä ja treeni oli onnistunut.

Auringonlasku Playa Guanapossa. 

Nyt on menossa vimonen ilta tässä kylässä ja makoilemme sängyllä unta odotellen. Se tulee jostain syystä täällä paljon aiemmin kuin kotona. Päivä kattoterassilla ja kierros gymillä kulutti sen verran energiaa,  ettei päivään juuri muuta sitten mahtunutkaan.

Matkalla majoitukseen katsoimme palmujen taakse häviävää aurinkoa ja haimme vähän vettä janoomme. Guatro aqua, por favor. Ja myyjä nauroi. Ilmeisesti täydellisen espanjan kielen metsästys jatkuu vielä.

Päivän kruunasi iltapala, joka koostui nakeista, oliiveista, säilykepaprikasta, pikku banaaneista ja limonadista. Saatoin myös ottaa yhden Cuba Libren.

Nyt unten maille ja huomenna matka jatkuu kohden Kuuban Cancunia, saaren omaa pikku Alanyaa kohden.

Buenos noches amigos.