Disney World..

Ikuisena pikku poikana ja Disneyn anastamien satujen mukaillessa maailman kuvaani totesin jo pienenä pojan kloppina Aku Ankan olevan kova juttu. Enkä tingi siitä vieläkään. Tosin Aku on saanut rinnalleen ja lähelle meikäläisen sydäntä myös muita arkipäivän sankareita kuten esimerkiksi Homer Simpson. Nuo aina niin kaiken ryssivät arjen tallaajat kokevat uskomattomia asioita ja epäonnistuvat kaikessa. Kaikesta siitä kurjuudesta, huonosta onnesta ja muiden painostuksesta huolimatta he nostavat itsensä aina uudelleen jaloilleen ja jaksavat uskoa positiivisesti tulevaisuuteen. He ovat ihmismielen luomia selviytyjiä siinä kaaoksessa jossa me kaikki olemme välillä käyneet.

Pienenä olin aavistuksen verran kateellinen niille jotka pääsivät käymään Disneyn ihmeelliseen maailmaan ja heittämään Aku Ankan kanssa ylävitoset. Tätä hetkeä olin odottanut monta, vuotta ja näin jälkikäteen sanottuna todellakin liian monta vuotta.

Lähdimme jälleen uskollisella Dodgella suunnistamaan Orlandon autoisaan liikenteeseen. Ajoaikaa tuli muistaakseni noin puolisen tuntia suuntaan. Motarilta alkoivat opasteet kohti Disneyn unelmaa ja meikäläisen kävelyn täyteistä päivää. Motarilta käännyttiin toiselle ja vielä kolmannelle. Kyltit vaihtuivat teemaan ja väritykseen sopiviksi ja ohitettuamme tervetuloa kyltin totesimme, että ensimmäistä kertaa saa huvipuistossa ajaa moottoritietä.

Eli suomeksi sanottuna alue on aivan jäätävän kokoinen. Sieltä löytyy muutama motari, joilla amerikkalaisten on helppo siirtää itsensä paikasta A paikkaan B rakkaalla peltilehmällään, monorail eli yksiraiteinen junajärjestelmä ja omat bussilinjat. Pysäköintialueet on keskiverto suomalaisen maalaiskylän kokoisia ja sesonkina aivan varmasti täynnä autoja ääriään myöten.

Koko Disney Worldin alueelta löytyy Disneyn keskus, joka on lähinnä ilmeisesti hallinnollinen alue, joka on täynnä kauppoja ja ravintoloita, pari vesipuistoa, Animal Kingdom eli eläinpuisto, Hollywood studios, Epcot ja sitten se kaikkein kuuluisin Magic Kingdom vaaleanpunaisine linnoineen. Me aloitimme retkemme juurikin tuosta viimeeksi mainitusta.

Ostimme pysäköintilipun joka maksoi jo Universalilta totuttuun taksaan 15 taalaa. Parilla kympillä olisi päässyt läskiparkkiin lähemmäksi, mutta jaksoimme hyvin kädellä muutaman sata metriä lippuluukulle. Heti alkuun harhaanajo ja älytön kierros ennen kuin Dodge istahti ruutuun. Lompsimme auringon helliessä kohti lippuluukkua, jossa hassusti pukeutunut setä myi liput. Tiketit kourassa ja noin 90 taalaa köyhempänä jatkoimme lompsimistä kohti monorail asemaa. Mikäli olisimme olleet ajoissa asialla niin olisimme saaneet ko. tiketin n. 55 taalan hintaan International roadilta erään jobbarikioskin kautta. 

 

Tiketin myynnin jälkeen matka jatkui tuolla esihistoriallisella ajalla rakennetulla liikennenöintijärjestelmällä määränpäähämme eli Ankkalinnan eli Mikki Hiiren kotiin, eli siihen maahan jossa olisin pienenä halunnut asua. Monorail juna saapui asemalle ja me nousimme kyytiin. Ulkoasu oli todellakin juurikin sitä 50- tai 60-luvun modernia aikaa, jolloin yritettiin näyttää tulevaisuudelta siinä hivenen epäonnistuen. Kyyti oli melkoisen epätasaista, mutta eipä se idän metrossakaan kaikkein leijuvinta ole. Sukelsimme erään ison ostarin näköisen jutun läpi ja lopulta pysähdyimme. Edessä odotti jälleen turvatarkastus, lipun tarkastus ja sormenjälkien ottaminen. Peruskauraa meille.

Muodollisuuksien jälkeen pystyin keskittymään jo hivenen ympäristöön ja koin ensimmäisen satumaisen hetken. Värimaailma oli todellakin sitä perinteistä ja klassista Disneytä ja rakennukset kuin suoraan sadusta. Kukkia oli valtavasti ja niistä oli väsätty teemaan sopivia kuvioita. Ensimmäinen kuva puistosta ja sen päärautatieasemasta, johon Magic Kingdomia ympäri ajava höryjuna pysähtyy säännöllisesti.

Itse puiston sisällä sama satu jatkui ja ensimmäiset hahmot olivat kuvattavana ihmisten jonottaessa vuoroaan. Pikku tytöt olivat pukeutuneet prinsessoiksi ja pojat esittivät omaa lempi hahmoaan. Nousin rautatieaseman terassille ja eteeni piirtyi tuo niin monesta Disneyn elokuvasta tuttu Tuhkimon linna. Vielä hetken satumaisuutta korosti juurikin sillä hetkellä alkanut ilotulitus, jossa linna molemmille puolille saatiin sama tunnelma kuin juurikin siinä elokuvan alku- tai loppukohtauksessa jossa linnan ympärillä rätisee tulitteet.

Matkamme jatkui syvemmälle kohti linnaa ja poikkesimme aamupalalle Main Street Bakeryyn. Tarjottimelle istahti kinkku-juusto leipä, jossa oli valehtelematta noin neljän sentin paksuudelta kinkkua. Kerrankin ei oltu täytteissä säästelty. Jostain kumman syystä tuli fläsäreita lapsuudesta ja jouduin toteamaan ettei tämä sämpylä toimi. Samaan pöytään eksyi vielä pala erittäin herkullista korvapuustia, jost ilmeisesti kyseinen leipomo on erittäin kuuluisa. Eikä syyttä.

Jatkoimme matkaa puiston keskusaukiolle,Walt Disneyn ja Mikki Hiiren patsaalle Tuhkimon linnan edustalle. Aluetta ympäröi Disneyn hahmot jonkinlaisissa kuljettimissa, sekä paljon ihmisiä hassuissa tamineissa. Kaikki lauloivat ja tanssivat ja lapset olivat haltioissaan. Kieltämättä itsekin olin vaikuttunut. Olin jälleen saavuttanut sitä klassisinta Disneytä.

Mutta sen jälkeen alkoikin alamäki. Magic Kingdom on avattu 1971 ja valitettavasti suurilta osin myös näyttää siltä. Onhan alueella paljon uusia osioita, mutta yleisvaikutelma esimerkiksi Tomorrowland:ssa on erittäin nuhjuinen ja vanha. Samaa tasoa jatkuu mielestäni koko puiston osalta jos ei ota huomioon niin sanottua pääkatua ja tuota linnaa. Ehkä pieni kasvojen kohotus olisi jo paikallaan.

Pettymysten sarjaa jatkoi vielä se etten löytänyt puistosta sen klassisen Disney tunnelman lisäksi mitään kiinnostavaa itselleni. Vuoristorata oli remontissa, tukkijokeen oli yli tunnin jono, vaikkakin olimme puistossa off siisonin aikaan. Puisto on unelma varmastikkin 5-vuotiaalle pikku prinsessalle tai prinssille. Nyt jäi vähän tylsä maku suuhun kun odotin elämyspuistolta jotain muutakin kuin kauppaa kaupan perään ja vaihtelun virkistämänä älytön määrä ravintoloita. Joku pikku vekotin olisi ollut esimerkiksi ihan kiva. Eli suosittelen perheen pienimmille vain ja ainoastaan, mutta varatkaa aikaa riittävästi. Vähintään päivä Tuhkimon linnanympärille, niin ei sitten tartte juosta. Jäi ylävitoset antamatta Akun kanssa, mutta koin hetkellisen samaistumisen jälleen satujen tunnelmaan. Hivenen pettynyt, mutta kuitenkin nyt olin käynyt. 5-vuotiaana olisin varmasti osannut ottaa tuosta puistosta enemmän irti.

Pistimme leuat rintaan ja päätimme lähteä kohti uusia pettymyksiä. Lippuluukun mies oli kehunut Epcotia parhaaksi alueeksi ja päätimme startata siihen suuntaan monorailin tärisevällä kyydillä. Junan vaihto lipunmyyntipisteellä ja saavuimme tuon kuuluisan hopeisin pallon ympäröimään tutkimus- ja tulevaisuuskylään. Lisävirtaa jouduimme pulittamaan 35 taalaa, joka oikeutti sitten ihmettelyyn toisessa melkoisen tylsässä mestassa. Jälleen karvas pettymys.

Epcot (Universe of Energy, Wonders of Life, Horizons and World of Motions) on avattu 1982 ja todellakin näyttää siltä. Jälleen on yritetty rakentaa jotain hienoa, modernia ja tulevaisuutta saamalla aikaiseksi vain nuhuisen ja halvan näköisen teeman joka lähinnä muistuttaa avaruusseikkailu 2001:htä. Epcotissa hehkutetaan maailmojen näyttelyä, jossa esitellään valtioiden rakennustyyleijä ja valtioita ympäri pallukkaamme. Lenkki on pitkä kävellä ja joo varmaan ihan jees jenkeille, kun eivät oikeasti tiedä mitä maailmassa on. Halpa versia siitä kun tuodaan kohde kotiin. 

 

Koko Epcotin järisyttävän kokoiselta alueelta ei löytynyt kuin muutamia "laitteita" jotka olivat kiinnostavia. Test Track autojen testausrata on ihan hienosti tehty ja viihdyttävän näköinen, mutta kyyti on valitettavasti vaisu. Lisää tehoa ja enemmän vauhdikkaita mutkia. Ainoa asia koko Epcotissa, joka saa meikäläiseltä ison peukun on Missio: Space niminen laitos. Simulaattorissa simuloidaan matka marsiin ja täytyy sanoa että G-voimat ja muutkin tuntemukset oli melkoisia. Suosittelen lämpimästi ja täysin verrattavissa kunnon vuoristorata kokemukseen.

Muuta mainittavaa ei sitten oikein käteen jäänytkään. Disney oli kaikkinensa iso pettymys, vaikkakaan emme tutustuneet kuin murto-osaan valtavasta resortista. Oli kiva käydä, mutta sanotaanko näin että ennemmin menen viihtymään Universal Studioille tai johonkin toiseen puistoon, jossa on oikeasti jotain tekemistä. Turhasta ei jaksa maksaa.

Pettymysten päivän jälkeen menimme sitten nauttimaan illallista Brasialaiseen ravintolaan nimeltään Cafe Mineiro. Ja nyt täytyy jälleen antaa aito ja iso kiitos Metropolitan Express hotellin respaan, kun suosittelivat kyseistä ravitsemisliikettä. Aivan täydellistä naudan sisäpaistia ja muita herkkuja joko seisovasta pöydästä tai sitten Ala Carte listalta. Suosittelen testaamaan, sillä hintakaan ei ollut päätä huimaava. Koko komeus vaivaiset 15 taalaa ruuasta, josta suomessa saisi maksaa pienen omaisuuden.

Päivä päättyi lopulta onnellisesti vatta täynnä irkku pubin kautta hotellihuoneen punkkaan. Jälleen useita uusia kokemuksia rikkaampana ja seuraavaa toiminnan täyteistä päivää odottaen.