Kuuban Mallorca..

Ainoa syötävä juttu Kuubassa on pizza tai hampurilainen.

Bussi heiluu ja tärisee. Ilmastointi viilentää olosuhteet lähinnä Suomen alkukesää vastaavaan lämpötilaan. Me ja kaikki muut turistit aloitimme noin kuuden tunnin matkan kohti Trinidadin kaupunkia.

Guanapon kylä jäi taakse ja hyvästelimme Mercedeksen. Hän oli ehdottomasti tähän asti paras ja herttaisin casan pitäjämme ja myös avuliain. Otimme Guanaposta taksin Havanaan Viazulin terminaalille noin kello 10.30 aikaan. Matka kesti reilu puolituntia ja maksoi 20 CUC. Perille päästyämme alkoi jälleen jonottaminen. Kuubalaiseen tyyliin auki oli yksi tiski ja aula täynnä porukkaa. Bussimme Varaderoon lähtisi kello 13.00. Olimme toiveikkaita, sillä olimme tulleet ajoissa. Kello alkoi käydä ja jono liikahti aina silloin tällöin. Ehkä me etenemme. Meni puolituntia, meni 15 minuuttia. Vaimollani alkoi otsasuoni pullistella. Jonon kärjessä oli edelleen samat paikalliset säätämässä, kun astuimme sisään aulaan. Jono liikahti aina välillä, mutta vain siksi että osa luovutti ja osa porukasta kävi hakemassa virvokkeita. Kello kävi.

Kävin tiedustelemassa lähtöaulan puolella olisiko toista tiskiä. Paikallinen osoitti check-inniin ja sanoi että sieltä voi ostaa. Menin jonoon ja tapasin muutaman suomalaisen. He olivat sitä mieltä, että liput pitää ostaa alhaalta, jossa jono seisoo. Olisi pitänyt poistaa liput etukäteen.

Palasin alas, jossa jono seisoi edelleen. Nyt asioimaan oli menneet seuraavat paikalliset. Kello alkoi käydä uhkaavasti kohti H-hetkeä. Epätoivo alkoi vallata mielen. Mieli teki hiekalle. Vielä hetki ja sit kärsivällisyyteni loppui. Menin uudelleen ylös check-iniin ja jonotin hetken. ”Onko mitenkään mahdollista ostaa kahta lippua Varaderoon? kysyin lontoon murteella ja nainen nyökkäsi. He eivät olleet saaneet bussia täyteen. Hain nopeasti naiseni ja matkatavarat alhaalta paikallaan seisovasta jonosta ja rynnimme yläaulan tiskille. Kello oli muutamaa minuuttia vaille yksi. 10 CUC per naama ja huomasimme hetken päästä istuvamme tyytyväisinä bussissa. Järjestelmä hoiti.

Noin parin tunnin matkan jälkeen saavuimme Varaderon kylään ja Kuuban turistiparatiisiin. Lonely Planetin mukaan suurin osa Varaderon matkaajista on viikon tai kahden viikon all-inclusive hotellien asiakkaita. He tulevat koneella suoraan paikalliselle flygari kentälle ja poistuvat tyytyväisinä muutaman viikon rannalla makoilun ja Cristal oluen siemailun jälkeen.

Ulostauduttuamme dösäriasemalta ja saimme jälleen taksikuskit kimppuumme. Taksi, taksi. My friend! Ja viisi cucendaalia olisi pitänyt jälleen köyhtyä noin kilometrin matkasta. Paikallinen yhteyshenkilömme Leo oli jälleen organisoinut majoituksen ansiokkaasti. Lähdimme taapertamaan kohti pääkatua dösäriltä ja bongasimme hevosvankkurit. 3 CUC kohteeseen. Kaupat tuli! Rinkat ja reput kyytiin ja klipiti klopoti ja kakka haisi jälleen.

Varsinainen majapaikkamme oli buukattu täyteen, joten meidät ohjattiin naapurin casaan majoittumaan pariksi yötä. Piha oli aloitettu rakentamaan, mutta jostain syystä homma oli jäänyt kesken noin useita vuosia sitten ja odotukset huoneen suhteen ei olleet kovat. Toisin kävi. Huone oli erittäin siisti ja viihtyisä. Hivenen kukkainen ja naisellinen, mutta kodikas. Hinta oli tyyris. 35 CUC yö. Sniiduilimme emmekä ottaneet aamupalaa vitosen hintaan.

Aluksi suunnittelimme viettävämme neljä yötä Varaderossa, mutta tyydyimme kuitenkin sitten vain kolmeen. Viimeisen yön olimme varsinaisessa majapaikassamme Casa Particular Mily & Orlandon luona osoitteessa Calle 53 no. 210. Erittäin siisti ja viihtyisä paikka, jossa Orlando osasi jopa englantia. Helppo asioida. Huone oli väljä jossa oli parisänky ja yksi lisävuode kolmannelle pyörälle. Aamiainen olisi bungannut sen perinteisen vitosen ja sen päälle löytyi myös kaikki ravintola palvelut drinkkilistoineen ja menuineen. Me päätimme kuitenkin pettyä järjestelmällisesti pääkadun varrella sijaitsevissa ravintoloissa. Kuubalainen safka on roskaa. Todellista kuraa!

Miksi vain kolme yötä? Kaikki on perkeleen kallista. Turistilisä on kaikessa. Majoituksessa, ruuassa, joka on pahaa, ja etenkin matkamuistoissa ja muissa hyödykkeissä. Peruskaupassa on ehkä hivenen enemmän erikoisuuksia, kuten hilloa, juustoa ja makkaraa, mutta se huomioidaan hinnassa. Me säästimme ja ostimme pullaleipää leipomosta ja haimme kaupasta juustoa lihamestarin siivuttamana ja marmeladia. Hyvin meni alas paikallisen kolan - Tukolan avulla. Kuuba vatsa kasvaa.

Varaderon ranta on upea. Sitä en kiistä. Kylän ”keskustan” kohdalla se on nautinnollisen hiljainen ilman jäätävää määrää turisteja. Yksin ei kuitenkaan tarvitse olla ja on virkistävää kuulla myös muuta kieltä kuin espanja. Rannalla puhutaan Kanadaa ja Ranskaa. Jostain kumman syystä Kanadalaiset ja Ranskalaiset ovat valloittaneet mestan. Seuraavaksi suosituinta taitaa olla matkustaa Italiasta tälle alkeelliselle kauppasaartoon alistetulle saarelle. Ja tietysti rannalta löytyi myös suomalainen pariskunta meidän lisäksemme – kuinkas muutenkaan.

Vaikka Varaderon rannat ovatkin upeat ja pitkät, 20 km, niin sieltä puuttuu kuitenkin jotain. Jotain mitä Aasiassa kolunnut travelleri olisi odottanut. Rannoilta ei löytynyt idyllisiä juottoloita chillailuun ja viilentymiseen eikä siellä ollut tunnelmaa. Rannoilta puuttuu sielu. Aivan kuin Kuuban alistuneisuus heijastuisi myös sen rantoihin, kaloihin, palmuihin. Kaikkeen. Meressä ei ole snorklaajia, vaikka aallot olisivat pienet, rannalla ei ole aktiviteetteja vaikka siihen olisi puitteet. Kaikki tuntuu jotenkin niin alistetulta ja tylyltä. Ehkä jopa teennäiseltä. Poliittinen ilmapiiri on saanut paratiisin rannat masentumaan ja menettämään toivonsa.

Toinen erikoinen piirre Varaderon kaduilla oli sen hiljaisuus. Päivällä kaduilla on ihmisiä käyskentelemässä kaupustelijoiden vedätettävänä, mutta heti hämärän laskeutuessa kaikki katumyyjät pakkaavat kamat kasaan ja sulkeutuvat porttien, lukkojen ja aitojen taakse piiloon. Ihmiset häviävät kaduilta ja ravintoloista. Kaikesta tulee autiota. Aivan kuin he odottaisivat yöllisen hirviön saapumista. Aivan kuin täälläkin pelättäisiin jotain, jotain mitä ei ole. Kaikkialla on kuitenkin turvallista.

Ehkä Varaderon yöllinen hirviö on niemenkärjen täyttämät hotellit, jotka tarjoavat kaiken. He ahmivat ihmiset sisäänsä ja maiskuttelevat niitä aamuun saakka lopulta päästäen vapauteen. Nämä suuret hotellit yhdistettynä alueen hintatasoon aivan varmasti tappaa paikallisen pienen ravintoloitsijan haaveet onnistuneesta bisneksestä pääkadun varrella. Ihmiset eivät käytä muita palveluita kuin vain sen oman hotellin, josta ovat maksaneet itsensä kipeäksi. Luonnollista.

Mutta jotain kalliin positiivistakin. Löysimme kuitenkin myös kuntosalin tästä paikasta. Keskuspuiston ostarille paikallinen kauneudenhoitosalonki oli keksinyt maittavan bisnesidean hiilariövereistä pöhöttyneille turisteille ja miksei myös paikallisille myös. 5 CUC kerta per naama ja pääsee irrottamaan Kuubamaista vattaansa kehostaan. Läski sulaa silmissä, kunhan vain jaksaa ahkeroida. Pientä oheishuvitusta tarjoavat paikalliset kuntoilijat, jotka jostain kumman syystä nauttivat käyttää jos jonkinlaisia tukivälineitä. Eräskin neitokainen puki ylleen reisituet ja polvituet, sekä lantiotuen ja tämän jälkeen meni kävelemään porraskoneeseen. Toinen herrasmies käytti koko treenin ajan erittäin leveää vyötä, vaikkei edes tehnyt yhtäkään liikettä, jossa olisi selkään tullut rasitusta. Jos haluatte bisnesvinkin, niin tässä olisi kehitettävää. Kuubalaiset tykkäävät tuentavälineistä yhtä paljon, kun suomalaiset crossfitistä tällä hetkellä. Jännä nähdä milloin kupla puhkeaa. Puhkeaa kuin turistin illuusio hyvin toimivasta vattasta hänen istuessaan pöntöllä ulostaessa nestemäistä juttua sieltä mistä sen pitäisi tulla kiinteämpänä. Kyllä - toinen meistä kokee sitä herkkua, mutta ei onneksi älyttömän pahalla tavalla. Mutta ei myöskään miehekkäällä.

Mutta tiivistettynä Varadero. Tule katsomaan hienoa hiekkaa, mutta älä ole kauaa. Me jatkamme nyt Trinidadiin toiveikkaina, sillä sitä kaupunkia on kehuttu. Kuuba kiintiö alkaa hiljalleen oleen tapissa, ehkä eniten ruuan suhteen.