Valistusta..

Tänään olisin halunnut takoa järkeä päähän, kun kuulin hänen kertomuksensa.

Hän oli ollut lastensa kanssa kotona. Yksi nukkui ja kaksi leikki keittiössä hänen tehdessä ruokaa. Äkkiä liedellä kattilassa poriseva öljy syttyi palamaan ja hän hätääntyi. Hän ajatteli, joka oli ensimmäinen virhe. Hänen täytyi sammuttaa palava kattila, hän mietti. Hän otti kupin käteensä ja käänsi hanasta vettä kuppiin. Kuppi nurin kattilaan ja hups. Nyt paloi myös liesituuletin ja hän säikähti todella paljon.

Liesituuletinta ei ole putsattu koskaan ja rasva alkoi tiristä iloisesti liekkien kasvattaessa kokoaan ja voimaansa uudella alustalla. Hän hätääntyi lisää. Keittiöön alkoi muodostua savua ja oli vaikea hengittää. Hän tarvitsi happea. Hän päätti avata keittiön ikkunan, jotta raikas ilma poistaisi savun tukahduttavan tunteen keuhkoista. Hän huomasi epäonnistuneensa. Hän otti leikkivät lapset ja poistui keittiöstä raikkaan syysilman tulviessa avonaisesta ikkunasta. Hän sulki keittiön oven. Hyvä, että teki edes jotain.

Hän herätti lapsen päiväuniltaan ja poistui asunnosta. Tottakai hän jätti asunnon oven auki, koska asunnossa oli niin savun hajuista. Savun haju hiipi myös portaikkoon.. Hän meni tuttavansa asuntoon odottamaan ja soittamaan apua. Hän jätti myös sen oven auki. Myös siellä hetken päästä haisi palaneelta.

Onneksi punavalkoiset autot tulivat nopeasti. Hän kertoi ylpeänä kypäräpäiselle, kuinka oli yrittänyt taistella pahan liekkiä vastaan.

Minä mietin, että onneksi kukaan ei kuollut..

Toimettoman päiväkirja osa 3.

Huomenna se päivä vihdoin koittaa ja nuo ristipistot jalassani ovat vain tylsä muisto. Jahka vain selviän tämän illan tylsyydestä, maltan mennä nukkumaan Heroiini päiväkirjan raadollisesta maailmasta ja herään virkeänä huomiseen muslimien pyhäpäivään. Kippis sen kunniaksi! Seuraavassa kuvakollaasissa saikkuun liittämiäni tuntemuksia kuvainnollisesti! ;)

Vapaus tuntuu kivalta.

Kunnes törmää konfliktiin.

Ja haistattaa tylsyydelle.

Toimettoman päiväkirja osa 2.

Jotain outoa on tekeillä. Parina aamuna olen herännyt noin kello 04.00, kun nilkka tuntuu siltä kuin joku kutittelisi ja tunkisi neulaa yhtä aikaa. Tuki jutut hetkeksi pois ja antaa veren jälleen kiertää. Uudelleen tuki juhanit kiinni ja unta palloon. Herään aamu seiskalta. Mitä helvettiä? kysyn itseltäni. Olen viimeeksi herännyt vapaa ehtoisesti tuohon aikaan aamusta silloin kun paskoin vielä vaippaan. Enkä voi edes syyttää nillkaa, sillä uudelleen herättyäni se tuntuu ihan hyvältä. Astua en uskalla vielä, siis kipeän jalan päälle.

Nousen ylös ja aloitan normaalit arkirutiinini. Kaivan kepit lattialta, melkein kompastun päiväpeittoon, kun toinen keppi luistaa yllättäen. Köpöttelen toilettiin ja hoidan aamu judanssit. Ajan keppejä jälleen kohti keittiön ruokaherkkuja ja avaan gourmet jääkaappini. Ylähyllyllä on rahkapurkki, ovessa näyttäisi olevan jaloviinaa ja jogurttia. Keskihyllyllä kaljaa ja alalaatikot on tyhjät. Perkele. Onnekseni olin ollut etukäteen viisaas ja tilannut kotihoidon.

Roudaan itseni ja maukkaan rahka-jogurtti ateriani sohvalle. Nostan läppärin syliin ja kaadan jogurttia sohvalle. Prkl.. Köpöttelen takaisin keittiöön ja otan talouspaperia ja tulen pyyhkimään jälkiäni. Tyynyyn jää kaksi vaaleaa tahraa. Ja kaikki varmasti uskovat, että ne on jogurtista..

Avaan telkkarin ja totean ettei sieltä tänäänkään tule mitään. Edellisenä iltana aloittamani Pasific sarjakaan ei juuri nyt inspaa, joten syvennyn naamakirjaan. Saan haasteen Age Of Empires III peliin, jonka valloittavalla vailloittajan luonteellani hyväksyn. Tosin säädän koneeni kanssa kuin pikku tyttö alkuun, koska olen käsi näiden aparaattien kanssa.

Häviän pelin kuin akat ja elän edelleen kivikautta kaverin taiteillessa jo renesanssiajalla. Haukun häntä homoksi! Poltti mun kylän, joten mieleni tekee haukkua häntä saksalaiseksi, mutta ehkä se olisi jo liikaa. Hän on kuitenkin sukua.

Luovutan ja nuolen haavojani. Ajattelin palkita itseni operaatiolla, johon tarvitaan pankkitunnuksia ja rahaa. Laskut on rästissä. Neppailen itseni oikealle sivulle ja kokeilen salasanaa. Väärin. Kokeilen uudelleen. Väärin. Kokeilen yhtä toista. Väärin. Kokeilen toista uudelleen. Väärin. Kokeilen ensimmäistä pienellä muutoksela. Oikein, mutta tunnus lukittu, ota yhteys numeroon XXX XXXX XXXX. Otan yhteyden.

"Valitettavasti kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja, olkaa hyvä ja odottakaa, samma på svenska ja sit vielä lontooks." Tämä pariin kertaan. Sit hentoinen naisääni vastaa ja kerron ongelmani. Olkaa hyvä ja menkää lähinpään konttoriin, jotta voimme varmistaa henkilöllisyytenne. Olen liikuntarajoitteinen nyt ja se on todella epämiellyttävää nousta sohvalta. Olkaa hyvä ja menkää lähinpään konttoriin. Kiitos soitos.. Lyön luurin korvaan. Kerkisinpäs ennen kuin sanoit loppuun!! HÄHÄHÄHÄ...

Miksi tuotakaan ei voitu kertoa suoraan nettisuvuilla, vai tuottaako nuo turhat puhelut tämän päivän pankeille ne kaivatut tuki eurot. Prkl. No omaa tyhmyyttäni, mitäs en ole kirjoittanut muistiin salaista salasanaani.

Siirrän itseni jälleen internettiin.

Ovikello soi ja riennän kepit kolisten avaamaan. "Kylläpäs kesti!" tervehtii iloinen systeri ovelta kaksi kauppakassia käsissään. "Missä ne roskat on? jatkuu puheripuli. Lataan kaapin tilaamillani elintarvikkeilla ja saan yllärinä vielä mässyjä ja colaa. NAM! Syön tänään suruuni herkkuja.

Voivottelen ääneen kuinka pölyistä täällä on ja siskoni saa ahaa elämyksen, että hän voi imuroida. Yritän esittää "ettei sun nyt oikeesti tartte" tyylistä roolia, vaikka salaa mietinkin mielessäni, että joo ilman muuta! Pölyt joudun kuulemma pyyhkimään itse. "Helvetti!" kiroan mielessäni. Yritän olla avuksi ja nakitan systeriä kantamaan rojujani lähemmäksi kaappia, jotta pystyn asettelemaan ne mahdollisimman pienellä vaivalla omille paikoilleen. Samalla ylpeän kuvainnollisesti taputtelen itseäni selkään ja totean olevani varsinainen diktaattori oikeassa elämässä, vaikka yksinvaltiuteni pelimaailmassa olikin vallan lyhyt. Saatanan saksalainen!

Saan kamat pois lattioilta ja sysse hoitaa villakoirat tarhaan. Seuraava operaatio olisi sitten varata tikkien poisto. Jälleen kaahaan kämpän läpi kepit kolisten ja jälleen melkein kaatuen toisen kepin luistaessa matosta. Rojahdan sohvalle ja otan läppärin syliin. Vantaan kaupungin sivut, terveyspalvelut, terveyskeskukset. Ja ei mitään hajua mille terveysasemalle pitäis mennä. Varaa aikasi oikeasta tiimistä. Sit neljä tiimiä ja jokaiseen oma numero. Miks helvetissä nitä ei oo voitu jaotella vaikka postinumeroilla tai jollain että tietäis mille hiton tiimille mä soitan. Paskat sivut. Tavaan pienellä präntättyä ja saan selville, että kaupungin vaihde kertoo mielellään mihin tiimiin pitää soittaa. Jälleen harrastellaan puhelin rahastusta! Soitan vaihteeseen ja jälleen jonotan kun ne kaikki palvelijat on taas jossain. Kaiutin päälle ja jatkan surffailua.. Havahdun tuut tuut ääneen ja jonkun hoitsun hivenen kyllästyneeseen ääneen "Tikkurilan teveysasema..". "Moi pitäis varata perjantaille tikkien posto aika!"

Systeri lähti ja jätti jälkeensä ruokaa ja imuroidun kämpän. Arvostan! Jännä nähä mitähän se toinen sysse oikein meinaa tehä jos ajattelee edes pitävänsä arvostuksensa samalla tasolla kun tää nykyinen ykkös-sisko.. ;)

Palkitsen itseni uuvuttavasta ja henkisesti raskaasta päivästä colalla ja mässyillä. Vedän sokerihumalan ja mahassa tuntuu pahalta yllättävä hiilari hyökkäys. Tasapainotan oloani lasillisella viskiä ja saatanpa jopa laittaa jälleen pari sanaa paperille. Tyhäjn paperin kirous tuntuu jatkuvan, eikä kirjaimet tahdo hypähdellä entiseen malliin.. Ehkä pitäisi aloittaa nuuskan käyttö jälleen ja siirtyä takaisin punkkuun.. Siitä se ajatus sitten lähtikin!

Toimettoman päiväkirja osa 1.

Olen ollut aina siinä onnellisessa osassa että etten ole ollut sidottuna omaan pieneen asuntooni väkisin. En sillä että olisin mitään sen suurempaa suunnitellutkaan, mutta henkisellä tasolla en voi käsittää miten rajoittunut olo on. Miten ihmiset, jotka ovat oikeasti sängyn vankina, liikunta kyvyttömänä tai muuten vangittuna oman itsensä kanssa tyhjässä loukussaan pärjäävät. Heidän pääkopassaan pitää olla jotain tiettyä henkistä vahvuuttaa jota mekästä ei löydy.

Nyt on kuitenkin kaikesta suuresta itsesäälistä ja liioitellusta jalan tukemisesta huolimatta vasta toimettoman päivä numero kaksi. Olen aivan henkisesti rikki. Kämppä näyttää kaaokselta, koska en jaksanut ennen leikkausta siivota. Nostin äsken kalsarit lattialta kepeillä, kun meinasin liukastua niihin.

Aurinko paistaa ulkona ja on syksyn ensimmäinen järkevä päivä lähteä ulos vangitsemaan hetkellisiä hetkiä objektiivin välityksellä. No mitä minä teen. Menen nukkumaan edellisenä yönä ehkä noin kello kolme kun aloin pelata tietokoneella. Otin muutaman särkyä ehkäisen tabun naamaan ja totesin että nyt on aikka nukkua. Muutaman sivun koluttuani Heroiini päiväkirjasta silmäluomenikin, jopa totesivat asian olevan juuri näin.

Yö meni kääntyillessä enkä löytänyt hyvää asentoa kuin muutamaksi minuutiksi. Aamuyöstä tabujen vaikutus lakkasi ja aloin tuntea pientä sykettä jalassni. Tunsin kohdan josta minua leikeltiin. Tunsin sen säälittävän pienen haavan ja nousin ylös. Olihan kello jo seitsemän.

Lääkäri kielsi käyttämästä alkoholia. Kännissä ihmisen tuntoaisti turmeltuu ja kipeät paikat paranevat valonnopeudella. Ainakin seuraavaan aamuun asti. No eipä olisi tullut mieleeni muutenkaan. Olenhan alkoholin suhteen vain nautiskelija. Nautin seurassa lasin punaviiniä ja ehkä jos iloittelen niin lasin viskiä. Ylilyönneistä ei puhuta. Jos joku haluaa drinkin niin saa tulla kylään.

Nyt juurikin sinä, joka olet kohdannut paljon pahempaa paljon masentavampaa luet tätä ja katsot kieroon. Säälittävä paskiainen, joka inisee muutaman sentin viillosta. Mutta hei lääkäri sanoi että se on paskamainen paikka.

No kuitenkaan en ole niin vahva enkä etenkään ole niin sohvaperuna kuin sinä. Minulle tämä on koettelemus ja tahdon jo ulos omasta pienestä luukustani.

Onneksi Hank Moody on seuranani..