Tyhjät raiteet..

Seisoskelen rautatieasemalla. Rinkka painaa selkääni, varpaitaini, sormiani ja poskiani palelee. Nenästä on lähteny tunto. Aikataulun mukaan istun mukavasti junassa ja lämmittelen ajatuksilla tulevasta. Todellisuudessa lähden hakeutumaan sisälle. Etsin pienen vastaanottoaulan, joka on täynnä. Muutama muukin on havainnut saman.

Lisä aikaa tulee lisää ja lisää. Viisi minuuttia muuttui kymmeneksi, kymmenen muuttui kahdeksikymmeneksi. Lopulta se on viisikymmentä. No olenhan kuitenkin lähtöasemalta heti seuraavalla. Lähden hiljalleen talsimaan. Onneksi minulla on aikaa, ei tiukkoja suunnitelmia eikä muiden vaatimuksia. Olen oman itseni herra, ainakin hetken.

Seisahdun laiturille, katsahdan etelään. Näen tyhjät raiteet. Moni muukin katsoo ja odottaa.

Lopulta alkaa valo kajastaa ja juna lähestyy, se ei kuitenkaan ole minun. Vielä hetki. Vielä kymmenen minuuttia omaani. Juna lähtee ja suurin osa ihmisistä jää. He odottavat kyytiä, joka mahdollisesti saapuu.

Suomessa on aina ollut lunta, pakkasta, lehtiä, vesisadetta jne. VR meillä on ollut ainakin niin kauan kuin minä muistan ja tarinat kertovat, että vielä hiukan kauemminkin. Ehkä meillä vain ei ole ollut junia troopiikista, ei vaihteita aavikolta eikä työntekijöitä etelä-euroopasta.

Finavia vie osaamistaan ulkomaille, ehkä VR:kin voisi harkita. Afrikassa se varmasti saisi junansa kulkemaan, ellei ole liian kuuma.

Mukavaa joulua kuitenkin kaikille. Junalla on mukava matkustaa, kunhan vain on aikaa kuin reppureissaajalla ja rahaa kuin kroisoksella! ;)

And God is ever Forgiving, Gentle..

“O Prophet! Say to your wives and your daughters and the women of the faithful to draw their outergarments (jilbabs) close around themselves; that is better that they will be recognized and not annoyed. And God is ever Forgiving, Gentle.” (Quran Al-Ahzab 59)

Riippuen koraanin tulkitsijasta kyseinen teksti vaatii naisia suojaamaan kauneutensa muilta, kuin oman perheensä miehiltä ja lapsilta joiden alastomuus ei ole vielä luonnotonta naisen läheisyydessä eivätkä he tunne seksuaalista halua. Naisten kesken burkhaa ei tarvitse käyttää, mutta julkisilla paikoilla liikuttaessa naisen on peitettävä itsensä kivitystuomion uhalla.

Virallisestihan näin ei ole, mutta pohjoisen Afganistanin maaseudun naisista varmasti suurin osa käyttää burkhaa suojellakseen itseään ja pitääkseen maineensa tahriintumattomana. Talibanin noustua valtaa he verhosivat samalla myös naiset kankaan alle ja virallisesti tämä vaatimus kaatui Taliban halinnon mukana, mutta käytännössä ei.

Tosin burkhan tyylisen vaatekappaleen käytöstä on viitteitä jo ajalta ennen islamin uskoa. Vanhojen tekstien mukaan Arabian ja Persian pakana naisia ylistettiin, jotka verhosivat kasvonsa eivätkä vain vartaloaan. He halusivat ennemmin nauttia vain osasta valoa, kuin antaa kasvonsa raiskattavaksi kaikille.

Eurooppalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin koko kasvot peittävä burkha ei varmastikaan sovi eikä mielestäni tarvitsekaan sopia. Olemme länsimaissa tottuneet kasvoihin ja osaamme lukea kasvoista ihmisen tunnetilaa.

Poliittinen keskustelu on valloillaan ja useat maat kieltävät jopa lailla burkhan käytön, joko tunnistettavuuteen tai inhimillisyyten vedoten.  Toivottavasti meidän oma pieni pohjoinen yhteiskuntamme ei tarvitse lakia takaamaan meidän oman kulttuurimme ja tapojemme pysyvyyden. Siinä vaiheessa kun kaduilla kävellään burkhassa ja minareetti kertoo rukouskutsun kaduntallaajalle on syytä kysyä, kannattiko ymmärtää ja hyväksyä aivan kaikki? Eikö olisi ollut aika jossain vaiheessa hyväksyä myös meidät omana itsenämme ja tapa jolla me elimme.

Naisen kasvot on kauniit ja varmasti myös islamin mukaan jumalan luomat. Miksi noin kaunista jumalan luomusta tulisi piilotella ja peitellä. Ihminen ei saa olla niin itsekäs - etenkään mies.

Afganistanin kansallinen poliisi (ANP) kärsii muiden viranomaisten tavoin suurista varustepuutteista. Poliiseille ei ole jakaa riittävästi ammuksia, aseita tai saatikka henkilökohtaisia varusteita. Kengät saattavast olla muutaman numeron liian isot ja varustevyö on itsetehty ellet ole saanut sitä edelliseltä poliisilta, joka on lopettanut tai kuollut.

He joutuvat useasti nukkumaan päivisin, koska yöllä on liian pelottavaa nukkua. Koskaan ei tiedä milloin asemalle hyökätään. Ajoneuvokaluston he ovat saaneet Yhdysvalloista lahjoituksena Ford Ranger muodossa ja onpa sekaan eksynyt muutama Hummerkin.

Isojen herrojen valtataistelu ja paha korruptio ajaa tavalliset ihmiset ennemmin Talibanin luo ongelmineen, kuin paikallisen poliisin konttorille, jossa varmasti ensimmäisenä pyydetään rahaa ilman takeita palvelusta.

Koulutuksen ja asenteiden muuttumisen ansioista tulevaisuus näyttää valoisammalta. Vielä kun menetetystä vapaa-ajasta saisi edes kohtalaisen korvauksen ja työolot olisivat inhimilliset tämäkin organisaatio voi varmasti toimia tehokkaammin ja kansalaisten luottamusta herättäen. Siihen tosin saattaa vielä tovi vierähtää..

Olit kuin päiväperho, jonka siivet eivät kantaneet riittävän korkealle. Olit kuin eksynyt lapsi vailla päämäärää. Olit meitä kaikkia lähellä, vaikka olitkin aina kaukana. Olit osa sydäntäni, vaikka en sitä sinulle sanonutkaan. Olit kaikkea sitä, jonka eteen olisin voinut tehdä jotain. Olit kuitenkin enemmän kuin hyljeksitty.

Monta asiaa valitsit väärin, monta asiaa jätin tekemättä. Monta asiaa olisin voinut yrittää. Monta asiaa estit. Nyt en tiedä olisiko ne auttaneet. Toivoit rauhaa. Nyt se on sinun. Toivon että sinun on hyvä olla.

En pysty palaamaan ajassa taakse. Ajatuksissani lennän kuitenkin. Näen sinut vieläkin iloisena ja herkkänä, nuorena ja toiveikkaana. Sellaisena kuin leikkiessämme yhdessä, vailla tietoa maailman pahuudesta.

Maailma muuttui, niin sinäkin. Aika kulki, niin minäkin. Jossain vaiheessa yhteys katkesi. Minusta siihen ei ollut, vaikka useasti pyysit. Se vain oli minulle jotenkin liian vaikeaa.

Tulit meistä ensimmäisenä ja lähdit liian aikaisin. Olit osa meitä - aina

1. Kuva: Dromedaari

Afganistanin maaseudulla auto on ylellisyyttä ja turhamaisuutta, joka oli Taliban hallinnon aikana kielletty turhake. Vielä nykyäänkin suurin osa tavaroista kulkee kylän torille aasin tai dromedaarin selässä verkkaisesti ilman kellon tuomaa aika painetta.

2. Kuva: Lapset

Lapset on lapsia kaikkialla. Jopa soden runtelemassa maassa. Nämä pojat olivat aivan kuten suomalaisetkin. Ennakkoluulottomia, erityisen uteliaita, leikkisiä, hiukan kiusoittelivia ja ennen kaikkea he olivat vielä tietämättömiä suurimmasta osasta sitä pahuutta mitä heidän ympärillään on. Heidän lapsuutensa tuntui onnelliselta ilman Playstationia ja Coca-Colaa.

3. Kuva: Hakku

Olin käymässä eräällä rakennustyömaalla ja hämmästyin siitä miten vielä nykyaikanakin jossain päin maailmaa työt tehdään pelkästään hakun, lapion ja kottikärryjen avustuksella. Pyydettyäni lupaa kuvaamiseen työläinen nosti hakkunsa ylpeänä ylös. Täällä työt ovat vielä todellista käden taitoa.

4. Kuva: Aasi

Olin pienessä kylässä pohjois-Afganistanin länsiosissa ja kaveri huomasi mukavan kontrastin sinisen oven ja ruskean savimajan välillä. Lisäherkkuna kuvaan sain vielä aasin varsan, joka varovasti kurkisteli outoja tulijoita. Varsan lisäksi samalta reunukselta kurkisteli myös kolme nuorta tyttöä, mutta he olivat vielä varsaakin varovaisempia.

Welcome to Paradise..

Paratiisin porttien avauduttua ja vedettyäni ensimmäisen kerran pölyistä ilmaa keuhkoihini noin 40 asteen helteessä koin tulleeni jälleen paikkaan, jota ei voinut verrata aiempiin kokemuksiini.

Olin saapunut maahan, jonka logistiikasta huolehtii aasit, dromedaarit, Toyota Corollat ja Hiacet, sekä muutamat yksittäiset entisen suurvalta Neukkulan hylkäämät Kraz kuorma-autot ja viimesillään käyvät dösät.

Olo oli mahtavan vapautunut, vaikka olinkin maassa jossa on sodittu viimeiset vuosikymmenet melko tiukasti eikä sitäkään ennen veren vuodatusta ole ollut mitenkään erikoista. Myöskään meikää ei ole huolettanut se, että näin länsimaalaiselle laskettu keski-ikä ei tässä maassa varmastikkaan ylitä kovinkaan paljoa kolmea vuotta.. No en sentään ole siellä missä soditaan jatkuvalla syötöllä, joten luottavaisin mielin ajattelin tuota soijaa vuodatella kainaloistani, selästäni, jaloistani ja oikeastaan.. Kuivaa kohtaa ei taida kropasta löytyä!

Sitten alkoi tutustuminen tämän planeetta Tatooinen arkkitehtuuriin ja sen kultturellisiin eriskummallisuuksiin. Ja tässä vaiheessa siis teille kaikille tietämättömille ja kirjallisuuteen tutustumattomille, niin planeetta Tatooine on siis hiekan ja pölyn peittämä kotiplaneetta historian merkkihenkilölle eli Anakin Skywalkerille..

Rakennukset tässä Tähtien Sota simulaattorissa ovat oikeasti kamelinkakka majan näköisiä savimajoja, joihin pienen futuristisuuden nimiin on asennettu äveriäämmän perheen merkiksi satelliittilautanen. Tiilet, sementti ja maali ovat hömpötyksiä, joita vain City ihmiset ihailevat. Jos ei olohuoneessa varpastellessaan tunne saven hierovaa ominaisuutta jalkapohjissaan, niin jo on menty mukavuuksien tavoittelussa överiksi. Eli tämä maa elää todellakin sitä vanhaa ja hyvää aikaa, jossa vain harvalla tytöllä on oikeus koulutukseen, naisen paikka on kotona hellan ääressä ja mies tekee duunia silloin kun jaksaa ja huvittaa.

Ja kuten Suomessakin perjantai on pyhä päivä ja sillon irrotellaan.. Tosin vähän siistimpään tyyliin..

Talebanit syöstiin vallasta jo vuosia sitten ja maa vapautui hurjaan anarkiaan. Nykyään jälleen voi nähdä kuinka lapset lennättävät leijaa, ihmisillä voi olla muukin auto, kuin valko-keltainen taksi, miehet voivat kulkea ilman partaa ja naiset saavat paljastaa kasvonsa.. Vai miten se nyt menikään? Hirmuhallinnon ja Sharia -lain jälkeen suurin osa pohjoisen miehistä pitää vieläkin pitkää partaa, naiset kulkevat koko burkassa ja länsimaista tervehditään varovaisesti ettei vaan kukaan huomaisi. Talebanilla on edelleen varjohallitus ja heidän vaikutuksensa kasvaa kasvamistaan, samalla kun länsimaat suunnittelevat joukkojensa maasta poistamista jenkkien johdolla.

Nykyhistorian aikana Afganistania ei ole valloitettu kertaakaan ja sen kokivat karvaasti arvon Neukkilaiset. Suuri ja mahtava Neuvostoliitto poistui maasta karvaiden tappioiden jälkeen Afgaani kapinallisten lyötyä vihollisensa. Tosin aivan täysin kunniaa ei pidä antaa paikallisille, sillä suurimman osan rahoituksesta ja aseellisista hyödykkeistä järjesti eräs Yhdysvallan Amerikan alatoimisto. Oliskohan CIA:n pitänyt tuolloin kylmän sodan loppumaininkien jälkeen pistää pari miljoonaa esim. paikallisten koulutukseenkin eikä vain satoja miljoonia aseisiin. Nyt niitetään sitten sen likapyykin satoa.

Kommunistien vierailusta muistona on vieläkin useita BTR miehistönkuljetusvaunun raatoja, sekä muutamia panssarivaunun tuhottuja jäänteitä. UAZ maastohenkilöauto on vieläkin erittäin suosittu siirtymissä ja paikallisviranomaiset on tottakai aseistettu AK-47:lla ja PKM-konekivääreillä. Kaikkia hyvää siis idästä..

Opiskelijajärjestö Taliban (Talib=oppilas..) on nostanut päätään jälleen eikä varmastikkaan tule katoamaan ennen kun tavallisen kansalaisen yleistietous on nostettu naapuruston huhujen ja ääri-islamistien hallitsemien moskeijoiden tietotulvan yläpuolelle. Kyseistä kansaa on tällä hetkellä helpompi aivopestä, kuin vanhaa neuvostokansaa tai hakaristi Saksan asukkeja. Afgaaneilla ei näet ole edes kunnolla lukutaitoa tai tietoa edes oman maansa asioista. Heimoyhteiskunnasta ei tule koskaan länsimaista demokratiaa, eikä mielestäni pidäkään.

Mutta huoli pois. Vaikka Afganistan onkin yksi maailman köyhimmistä ja turvattomimmista paikoista, niin karun maakuoren alla piilee sykkivä sydän, joka on valmistettu öljystä, maakaasusta ja monista rikkaista mineraaleista. Kilpajuoksu noille apajille on alkanut ainakin tuon US ja A:n, veli Venäläisen ja mahtipontisen Kiinalaisen muurikansan toimesta. Vielä kun tilanne saataisiin vakautettua, niin "sivistyneet" maat pääsisivät nauttimaan karun maan antimista. No toivottavasti itse Afganistan myös pystyy jonain päivänä nauttimaan maansa antimista ja hyödyntämään ne kehittyäkseen edes keskivertovaltion tasolle.

Onko sitten mitään hyvää siitä että länsivallat ovat edustettuina A-maassa? No mielestäni on. Ensinnäkin kyseiset ulkomaiset valtiot tuovat tänne mielettömästi rahaa jo kulutuksen perusteellakin, maahan on rakennettu paljon islamistisia kouluja sekä tytöille että pojille ja ehkä tärkeimpänä Afganistanin omia turvallisuussektoreita on tuettu ja koulutettu, jotta he pystyisivät takaamaan omien kansalaistensa turvallisuuden jatkossa.

Eli vaikka "sivistyneen" maailman läsnäoloa täällä kovasti kritisoidaan, niin henkilkohtaisella tasolla näen sen välttämättömäksi. Kukaan meistä ei halua uutta kansanmurhaa tähän maahan.

Palataksemme tuohon vertauskuvalliseen planeetta Tatooineen, niin tätä planeettaa asuttaa hiukan orjamaisessa olotilassa olevat ryysyläiset, jotka kuitenkin ovat erittäin sitkeitä sissejä. Aina silloin tällöin vastaan tulee Imperiumin sotilaita futurististen kikkareidensa ja aluksiensa kanssa, joita paikalliset tuijottavat pitkään.

Maalla olisi mahdollisuudet, mutta sitä rajoittaa heimoyhteiskunta, johon on mahdotonta luoda keskushallintoa, alhainen koulutus, alhainen terveydenhuolto ja ehkä erikoisimpana Afgaani tyylinen takin kääntö. Ei ole häpeä kääntää takkiaan. Silloin sinua kunnioitetaan, sillä voittajan puolella on aina oltava. Mikäli käänsit takkisi oikeassa paikassa olit muita ovelampi ja näin menestyt. Yritäppä siinä nyt sitten luoda jonkin sortin pitkän tähtäimen strategiaa..

Joten jatkan vaellustani Mordorissa kamera laulaen..

Stokiksen maratoni..

Niin se epäuskottava aamu vain koitti ja heräsin M/S Gabriellan hytistä ilman minkäänlaista krapulan tai humalan tuomaa pahaa oloa virkeänä ja reippaana suoraan aamupalalle.

Ensimmäinen ajatus oli ehkä hiukan epätodellinen, sillä samanlaisen olon olin viimeeksi kokenut laiva-aamuna noin 10-vee vanhana seikkaillessani perheristeilyn Nintendo paratiisissa. Tuolloin ainoat kivut olivat hammassärky makeasta ja peukalonpäiden rakot tuon kuninkaallisen ja esihistoriallisen pelikonsolin nammiskuukkelien hakkaamisesta.

Tosin tilannetta onneksi hiukan paransi se että laivassa oli myös porukkaa, jotka heräsivät siihen tutunmpaa olotilaan eli pienen pieneen alkoholin aiheuttamaan myrkytykseen.

Aamupala oli melko vaatimaton. Hiukan puuroa, tuoremehua, pala vaaleaa leipää ja banaani. Koitoksen alkuun oli aikaa vielä noin viisi tuntia eikä ollut hajuakaan kuinka paljon uskaltaa nauttia evästä. No vähän, sillä vararavintoa on tullut kerättyä pelastusrenkaaseen..

Aamupalan jälkeen keräsin kamat ja poistuin muiden jo odotellessa matti myöhästä. Kaleva Travel oli järjestänyt bussi kyydin satamasta kisapaikalle jonne saavuimme hyvissä ajoin noin kolmea tuntia ennen starttia. Turhanpäiväistä jumittelua ja tekonurmella lojumista ja ensikertalaisen ihmettelyä kun ympärillä on kisakuntoista kissaa ja luurangoksi itsensä kuivattaneita huippu-urheilijoita. No onnksi paikalle oli myös eksynyt muutama perinteinen läskimaha. Taisivat puhua härmää..

Viimeinen valmistautuminen koitokseen eli ylipinkeät juoksutrikoot jalkaan, lenkkitossut kiinni ja kipittelypaita päälle. Viimeistelyn finalisoi persvakoa, nyyttejä ja kainaloita liukastava valkovaseliini, tissiteipit, sekä naamaan sujahtaneet magnesium pillerit ja burana. Olin valmis elämäni kovimpaan fyysiseen koitokseen!

Siirryimme mukavasti muutaman muun juoksijan kanssa lähtöalueelle pienen puska virtsan kautta. Lähtöalueelle oli kertynyt kaiken kaikkiaan noin 20 000 kipittäjää, joten tunnelma oli melko tiukka tilan puolesta. Siinä sitten seisoskeltiin ja kuunneltiin kisajärjestäjän hehkutuksia jostain suomen ulkoministeristä, joka kuulemma oli myös kipittämässä tuota lenkkiä. Ministerismies siinä sitten antoi muutaman minuutin kommentit ja kannustukset eka härmäksi, sitten ruottiksi ja lopulta viimeisteli minuuttien tsydeemin saksalla ja ranskalla. Ehkäpä tuo kielitaito on eduksi hänen hommassaan.

Lopulta lähtölaukaus kajahti ja aloimme kurkistella eteen päin vellovan ihmismassa ylitse. Muutaman minuutin päästä ihmismassa kohdallamme alkoi hiljalleen vaihtaa seisoskelua kävelyksi ja lopulta hiukan jopa hölkkää muistuttavaksi tilaksi. Noin viiden minsan jälkeen ylitimme lähtoviivan ja pääsimme hölköttelemään Tukholman kauniille kaduille. Aluksi sykkeet nousivat noin 150 ehkä osaksi alkujännityksestä ja kropan kohmeisuudesta johtuen. Muutaman kilsan jälkeen sykkeet kuitenkin laskivat noin 136 - 140 tienoille, jolloin taapertaminen tuntui lähes ilmavalta.

Alkuperäinen tavoitteeni oli keritä laivaan ennen sen irtaantumista satamalaiturista, mutta  hiukan jouduin kiristämään muun possen painostuksesta. Päätimme juoksijakolmikkomme kesken tulla maaliin viidessä tunnissa. Ja siitä lähdimme pitämään kiinni.

Matka taittui mukavasti ja ympärillä oli oikeastaan koko matkan ajan ihmisiä kannustamassa. Keli oli mitä loistavin. Puolipilvistä ja lämpöä noin 18 astetta. Ainoa pelkoni oli se, että missä vaiheessa polveni prakaavat.

Kilometrit taittuivat mukavasti ja jutustellessa ja maisemia tsiigaillessa, aikakin tuntui luistavan kuin itsestään. Ensimmäinen tavoitteeni oli suoriutua kunnialla länsisillasta noin 9 kilometrin kohdalla. Silta nousee loivasti mutta melko pitkään. No se meni ilman ongelmia. Noin 17 kilometrin kohdalla lisävoimaa antoi oman seurueen fanien läpyt puiston reunalta, jolla tunnelma nousi jälleen kattoon. Seuraava tavoite oli kipitellä puolikas maratoni ilman keskeytystä eikä tuokaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa. Kaksi tavoitetta takana. Seuraavaksi jälleen ajatukset suuntautuivat tuohon Västerbrohon eli läntiseen siltaan.

Tukholman maraton reitti on mielestäni miellyttävä hölkätä ja tunnelmaltaan loistava. Tosin vertailukohtaa omien kokemusten kautta ei ole, mutta tuskinpa Helsinki ainakaan kilpailee ihan vastaavasta maailman luokan arvostuksesta. Melkein koko reitin varsi on täynnä ihmisiä jotka jaksavat kannustaa viimeisiäkin juoksijoita ja mikäli se ei riitä niin lisäpuhtia saa useista esiintymislavoista joissa erinäiset bändit, artistit ja DJ pitävät musiikin tuomaa lenkki-iloa yllä. Radalla ei ole jyrkkiä nousuja eikä laskuja, mutta silti vaihtelevuutta mukavasti. Reitin varrelta löytyy lisäksi riittävästi juomapisteitä, joista saa vettä ja urheilujuomaa sekä silloin tällöin vastaan tulee keittopiste, banaanipiste, energia patukkapiste ja tottakai suolakurkkupiste. Ilman näitä kipittely Stokiksen uskomattoman hienossa kaupungissa saattaisi olla melkoista tuskaa.

Kilometrit taittuivat edelleen kivuttomasti. Pientä tuntumaa alkoi reisiin ilmestyä juoksun rasituksesta, mutta ei mitään mikä haittaisi taapertamista. Reilun kolmen tunnin jälkeen eräällä tiimin jäsenestämme alkoi reisi krampata todella ja hän joutui jättäytymään taaksemme. Pidimme hänelle peukkuja ja huusimme kannustavasti ettei keskeytys ollut vaihtoehto.

Lopulta eteen alkoi jälleen piirtyä tuo yksi koetinkivi eli länsisilta. Olimme hiukan hidastaneet tahtiamme ennen ylämäkeä kerätäksemme voimiamme hitaasti tappavaan nousuun. Nousu alkoi ja yllätyin miten kivuttomasti tossu asettui toisen eteen vaikka kilometrejä oli taaperrettu noin 33 kappaletta. Silta nosti sykkeet reiluun 150 mutta ei kuitenkaan sen korkeammalle. Alamäen alettua alkoi etureisien rasitus tuntua, mutta ei mitenkään epämiellyttävästi. Seuraava tavoite olisi maali.

Matka jatkui ja kilometritolpissa numerot kasvoivat. Hiljalleen myös osa juoksijoista alkoi tulla selkäedellä vastaan toisin kuin alussa. Aika moni oli päättänyt vaihtaa etenemisen kävelyyn tai ambulansiin. Kävin ahkerasti jokaisella juomapisteella, koska loppuakohden alkoi kuitenkin enemmän pelottaa reisien kestävyys kuin polvien, joita saattoi jeesata myös puolessa välissä nautittu burana.

Lopulta ohitimme 40:n kilometritolpan ja voiton riemu alkoi kasvaa sisälläni. Jalat tuntuivat tahmeilta ja hiukan jäykiltä, mutta krampeista ei ollut tietoakaan. Kädet jaksoivat hyvin heilua molemmin puolin ja aurinko lämmitti vieläkin vaikka päivä oli kääntymässä illaksi. Viimeinen puistomainen katu ja edessä alkoi hahmottua Tukholman stadion. Lenkkipolku kääntyi ja kipittelimme vanhan rakennuksen sivustaa pitkin ja lopulta astuimme sisään Tukholman ylväälle stadionille. Viimeinen lenkki ja läpyt katsomossa hurraavilta ystäviltä. Maaliviivan ylitimme frendin kanssa yhtä aikaa ja olo oli kuin voittajalla. Olin voittanut itseni ja päässyt maaliin ilman ongelmia. Olin ylpeä itsestäni - kerrankin, todella ylpeä. Aika, eli 4.57 oikeutti sijaan numerolta 10 041, vaikkei se loistakkaan maratonihistoriassa, niin silti saavutin ainoa asetetun tavoitteen. Suoritin maratonin. Se riittää minulle.

Matkan varrelle jääänyt ystävämmekin saapui maaliin ja vain ainoastaan muutama minuutti perässä, joten eipä se kävely hirveästi hidastanut hänen menoaan. Tai sitten meidän vauhti alkoi olla lähellä nollaa..

Ehkä juoksen tuon historiallisen juoksun myös joskus uudelleen. Olisin voinut juosta lujempaa, mutta tuolloin olisi pitänyt tinkiä tunnelmasta, maisemista ja ennen kaikkia mukavasta olosta juostessa. Niin kunnianhimoinen urheilija en ole.

Itse pääsin melko vähällä juoksusta. En saanut hiertymiä, en rakkoja enkä kramppeja. Olo oli juoksun jälkeen hyvä eikä jalat vaivannu kuin vasta jonkun verran myöhemmin. Jos olet miettiny kokeilla, niin kokeile. Kannattaa valmistautua, mutta peruskunnollakin pärjää jos haluaa vain nauttia eikä kisata kelloa vastaan.

Pääasia että voittaa itsensä ja lähtee!

http://www.stockholmmarathon.se/start/content.cfm?Sec_ID=1892&Rac_ID=150&Lan_ID=2

Ihana etelä suomi..

Kävelin Tikkurilan rautatieasemalla. Sää oli harmaa ja sateen vaara leijaili koko ajan ylläni. Tärisin hiukan kylmästä. Edessäni hyppelehti iloisena kolme noin 10-vuotiasta manne poikaa. Jokaisella heistä rööki suussa ja päässä olevan suuren aukon syljentuotanto yliaktiivisena pojan klopit jättivät kuolavanan käyskennellessään ympäriinsä ilman päämäärää. Opettelivat kulttuurinsa vaatimille tavoille ilmeisesti..

Istahdin junan penkille kantamuksieni kanssa ja juna lähti liikkeelle kohti Helsinkiä. Vaunuun astui epäsiistin näköinen herrashenkilö pitkässä rasvaisessa tukassaan ja vaaleassa pitkässä itsensä paljastelija takissaan. Herrashenkilö tuli kohdalleni ja pysähtyi. Katsoin mieheen, joka vain tuijotti minua sanomatta sanaakaan. Käänsin katseeni jälleen ikkunaan samalla peilaten mitä toisella puolella tapahtuu.. "Kolikoita!" Mies sanoi hiukan tympeään äänensävyyn. "Ei ole kolikoita." vastasin ja käännyin uudelleen pois. Olinko välinpitämätön. Todennäköisesti, mutta en myöskään ajatellut sponssata kyseisen otuksen alkoholismia. Otus siirtyi seuraavan luokse ja jäi tuijottamaan..

Juna saapui Helsinkiin. Astuin ulos junasta ja jatkoin kävellen kohti asemarakennusta. Ympärilläni kuului puhetta. En ymmärtänyt kieltä. Jatkoin matkaani yhä syvemmälle. Lisää puhetta, mutta nyt erilaista. En ymmärtänyt vieläkään. Astuin ovesta sisään. Lisää puhetta, joka oli ehkä sekoitusta kahdesta edeltävästä. Hetkinen. Tuon ymmärsin. Eli kieltämme ei oltukaan vaihdettu poissaollessani toiseen. Tai ainakin vielä joku muukin kapinoi vastaan ja puhui härmää..

Lopulta löysin itseni tanssimasta. Lattialla oli muitakin. Eteeni tuli pieni nainen, aika nuori, mutta täysi-ikäinen. Hän katsoi minuun ja löi nyrkillä nenään. Tunsin kuinka veri alkoi valua. Olin hiukan yllättynyt. Ja tällä kertaa jopa syytön. Ehkä joku tutustui tytön kroppaan kielletyllä tavalla ja satuin olemaan väärässä paikassa väärään aikaan tai sitten hänen mielestään nenäni vain vaati uutta muotoa. Tiedä häntä.. Olo oli epätodellinen.. Onneksi hän kuitenkin muisti vielä näyttää keskisormea anteeksipyytävästi..

No onneksi sauna oli lämmin..

Olipa kiva tulla kotiin - sivistyneeseen Suomeen..

Omaa historiaa etsimässä..

Käyskentelin keskellä vanhoja raunioita. Yritin varovasti astua puoliksi lahonneiden lankkujen päälle kastelematta kaupunkilaiskenkiäni.. Kenkävalinta oli väärä, mutta kokemus oikea. Alue oli hiukan muuttunut viimenäkemältä. Vanhat ja ylväät kivet olivat nyt paremmin nille oikeuttavassa asussaan, poissa risujen keskeltä. Aivan kuin pala historiaa olisi nostettu esille metsän raivauksen yhteydessä.

Astuin kivikaaren sisäpuolle ja vilkuilin varovasti ylös jännittäen kolahtaako yläkertaan mitään. Melkein liukastuin lumisohjoiseen lammikkoon. Vieressä olevan pylvään naulat sojottivat ruosteisina. Olin keskellä elämää, mutta erilaista elämää kuin aiemmin. Olin vieraillut raunioilla aiemminkin ja viettänyt lapsuudessani useita kesiä aivan vieressä. Koskaan aiemmin en kuitenkaan ollut käynyt katsomassa tätä minuakin koskettavaa historiaa ajatuksella, en ajan kanssa enkä tietoisena missä olin. Nyt oli aika korjata tuo asia.

Kävelin, tai oikeastaan taiteilin märkien vanhojen lankkujen päällä syvemmälle ja yritin tarkkaavaisesti katsella ympärilleni. Pystyin helposti kuvittelemaan vanhojen kuvien perusteella kuinka eläväinen ympäristö oli aikoinaan. Nyt se oli lähinnä surullinen. Ihmisen jättämä jälki oli vielä vahvasti esillä, mutta luonto osoitti hiljalleen, kuinka se lopulta voittaa.

Haluan kuvitella rakennuksen ylvääksi ja hyvin hoidetuksi. Haluan kuvitella sen täyteen elämää. Nyt sille antaa elmää erilainen kasvien ja muiden pienten elijöiden yhteiskunta. Elämä sieltä ei ole kadonnut - se on vain muuttanut muotoaan.

Otettuani muutaman kuvan olin tyytäinen itseeni. Olin tehnyt ainakin yhden asian paremmin. Rauniot ovat olleet tähän asti aina lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Nyt ne olivat lähempänä minua ja sitä vahvaa historiaa, josta osaksi olen lähtöisin. Toivottavasti löydän enemmänkin niitä arjen pilaamia kauniita asioita uudelleen!

Levoton..

Taannoin minulta kysyttiin olenko levoton sielu? Ensimmäinen vastaukseni oli välittömästi, että en. Miten niin muka levoton??

Aloin kuitenkin miettiä faktoja, joista kysyjä ehkä oli johtopäätöksensä tehnyt. Kuvagalleriani perusteella en juurikaan ole viettänyt aikaani Suomessa, teksteistäni paljastuu kaipuu palmun alle ja muistan aina mainita miten huonot kelit Suomessa ihmistä riivaa.

Olenko tosiaan sitä mieltä kotimaastani?? Siitä maasta, joka on kasvattanut minut näihin ajatuksiin ja ajanut minut näihin kokemuksiin ja joka on tähän asti kuitenkin aina tarjonnut sen mitä olen tarvinnut. Jopa lämpöä kesäaikaan!

Rakastan matkustamista ja perinteinen Suomalainen arki tuntuu välillä tylsältä. Sitä en voi kiistää. Suomihan on melko vahvasti normitettu maa.. Eli kaikkeen tekemiseen ja olemiseen löytyy aina sääntö ja sitä pitää noudattaa orjallisesti.

Välillä ehkä kaipaan ympärilleni kevyttä sekasortoa ja ihmisen oman päätöksenteon mahdollisuutta. Nämä asiat onnistuvat monessa kolmannessa maassa. Enkä nyt tarkoita mitään raflaavia asioita, vaan ihan pieniä vapauksia, kuten esimerkiksi mönkijällä ajamista maastossa, auton pysäköintiä, släpäreissä discoon menemistä jne.. Asioita, jotka tuntuu juuri sillä hetkellä hyvältä, mutta niitä ei voi toteuttaa, koska ei ole maaomistajan lupaa, kyseisessä kohdassa ei ole parkkiruutua tai tyhjän discon poke ei voi päästää sisään koska kyseisessä paikassa ei voi käyttää släpäreitä. Näitä tällaisia pieniä asioita kaipaan muualta.

Tosin tuo orjallinen normiston noudattaminen takaa taas paljon asioita, jotka eivät ole muualla mahdollisia. Suomessa liikenne on turvallista ja siinä on järjestys, autot ovat ruuduissa eivätkä tuki katuja ja estä esimerkiksi ambulanssien pääsyä pihapiiriin, ja ihmiset pukeutuvat suurin piirtein siististi ihmisten ilmoilla.

Mutta siihen alkuperäiseen kysymykseen. Olenko levoton sielu ja enkö arvosta riittävästi kotimaatani?

Noihin kysymyksiin vastaisin kuitenkin samalla lailla kuin aluksikin, että en ole levoton sielu ja arvostan todellakin kotimaatani. Halua matkustaa, nähdä ja kokea asioita. Valitettavasti se ei ole mahdollista kotisohvalta. Maailmalla matkustaessa näkee ja kokee paljon asioita, joiden avulla oman turvallisen kotimaamme arvostus vain kasvaa. Toisaalta taas näkee ja kokee asioita, jotka ovat muualla paremmin ja näin ollen voi yrittää vaikuttaa niiden asioiden parantamiseen myös kotona.

Myönnän kyllä, että olen ollut huono matkailija kotona. Suomessa on paljon erilaisia asioita ja paikkoja, jotka vain pitää huomata paremmin sen tavallisen arjen keskeltä. Suomessa on kaunis luonto, turvallinen ympäristö ja jopa historiallisia rakennuksia. Totta on, että valitettavan usein se kaikki peittyy siihen tavalliseen arkeen, eikä niitä jokapäiväisiä asioita osaa arvostaa.

Reissuni tässä maailmankolkassa alkaa oleen kohta ohitse. Rohkenenkin myöntää, että tällä hetkellä kaipaa jo kotimaatani ja etenkin Suomalaista kesää. Odotan innolla, kun astun lentokoneesta tuohon tuttuun ja turvalliseen Helsinki - Vantaan terminaaliin ja totean itselleni jälleen olevani kotona enkä keskellä Kosovolaista kaatopaikkaa..

Ensikesänä lupaan itselleni löytää paremmin niitä tuttuja ja normaalisti huomaamattomia arkisia asioita. Kannan kameraani uskollisesti ja yritän löytää sen kauniin kuvan siitä mitä en normaalisti näe.

Kiitos tästä ajatuksesta! :o)

CIMIC..

Sotilaat on sotilaita eikä niistä muuhun oo.. Vai onko? Suomalaiset sotilaathan ovat käytännössä putkimiehiä, raksamiehiä, varastomiehiä, sairaanhoitajia, kapiaisia, poliiseja, palomiehiä jne.. Eli ammattikunta on aika laaja ja sietä kautta suomalaisten on ollu helppo sovittaa sotilaallinen yhteistyö siviilien kanssa.

Tätä yhteistyötä kutsutaan CIMIC toiminnaksi eli Civil Military Co-operation. Siviili-sotilas yhteistyön tarkoituksena on helpottaa paikallisten oloja esimerkiksi rakentamalla kaivoja, kouluja, lahjoittamalla erinäisiä välineitä sairaaloihin tai kuten nyt Kosovossa hydraulinen pelastusvälinesarja Lipljanin palokunnalle. Onhan CIMIC kulttuurin kuulunut jokavuotinen joulupukkitoimintakin Kosovon suomalaisen CIMIC porukan keskuudessa..

Hyrdaulinen pelastusvälinesarja on tarkoitettu käytettäväksi liikenneonnettomuustilanteissa, joissa loukkaantunut potilas on jäänyt kiinni auton romuun, eikä hänta saada sieltä ulos turvallisesti ilman auton leikkaamista osiin.

Lipljanin palokunnalle kyseinen työkalusarja tulee varmasti tarpeeseen, sillä Kosovolainen liikennekulttuuri on melko vauhdikkaan uskaliasta eikä onnettomuuksia tässä todellisten Ari Vatasten valtakunnassa aina voida välttää. Autokalustokin on kuin Vatasen parhaimmilta ajovuosilta, etli hiukan vanhanaikaista..

Tosin sitä ei kukaan tiedä malttaako paikallinen odottaa palokuntaa kiltisti tukien liikenneonnettemuuden uhria, vai repivätkö nämä hiukan kiihkeät kansalaiset kuskin autosta puoliväkisin ja roudaavat hänet sitten kakkos kopan Golfilla lähimpään Spitaaliin.. Aika näyttää ja toivossa on hyvä elää. Lähdetään nyt ainakin siitä oletuksesta ettei kyseistä useamman tontun maksavaa välineistöä myytäisi heti eteen päin pienen lisätienestin toivossa..

Lipljanin palokunnalle on kuitenkin jälleen annettu kultainen kädenpuristus ja he voivat olla tyytyväisiä välineistöönsä ja etenkin saamaansa koulutukseen Camp Villen palokunnalta. Siviili-sotilas yhteistyö mahdollistaa molemminpuolisen luottamuksen rakentamisen, jolloin tiedonkulku ja yhteistyö on helpompaa.

Kylällä on aina mukavampaa heiluttaa takaisin iloisille ihmisille, kuin ottaa suojaa kivisateessa lokaalien tahtoessa sinut teuraaksi.. Jatkakaamme CIMIC toimintaa järkevänä ja tehokkaana, kuten tähänkin asti!

Arki alkoi..

Reissusta on tovi ja olen kerennyt hengähtää.. Paluu arkeen oli hiukan kivuttomampi, kuin odottaa saattoi, sillä Kosovon ilmatilaan oli tilattu aurinkoa!!! :D Helpotus oli melkoinen. Tosin nopea pyrähdys Suomessa antoi kuvan siitä talvisesta ankeudesta, mikä siellä oli viel' valloillaan. Enkä nyt todellakaan tarkoita sitä upeaa laskettelua kelia siellä pohjoisessa Suomessa, vaan sitä loskan sekaista tunnelmaa etelässä..

Paluuta arkeen helpotti myös se, että pääsin käymään päiväseltään tuolla Makedonian kultaisessa pääkaupungissa Skopjessa tai Skopsko landiassa, kuten me täällä leikkisäsäti sen muotoilemme. Skopje alkaa hiljalleen heräillä talven jäljiltä,vaikka lokaalit käyttävätkin toppatakkeja länkkärin vilistellessa shortseissa.. Ihmetys oli kumma, mutta lämmin oli mielesetäni. Skopje oli nasta ja edullinen, jos ei osta merkkivaatteita tai muitakaan globaaleja tuotteita. Vinkkinä: Pysy sivukaduilla ja nauri lokaalia juomaa. Suosittelen Skopskoa!!!

Reissusta yhteen vetona voisin sanoa, että Singapore on sellainen City, johon voisin helposti muuttaa esimerkiksi hetkeksi, jos toviksikin. Kaupunki on erittäin siisti, turvallinen, toimiva ja ihmisillä tuntui olevan kaikkea. Haittapuolina mainittakoon älytön hintasato (sama kuin Suomessa..) kevyesti läpi paistava virkamiesten kyttääminen ja metron drinksu kielto.. Näin muutaman kerran kotomaassa tuubilla siirtyneenä sanoisin, että muutama janojuoma matkalla tulee joskus tarpeeseen..

Suraavaksi korkeimmalle ja ehkä jopa yltiöpäiseen menestykseen nostaisin Pulau Perhentiean saaren nimeltään Kecil. Mestassa on aivan mahtava backbacker scene eikä överiturismi ole vielä saavuttanut tätä sähkötöntä saarta. Ranta etenkin hiljaisemmalla Coral Beachin puolle on aivan mahtava ja siellä Scuba Diverin on hyvä olla. Itse en valitettavasti saanut aikaiseksi testattua, mutta upea snorklaus trippi antoi hyvin kuvaa mestan mahdollisuuksista.

Ja kuten kunnon reppuhelvettiin kuluu, niin yöelämää löytyy Long Beachin puolelta. Suosittelen Panorama ravintelia ja Shiha piipun polttelua muutaman drinksun kera. Osa "turisteista" ei ole kuunaan kokenut tuota kuplivaa ihmetta ja juttuseuraa saa sen avulla helposti. Omena on se juttu!!!

Kecilin suurin miinus on suuri ruotsalaisten kauniiden pariskuntien määrä. Osa porukasta on hiukan sisäänpäin lämpiävää, mutta kun löytää sen oikean poppoon, niin illasta tulee ikimuistettava. Toinen suuri kansakunta saarella on nuo entisen britannian kuningattaren saarivankilan jälkeläiset eli Aussit. Mutta heidän kanssaan pärjää..

KL jäi hiukan lyhyeksi ja Taikamaasta ei tarvitse enää juurikaan mainita..

Mutta Kosovossa se kivaa vasta onkin, etenkin kun tietää, että hetken päästä kotiin ompi suunta. Babyoilit pintaan ja patiolle on ollut viimepäivien tunnus ja tänään kuulin uuden slokanin. Off Day is the best day!! Joudun myöntymään, sillä auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta ei mielellään pue tuota kurkkusalaattia muistuttavaa pukinetta ja hikoile tummissa kokonaista kesäpäivää. Tai kevätpäivää, sillä älä huolehdi - kyllä se tästä vielä lämpiää.. Nimim. +20!!!

Bangkok red rally..

Kaikki kiva loppuu aikanaan, kuten myos tama lyhyt reissu. Jalleen, kuten aina aieminkin, aika palloa tallatessa on mennyt vauhdilla eika viela malttais palata oravanpyoraan. Mutta minkas teet..?

Cha-Am jai taakse ja matka taittui mukavasti linja-autolla, jossa oli tunnelmaa. Jalkotilaa oli riittavasti ja penkinkin sai sellaiseen makoisaan lepoasentoon. Voisivat tuolla suomenkin pitkan matkan busseissa ottaa mallia Taikamaan tyylista. Reilun kahen timman reissu kustanti 140 baht per henkilo, joten jalleen pisti miettimaan mopokuskien taksoja..

Bangkok oli pysynyt suunnilleen samoilla kohdilla, mutta edelliseen vuoden 2007 vierailuun Khaosanissa oli katu kuvaan ilmestynyt punanuttuisia ukkoja ja akkoja. Etelaisen Taikamaan kansalaiset ovat tulleet oikein joukolla kylaan paakaupunkiinsa ja valloittaneet tuon paatien omien etujensa ajamiseen. Ja kuten lokaaliin tyyliin sopii, niin kaikki on organisoitua.

Mielenosoittajilla on omat liikenteenohjaajat, turvamiehet, ruokakauppiaat, vaatekauppiaat, voimakoneet, kuulutusjarjestelmat jne.. Mutta onpa niita mielenosoittajiekin hiukan lahteesta riippuen tuhansia.. Tottakai paikalla on myos poliisin JOUHA-joukot ja armeija partio alueella. Viranomaiset tosin pysyvat melko nakymattomissa..

Mielenosoitus on erittain rauhallinen ja vaikka hetellimme on keskella mielenosoittajia (Bangkok Royal Hotel..), niin mielenosoituksesta ei ole ollut haittaa. Pain vastoin normaalisti aivan psykedeelisen liikenteen omaava katu on nyt hiukan rauhallisempi, kun sen reunoja asuttaa etelen immeiset. Tosin tiukkoja puheita tulee kajarista aamusta myohaan iltaan, mutta sekaan ei ole tahan asti hairinnyt.

Eli jos jossain oppaassa tai tiedotteessa sanotaan, ettei ole turvallista tulla Bangkokiin, niin bullshit. Tanne vaan! Taikamaalaiset ei oikein osaa retteloida.

Eilinen paiva meni Khaosan Roadin laheisyydessa hiukan shoppaillen ja sitten piti viela poiketa pikkasen discoteekissa. Tanaan ohjelmassa oli hiukan chillaamista ja brunan syventamista altaalla ja normaalia hangailua tassa turistihelvetissa.

Uutena asiana joka tuli B kaupungissa testattua oli Kalahieronta jaloille. 180 Baht ja jalkoja sai lilluttaa altaassa maaraamattoman ajan. Allas on akvaarion oloinen allas, jonka reunalla istutaan. Sitten vain jalat altaaseen ja kymmenet pikkukalat syoksyvat jalkojesi kimppuun ja aloittavat herkuttelun kuolleella iholla ja muilla epapuhtauksilla. Kokemuksena hiukan kutittava ja mielenkiintoinen. Jos ei muuta, niin oli ainakin mukava katsella ja syottaa kaloja.

Iltaohjelmassa olisi sitten siirtyminen tuohon Taikamaan vihatuimpaan kohteeseen eli Suvarnabhumin kansainvalisen lentokentan lahtoterminaaliin, kuten eras vanhan liiton fasse ja kokenut travelleri asian muotoili. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja uudelle reissulle ei paase ellei ensin kotiudu vanhalta. Silti olisin voinut viela jatkaa sen kaksi - kolme kuukautta kevyesti..

Kohta jaadyn pakkasessa.. Toivottavasti edes Kosovossa paistaa aurinko, niin voin kuvitella keinuttelevani Aasian auringon alla riippumatossa..

cha cha Cha-Am..

Hua Hin vaihtui taydelliseksi turistirysaksi kertaheitolla, kun saavuimme Cha-Am:n biitsille. Vakee on kun pipoo ja banaani-veneet tahkoo tuskassa biitsin edustalla edestakasin. Kaupiaita dallailee sannalla ja meren elavia kaupustellaan tien reunassa. Mesta on taynna hotelleja ja guest-houseja ja muutama resorttikin loytyy. 7/11 loytyy noin 100 metrin valein ja ravintoloita on pilvin pimein ja juniorit polkee vaaleanpunaisille tandemeilla.

Nain akkiseltaan saattaa kuulostaa silta, etta olen saapunut Vietnamin helvettiin eli Mui Ne:en, mutta tosiallisesti mesta on ihan OK. Suurin osa tasta "turisti" massasta on nimittain Taikamaan omia kansalaisia, jotka tuleva tahan maan ehka suosituimpiin kuuluviin lomailu keskittymaan. Lankkareita (samaa kaliiberia, kuin Hua Hin:ssa..) on muutamia, mutta kerrankin on vaikee loytaa baaria, jota ei kansoita ruotsalaiset, aussit tai britit. Tosiasiallisesti baareja on myos todella vaikea loytaa, silla lokaaliin kulttuuriin kuuluu, etta paiva vietetaan biitsilla uiden taysissa pukeissa, ajellaan banaani-veneella, imutellaan bissee. Vatsan kurniminen lopetetaan herkullisella merenelavalla ja sen jalkeen mennaan jumittaan takasin Bangkokiin tai sit siihen omaan majotukseen rannan tuntumaan.

Hintataso on jo huomattavasti halvempi, kuin 20 km paassa Hua Hinissa ja muutekin ilmapiiri on chillimpi, vaikka kuhinaa onkin koko ajan ymparilla. Me otettiin loistoluokan hotlahuone ja nyt todellakin mainostan, etta loistoluokan. Yo bungaa 2 000 bahtia ja viikonloppu yolta velotetaan viela 500 xtraa.. Viikonloput on tungosta. Viikolla hiukan hiljaisempaa. Safkaamaan pystyy muutamalla satasella.

Paivat menee mukavasti tossa omalla altaalla tai sitten noin 50 metrin paassa oleva meren rannalla. Tosin rantaelama ei ole ihan lankkari tyylista, mutta maassa maan tavalla. Taalta loytyy myos mahtava monkkari puisto eli Cha-am  ATV Park noin 15 km paassa rannasta. Mopotaksi bungas 150 bahtia ilman tinkimista. Ja samat kyypparit tuli noutaan. Sovi se etukateen, koska muuten voi olla hankala paasta pois keskelta ei mitaan.

Monkkari ajeluja on kolmee eri tyyppia. 30 min pyoriminen puiston omalla pienella radalla opetellen tekniikkaa, tunnin safari maaseudulla tai sitten kahden timman safari, jossa paasee jo oikeasti hiukan ajamisen makuun. Itse valitsin tuon 2 timman setin, josta oli onneksi karsittu kaikki yleinen turistipaska pois. Jalleen huomaa, etta ollaan Taikamaan omien juttujen aarella. Safari bungas 3 000 bahtia eli oli himppasen kallis, muta oli se sen arvoista. Hengityssuojainta ja visiirillista kyparaa ei jaeta turhaan, joten suosittelen kayttamaan.

Ennen safaria pitaa ajaa muutama totutuslenkki, jossa lokaalit tsiigaa osaatko kayttaa tuota 200 cc Polarista, vai oletko vain matkustaja. Taman jalkeen alkaa sitten se itse asia eli ajaminen ja melko nopeasti monkija monsterin takapyorat alkavat pyrkia sivuille mutkissa. Eikun hanaa ja hymya korviin.

Maastollisesti safari ei ole hirvean haastava, mutta hiukan paasee kokeilemaan omia kahvan taitto taitojaan. Vauhtia loytyy, kunhan vain pidat huolen siita ettet joudu mihinkaan perus turisti safari porukan kanssa samalle ajelulle. Oma opas ja eat my dust!

Muuta tekemista jos haluaa keksia, niin suosittelen sita banaani ajelua tai sitten 7/11 maratonia. Rantabulevardi on noin 5 km pitka sen varrelta loytyy kymmenittain noita kioskeja, josta loytyy kaikkea mita travelleri tarvitsee. Ei muuta kuin mopolla etelaan ja sielta kohti pohjoista aina 7/11:n kohdalla pysahtyen nestetankkaukseen. Lupaa, etta ennen puoltavalia huomaat juoman vaikutuksen.. Se on sitten oma valinta mita juo.. ;o)

Cha-Am oli tavallaan hiukan liian iso meikalle, mutta pettymys se ei missaan nimessa ole. Ihmiset on erittain mukavia ja lokaalit heilutelee ja tervehtii erisyista, kuin Hua Hinin hokkeri kaduilla. Viela kun eilen loysimme paikan ehka ainoan yokerhon, joka oli myos taynna paikallisia, niin tanaan saatamme joutua jatkamaan lauantai-illan kunniaksi parille disco-pallon valkkeeseen.

Ande suosittelee:
- Cha-Am ATV Park http://www.cha-amatvpark.net/
- 7/11 maraton Singhan tai Leo:n voimalla

- Sand Grain disco & bar

Katukalja..

Katukalja kasitteena on vanha suomalainen travelleri tapa nauttia alkoholia, kun budjetti painaa paalle. Suomessa etenkin tietyissa piireissa katukaljasta on tehty elamantapa ja monet ihmiset noudattavatkin tata tiukkaa dieettia paivasta toiseen vuosi vuodelta jopa harman olosuhteissa.

Nykyaikaisella katukaljalla, etenkin nuorten keskuudessa, tarkoitetaan kadulla tapahtuvaa oluen tai muun alkoholin nauttimista hyvassa tunnelmassa. Nykyaan katukalja ei ole enaa pelkastaan oluiden ystavien yksinoikeus, vaan yha usemammin kadulla tormaa myos tyttomaisiin breezereihin tai jopa drinkkeihin.

Katukaljalla on myos monia nimia, kuten katubisse, kymppikassi, puistokanni ja sitten myos viimeaikoina etenkin ita-helsingissa tuttu rupustelu.

Aasiassa itse suosin katukaljaa yleisesti ottaen suuresta 7/11 myymaloiden maarasta johtuen ja siita etta ne ovat auki 24/7. Parhaat katukalja mestat on yleisesti ottaen paakadun varrella, biitsilla tai puistossa. Suosin myos lokaalien taksi kuskien tolpan vieressa hengaamista. Siina saa hyvan otannan koko kansasta kyseisessa kylassa. Jos haluat ekstriimia, niin kokeile poliisiauton vierustaa tai itse kyttiksen portaita.

Katukaljan avulla on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja saa kontakteja, niin reissuruuniin, kuin lokaaleihinkin viinamaen miehiin. Suosittelen lampoisesti kokeilemaan ainakin lampoisessa maassa. Pakkasessa muista pukeutua.

Mikali halua lisatietoa katukaljasta tai siihen liittyvista etiketeista, niin ota rohkeasti yhteytta team Rankka Reissuun tai mene ajatuksen alkulahteille Kondekan ostarille ja katso kuinka ammattilaiset asian hoitavat.

Huh Huijaa Hua Hinia..

Meille oli annettu tehtava veitsi kurkulla. Olimme pakotettuja, meilla ei ollut vaihtoehtoja. Lahdimme uhmaamaan aurinkoa ja niita vaaroja, joita arvaamaton luonto eteemme tuo. Hikikarpalot valuu ja kohtaamispaikka lahenee. Olemme sopineet tapaavamme noin 500 metria etelaan eraasta majoituspalveluita tarjoavasta rakennuksesta. Metrit kuluvat ja hikipisarat valuvat.

Ensimmainen nestehukan pelastaja aukeaa. Missa hitossa on kontaktimme??? Aika, ilmansuunta ja gridit tasmaa. Onko jotain sattunut? Onko pahamaineinen Mc Hua Hin pappatuntsat iskeneet tropiikin palmun alla. Voimme vain arvailla ja on pakko pysahtya loputtomalta tuntuvalla hiekalla. Tauko paikalla, saa juoda. Partiokaverini kiskaisee pakkauksestaan suojan alleen ja maastoutuu hiekkaan. Mina jaan tahystamaan jos saisin edes pienen valahdyksen kohteestamme.

En pysty jattamaan sattuman varaan mitaan. Lahden yksin tiedustelemaan. Kaverini jaa suojaamaan selustaa ja mina etenen naamioituneena paikallisen valta vaeston mukaisesti pukeutuneena. Tarkkailen aktiivisesti ymparilleni ja yritan hahmottaa kaiken massasta poikkeavan.

Lopulta kaikki ei tasmaa. Naen kaksi vaaleaa hahmoa, jotka varovasti antavat kasillaan merkkeja minulle. Etenen hiukan lahemmaksi ja vastaan samalla koodilla. "No moro, mita aija?" Olen saapunut perille.

Kontaktimme oli suojannut asemansa muutamalla puisella rankenteella ja katoksella, joten totesin tilanteen olevan turvallinen. Noudin kaverini ja asetuimme asemiin. Meika otti jo monelta edelliselta reissulta tutun naamioverkon ja asetin sen hiekalle, johon oli hyva istuutua tarkkailemaan. Kavimme nopean keskustelun metrien eroista suur-Helsingissa ja pien-Tampesterissa ja avasin janon sammuttajan. Lopulta myos kontaktimme koko ryhma saapui paikalle ja pysyimme rentoutumaan oluiden, drinkkien ja veden avustuksella. Tropiikissa pitaa huolehtia nestetasapainosta..

Tapaaminen oli erittain onnistunut ja saimme kutsun kyseisen ryhman paamajaan noin kuuden kilometrin (etaisyyden tarkistimme itse kartasta..) paahan suojatulle Greenzonelle.

Illan paatimme soluttautua paikallisten sekaan Hua Hinin yoelamaan, mutta jarkytyimme kovasti tasta Pattaya pomppii tyylisesta elaman menosta, joka on vallannut jokaisen laskimahaisen lankkari miehen ja nuoren ja hoikan Taikamaa tyton mielen. Naky oli irstas enka suosittele site ellet ole todella maksullisen tarpeessa. Onneksi tuo hokkeri-street meininki oli keskittynyt suht. koht. pienelle alueelle, joten myos lapsiperheet voivat nauttia ruuasta ja olostaan ilman jokaisen maksullisen kehuja, kuinka hyvan nakoinen ja ihana olet - tai siis olen.

Mekin loysimme keskelta paskaa pienen ja vaatimattoman katujuottolan, jossa kukaan ei hairinnyt ja erikoista elaman menoa pystyi tarkkailemaan rauhassa.

Seuraavana aamuna sitten alkoi jalleen alyton Taikamaan kulttuuriin kuuluva taksikuski ukottaminen. Noin kuuden kilometrin matka on lokaalin laskiniskan mielesta 26 km ja sita varten tarvii rahaa aivan liikaa. Yritimme ystavallisesti kertoa, etta han puhuu paskaa ja me tiedamme asian oikean laidan. Silti aija yritti viela. Siispa vaihdoimme kohdetta. Seuraavat lanskarit sitten jo vaittivat tietavansa oikean mestan ja kilometreista paastiin sopuun, mutta raha oli jalleen kompastuskysymys. 300 batia on vaan liikaa.. No paikallinen kartelli sai meista pienen niskaotteen ja jouduimme maksamaan 200 batia paastaksemme tuonne Greenzonelle.

Hua Hin on erittain elakelais- ja lapsiperhe myonteinen mesta (jos pelaat Golfia tai on varaa shoppailla..), jossa valitettavasti turistit on totuttanut lokaalit aivan liian hyvaan. Mesta on overikallis, eika mikaan ole suhteessa Taikamaan muuhun hintatasoon. Ja lisaksi tinkiminen ei oikeen taho luonnistua taalla, koska liikkeella on liikaa elakelaisia, jotka kiltisti maksaa kaiken mita pyytaa. Tyhmahan ei oo se joka pyytaa..

Saavuimme taksilla, jossa ei ole ovea eika seinia, perille muutaman kerran opastettuamme lokaalia kuskia, vaikkakaan en ollut kyseisessa mestassa ennen vieraillut. Ensimmaisen portilla meille tottakai vedettiin katta lippaan ja totesimme olevamme turvallisesti muurien sisapuolella. Kadut olivat puhtaat ja talot fiineja. Ei niin Taikamaan tyylisia ja kevyt pohjoisen kaiku siirtyi korviini. Vai olisiko se ollut laulava riikin ruotti.

Loysimme paamajan ja meidat toivotettiin jalleen tervetulleeksi. Tosin kun luonnolleen, kun mitaan ei voi, niin paatin kuitenkin hiukan tyollistaa itseani ja suoritin muutaman tunnin ilmavalvontaa, seka kavin tarkastamassa viereisin palovesialtaan kunnon perinpohjaisesti. Tosin hiukan laitoimme myos lekkeriksi ja otimme tiukan vesivolley kisan isantien isantia vastaan.

Kiitokset perhe T:lle ja perhe L:lle ja etenkin pikku neiti I:lle ja viela pienemmalle A:lle. Oli mukava nahda vahan erikoisemmassa ymparistossa ja pari paivaa hurahti jalleen mukavasti Aasian auringon alla.

Nyt onkin aika hiukan lokaalimmalle toiminnalle ja kohde on Cha-Am noin 20 km pohjoseen.

ThaiRail..

Olimme siis todella vasyneita ja nyt tarkoitan niin vasyneita ettemme edes lahteneet Shiha-piipun maailman long biitsille.. Mieli kylla teki, mutta silmaluomet sanoivat muuta.

Kunnon ilta- ja younien jalkeen oli mahtavaa herata pimeaan ja etsiskelemaan omia kamojaan kampasta, jossa olimme punkanneet muutaman tovin. Otsalamppu ohimolle ja mukavat kehut naapurin rastafari gimmalta! :D Onneksi sentaan palautetta tulee edes odottamattomissa tilanteissa..

Saimme kamat kasaan ja olimme sillipurkissa aavan meren armoilla kasin pitaan lokaalia aikaan @ am. Siita sitten mannermaalle ja taksilla kohti Taikamaan rajaa. Taksi bungas 90 MR ja kyyti oli mainiota. Suunittelimme, etta olisimme ylittaneet rajan junalla, mutta ilmeisemmin kyseista junaa olisi saanut odotella loppuelamansa. Tallustelimmi raja-asemalle ja saimme mukavasti silmaa kahdelta aivan eksoottisen ihanalta rajapolliisilta. Nyt olisin mielihyvin voinut jaada pidempi aikaiseen tarkastukseen, vaikka tytot olivatkin hunnutetuja. Taikamaan puolelta viisumi iskettiin jalleen passiin ilman ongelmia, kunhan muistaa hiukan liioitella maassa vietettya aikaa. Eivat siina vaiheessa kitsastele mita ilmeisemmin. Kaksi viikkoa tulee automatic, mutta sita enemman saattaa vaatia neuvottelua.

Siita sitten dallasimme Sungai Kolokin puolelle ja paikallisen evastyksen jalkeen hyppasimme 2. luokan juntikettien turvin paikalliseen pikajunaan. Juna oli jalleen vaatimaton, kuten kuvamme sopii ja saimme nauttia tuosta tarisevasta ja erittain kovaa kolinaa pitavasti kyydista noin 19 tunnin ajan. Ja kuten VR:n tyyliin sopii, niin juna oli sen kaksi timmaa myohassa saavuttuamme maaranpaahamme Hua Hiniin.

Etela-Taikamaata vaitetaan erittain vaaralliseksi, mutta omalle kohdalle ei just nyt sattunut yhtakaa pommi-iskua eika muutakaan hardellia.. Tosin junassa oli kylla aseistetut sotilaat etelaosan ajan muistuttamassa muslimi aari separistien iskuherkkyydesta. Onhan se jannan nakoista kattella, kun on omia hbodygurdeja ymparilla. Tuntee olonsa niin herraksi!

Junamatkailu muuten oli erittain antoisaa ja ruokatarvikkeita ja juotavaa tarjoiltiin koko ajan, tosin omakustanne hintaan. Oikean aseman loytyminen tosin vaatii hiukan tarkempaa keskittymista, koska lokaalissa systeemissa ei tunneta kuulutuksia ja asematkin on huonosti merkitty. Eli ihan omassa kadessa on jalleen jaatko oikealla asemalla pois vai meneeko noin sadalla kilomeetterilla metsaan.

Hua Hinista loysimme lasteittain elakelaisia, jotka karistivat itseaan aurinkorannikolla ja janosivat omalla kielellaan palveluita. Itselleni voisin sanoa, etta silloin olen vaarassa mestassa, kun ravintolan ja raatalin hinnastot loytyy harmaksi.. Jos olet elakelainen tai diggaat ihan jaatavasti golfista tule tanne, muuten jata valiin.

Tietysti, kuten meikalla, tulin moikkaamaan tuttuja - se lasketaan poikkeukseksi!! Mukava oli nahda ja seuraavaksi menen seuraamaan paikallista nenaan lyonti kisaa! Muay Thai ja kippis!!! :o)

Nemoa etsimässä..

Olimme kuulleet huhua, etta Nemo on kateissa. Retkikuntamme otti haltuunsa skotin, parin suomalaisen, neljan ruottalaisen ja yhden brassin voimin eraan valtamerialuksen haltuunsa ja suuntasi turkoosille ulapalle. Ensimmainen etsintapisteemme oli Shark-bay, jossa on kuulemma nahty kaloja. Maski naamaan, snorkkeli suuhun ja rapylat jalkaan ja hetken paasta pidattelin hengitystani sanoin kuvailemattoman kauniin korallipuutarhan keskella.

Ymparilla pyori fisuja, mutta Nemoa en nahnyt. Huhu puheen mukaan kyseisilla kulmilla asustelee myos noita kuuluisia Tappaja haita, mutta ilmeisesti medgetit on muotia silla niiden pituus oli maksimissaan noin 30 cm.. Tiukkojen hengitysten pidatyksien ja korallien kaantamisen jalkeen nostautin itseni takasin botskiin ja vaihdoimme mestaa.

Hyppasin jalleen tuohon erittain synkkaan veteen ja aavistin vaaran alapuolellani. Hetken uiskentelin ja huomasin ajautuneeni melko kauaksi botskista. Heristin silmiani ja havaitsin hahmon alapuolellani. Tunnistin muodot ja nousin nopeasti pintaan. "HAI!" Kiljahdin veneen vierella ja samassa veneen kapteeni, uskollinen Custeaauooe, veti maskin naamaan ja hyppas veteen. Turistit rynni perassa ja tuo jalleen 30 cm peto luikerteli karkuun.

Samat rutiiniluontoiset dutyt ja olimme kahden saaren valissa tiedustelemassa kilvelta ja konnalta ovatko he nahneet Nemoa??? Herra kilpikonna uiskenteli hissukseen pohjan tuntumassa brasialaisen ystavattaremme ottaessa elavaa kuvaa uderwater kameralla. Myos mina pysyin tarkkana.. Nemoa ei oltu nahty, joten oli aika evastaa lokaalissa kalastajakylassa.

Seuraavaksi paatimme  vaihtaa taktiikkaamme ja nostatimme katsettamme korkeammalle ja uiskentelin majakalle. Sielta pystyi tarkastamaan paremmin tuon kyseisen koralliriutan, jota valotolppa suojasi pahoilta meren kulkijoilta. En nahnyt vielakaan ja silmapareja oli paikalla ainakin miljardi. Tosin ruotsalainen huudahti jellyfish ja me tokaisimme, etta muovipussi..

Paatimme yrittaa viela kerran ja saavuimme Romantic biitsin eteen ja ankkuroimme aluksemme rantahietikkoon. Vedenalainen maailma nayttaytyi jalleen loistavana ja pari pallokalaa avusti etsinnoissa. Pienen pienta rauskua harnattyamme havahduin edessani variloistoon. No voiko se olla tiedustelin itseltani ja menin lahemmaksi. Kyllahan se naytti aivain joltain purppuran variselta kasvilta, jonka sisalla liikahteli jokin. Jahmetyin paikalleni ja havaitsin kaksi silmaparia, jotka tuijottivat minua ihmeissaan. "NEMO!!" Kiljaisin ja samalla nautin suullisen merimetta ja kipitin pintaan ottamaan happea ja yskimaan suolot pois kurkustani.. Hetken jalkeen takaisin ja Nemo oli saanut ymparilleen jo useammankin ystavan. Eli ilmeisesti se Nemo loytyi sit jo siina leffassa, koska kotonaanhan tuo naytti olevan.. Vahan vaan pienempi kuin telkkarissa, mutta niinhan se on Tom Cruicekin..

Oisko se nyt paikkarien paikka ja sit illasta vahan Shishaa jalleen..

Respect the ocean..

Aamulla aikaisin pakkasimme kamat ja olimme 0400 am aikaan taksissa matkalla lentokentalle. Flygariin paadyimme, koska kaikki dosat kertoivat EI OO:ta.. No paasimmehan nopeamme maaranpaahan itaiselle rannikolle.

Noin tunnin liitelyn jalkeen laskeuduimme Kota Bharun ketalle, josta ostimme pakettimatkan, sis. taksin ja veneen, Kecil:n pienen pienelle saarelle. Taksi oli jees ja venematka aika cool. Isohkot aallot mukavasti pomputtelivat venettamme ja kasteli puolet matkustajista. Meren kaynti oli sen verran raivoisaa, etta noin 5-vee pikku poika voi pahoin rinkkojen paalle. Onnksi omani oli veden armoilla pressun alla.

Lopulta kuitenkin paasimme perille vuoristokyydista huolimatta ja saavuimme pinen pienelle paratiisisaarelle. Otimme melko edullisen huoneen, MR 30 yolta, lansirannalta ja sen jalkeen lahdimme talsimaan Long biitsille ita-puolelle viidakon lapi pienen pienta polkua. Matka tosin kestaa dallaamalla noin 15 min.

Kecil on sukellus- ja snorklaus paratiisi, jossa on vain muutama juottola ja majoitusmestojakaan ei ihan viela loydy koko saaren taydelta. Saarella ei ole teita, mutta muutama kaivinkone oli ilmestynyt longin puolelle. Turistit tulee - tule sina ennen kuin tamakin on pilalla.

Saarella jokainen valitettavasti joutuu vastaamaan itsestaan, silla sahkoa ei ole ja voimaa tehdaan generaattoreilla housesta riippuen. Myoskaan et saa taalla mitaan sairaalapalveluita tai poliisipalveluita ilman rannikkoon tukeutumista. Long biitsilla aallot ovat isoja, joten en suosittele uimista. Eras kiinalainen ei tanaan kuunnellut paikallisia ja han lahti muovitettuna kotia kohti..

Istuimme ravintolassa Long biitsin hietikolla ja tilailimme juurkin nuudelikeittoa. Hetken paasta paikalliset alkoivat huitoa meren suuntaan ja hetken sihtailtuamme havaitsimme muutaman ukkelin retuuttavan yhta rantaan. Kaveri naytti melko elottamalta. Rannalla alkoi sitten valtava kuhina ja jossain vaiheessa joku tajusi aloittaa tuon SPR:n kursseilta tutun suusta-suuhun hengittelyn seka sen pumpun painelun. Toiminta oli melko amatoorimaista ja kello tikitti. Noin vartin jalkeen paikalle ilmestyi sukelluskeskuksen aijia lisahapen kanssa ja hommaan tuli pienen pieni ajatus. Tosin kello oli siina vaiheessa jo kuintenkin vahvemmalla. Porukkaa keraantyi ihmettelemaan ja lontoon kieliset tytot itkivat. Noin 45 min jalkeen maallikkoelvytykset lopetettiin ja kvari siirrettiin peiteltyna odottelemaan seuraavaa siirtoa ilman ammattiavun saapumista.

Kun olet reissussa, muista oma ja muiden turvallisuus. Aallot ovat vaarallisia, virtaukset tappavia ja tyhmyys anteeksi antamatonta. Vaikka itse et karsi, niin jossain jaadaan kaipaamaan. Nauti reissusta siten, etta voit itse kertoa sen antamat kokemukset. Kecil:n saarella kuolee, joka vuosi turisteja tyhmyyteen..

The KL..

Tiimimme ajautui flygarin avulla KL:n hektiseen elamanmenoon ja tutustui cityn antimiin parin paivan ajan. Ensimmaisena kaupungista tulee mieleen sellainen hiukan vasurilla vaannetty keskittyma, joka on kuitenkin valovuoden finlandiaa edella.. Kaupungista loytyy mageita tornitaloja, paljon osteltavaa ja enemma aitoa aasialaista tunnelmaa ja ruokaa kuin Singaporesta ja lisaksi kaikki tama viela paljon halvemmalla.

Ainoat coolit jutut kokeilimme Tiger oluen muodossa, Petronas tornien ihmettelyna, seka ylimystisen ja epaselvan joukkoliikenteen kanssa, joka toimii kunhan vain jotenkin tajuaisin mihinkin vekottimeen milloinkin pitaa menna ja missa tama vekotin sijaitsee.

Kaupungissa toimii eriyhtioiden pyorittamana metro, juna ja monorail. Niista sitten vain valitsemaan se mieluisin edellyttaen etta juuri se menee maaranpaahan. Tietysti citysta loytyy myos jaatava maara busseja ja takseja joilta ei kuulemma saa kysya etukateen tarran mukaan hintaa, koska ne mittaritakseja. Yksikaan kuski tosin ei laita mittaria paalle, joten sovi hinta etukateen.

Muuta nakemisen arvoista on China-town ja aareton kusetut supa kamoja ostellessa. Ja  viela ehka jostain syysta kyseisen kaupungin osan keskella sijaitseva Reggae bar. Tosin ei hirveemmin napannut, kun sisalla oli enemmistona lontoota bamlaavia oykkareita.. Joka kenguru maasta tai sitten siita niitten omasta pikku saaresta..

No KL tuli kaytya nopeasti lapi ja twin toweritkin tsiigailtua vain ulkopuolelta, koska emme halunneet nousta kello kahdeksaksi aamulla jonottamaan lippuja. Lippuja on paivalle vain n. 5 000 ja ne jaetaan aamusta. Oma vuoro saattaa olla sitten aikaan X. Cityssa oli ihan jees kayda, mutta taysin en siihen kerinnyt viela rakastumaan, vaikka guest housemme olikin ihan jees. Ruoka oli mahtavaa ja yksistaan se on riittava syy vierailla siella.

Katukaljaa..

Singaporen viimeinen paiva kului mukavasti kyseisen kylan ZOO:ssa.. Aivan mahtava mesta jalleen ja elaimia naki oikeasti eika vain painetuissa kuvissa, kuten Korkeasaaren terraarioissa.. Sisaanpaasy noin 18 lokaalia taalaa eli se puolitettuna, niin paastaan nykyaikaiseen koko euroopan valuuttaan.

Siirtymiset tuli hoidettua katevasti metrolla ja sen paalle dosalla. Dosatiketti pungas sen 1,5 taalaa, joten ei mitaan. Tosin tunnelbanalla jouduttiin sitten puksuttamaan melkein timman.Mutta kaikki oli sev vaartia ja tyytyvaisena kavimme viela kokeilemassa ekstriimieki-meininkia ja otimme pikku piston Little-Indiaan. Jalleen se sama intialainen mausteinen ja jonkun muun sekainen haju tunki nenaonteloihin ja ihmiset chillasi nurtsilla. Aivan kuin flashback Keralan ajoilta menneilta vuosilta. Inkkarit osaa vasata safkat, mutta muuten ei hirveen kauaa auttanut hengaa. Jalleen tuubilla sivistykseen pilvenpiirtajien keskelle majapaikkaamme Clarke Quay:hin paanahan punoittaessa paivan monsuunisateen jaljilta.

Hostellimme bungas yhdelta hengelta noin 35 egee eli aivan jaatava summa pienen pienesta huoneesta, valuttavalla ilmastoinnilla ja olemattoman huonolla patjalla. Tasta syysta yritimmekin viettaa siella aikaa mahdollisimman vahan ja aina mahdollisuuksien mukaan suuntasimme katubisselle Clarke Quay:n rantaan ja sillan nurkalle istuskeleen.

Viimeisenkin illan ja ehka jopa yon vietimme kyseisella tavalla kansaivalisessa ilmapiirissa. Katubileidemme osanottajat olivat me, estonian itavaltavalinen, itavaltalainen, singaporelainen, intialainen x3 ja ihka aito jenkki ja australialainen jotka skulasivat skebaa.. Fiilis oli mahtava ja kutsu tuli seuraavan paivan syndekemuihin, mutta valitettavasti jouduimme passaamaan. Tuosta hetkesta noin  muutaman tunnin paasta totesimme olevamme Kuala Lumpurin koneessa tyytyvaisina noin 45 min younilla..

Nyt ihan pikkiriikkisen vasyttaa ja guest housen huone tulee noin 4 egen per larvi hintaan  timman paasta. Pikku paikkarit ja sen jalkeen valloittamaan uusi maa ja uusi City!!!

Sentosa..

Saari on lyhyesti kuvailtuna overi.. Pienelta plantilta loytyy Uneversal Studiot, niiden huvipuisto, kalliita resortteja, oma bussilinja ja tietenkin monorail, jolla sinne paasee. Monorail oli valintamme, koska kaapeli kaara oli ilmeisesti huollollosissa systeemeissa.

Lopulta paasimme rantamestaan, joka oli tavoitteemme. Jokaisella yksiraiteisen asemalla lokaaliworkerit heiluttivat iloisesti pienilla katosillaan. En tieda oliko kyseinen ele yhta mieluisa, kuin eraan snadilaisen ravintelin tequila tyton huutaessa korvia viiltavan serenadin. Ranta itsessaan oli aika cool, mutta nain 4,5 miljoonan asukkan pitajassa olisi luullut etta maanantai paivana rannalle saapuisi muutama muukin kuin pari harmalaista, muutama kiree swedu ja sitten se kiintio-intialalainen. Eli biitsi ammotti tyhjyyttaan..

No muutaman tunnin siina kuitenkin yritin ruskistaa itseani ja sen jalkeen pakkasimme arvoisan matkailugollegani kanssa tavaramme ja suuntasimme Vivo Cityn ostariparatiisiin. Vivossa naamaan hamburgeri ateria ja sen jalkeen nauttimaan John Travoltan nayttavaa toimintaa romanttiseen komediaan nimelta From Paris With Love elavaankuvaan.

Siita sitten olikin aika siirtya tunnelbanalla jalleen omalle alueelle ja juomaan katusiideria Clarck Quay:n rantaan.. Overihintaiset bilehilediscot taalta me tulemme. Olkaapa valmiita viemaan viimeiset senttimme.. prkl..

Singeripori..

Noin paivan matkustamisen jalkeen se toivottu hetki iski pain kasvoja. Tuo kuvailemattoman mahtava lampo ja tropiikin markaratti lensi jalleen pain kasvoja astuessani Singaporen kentan ovesta ulos.

Matka meni hyvin, mutta Finnairin koneen ahtaat jalkatilat ja tapotayden koneen haasteet laittoivat istumalihakset koville. Yo lennon jaljilta unta oli otettu noin muutama timma ja Shanghain kentalla vietetty kansainvalinen paiva ei auttanut tilannetta. Hiukan on vasy ja univelkaa kertynyt.

Shanghain kentalla havaitsin hankalan tilanteet lentoemojen varoiteltua, silla jokainen kentalle tulija joutuu tsekkaamaan itsensa maahan ja poistumaan normaalisti rajamuodollisuuksien kautta yleiseen terminaaliin, vaikka kansainvaliselta puolelta on opasteet transferiin.. Hankalaa, mutta ilmeisesti pakollista.. Onneksi mesta oli taynna "ystavallisia" poliiseja, joten homma toimi kuin kommunismissa konsanaan..

Singaporeen saavuttuani haukoin henkeani. Taa mesta on aivan uskomaton. Paikalliset on aivan hygieniaekstriimia porukkaa eika roskia nay missaan. Autot on uusia ja kalliita, liikenteessa noudatetaan kaikkia saantoja ja tarkeinta kukaan ei ukota turistia.. Noh ehka kenenkaan ei tartte, silla taa mesta on overikallis (harman hinnat..) ja naa kuitenkin naytas tulevan silti toimeen.. Olen loytanyt mestan joka on sivistyneempi kuin sivistyneet kaupungit lannessa.. Muutan tanne!!

Talla hetkella on koettu Singapore flyer (mahtavat nakoalat..), China town (mahtavaa ruokaa..) ja Hooters (mahtavat ryn***t..). Tanaan vuorossa Sentosan saari ja unelma biitsi. Tasta alkaa ihon ruskistaminen ja kesamielen kohotus. Jaatykaa pakkaseen ja lahettakaa lisaa rahaa..

Torstai on toivoa täynnä..

Tänään mä lähden täältä ja otan tuon flygarin ja liitelen kohti härmää. Kaikki tosin meinas kaatua tos muutama päivä sitten kun luotettava lentoyhtiömme Air Slovakia teki konkurssin ja meikälle herähti hikipisara otsalle piällysmiehen ilmoitettua asiasta..

Ansiokkaasti kuitenkin maamme puolustusvoimat aloittivat kriisineuvottelut välittömästi erinäisten flygari firmojen kanssa ja kuinka ollakaan pohjoismaalaista poikaa avustamaan saatiin etelä-pohjoismaalainen lentäväkone yhtiö. Tämä danskan maan ihme aloittaa välittömästi ja ilmeisesti jatkaa loppuvuoteen ellei sitten pankki- ja finanssikriisi ulotu itä-euroopasta länsirannikolle myös.

Olisikohan ny jo korkea aika ottaa sellainen kunnon flygari firma, jonka talous olisi luotettava, koneissa pysyisi penkit pystyasennossa lähtökiihdytyksessä, yli 150 cm pitkällä faitterilla olis jalkatilaa ja se firma olisi vielä kaiken lisäksi luotettava. No intin politiikan mukaan silloin tarvitsemme kaksi firmaa - sen halvan ja sit sen hyvän. Samaan kauppaan niitä ei saa. Eikös me havaittu se jo tuon Seagle Air:n kanssa???

Olisihan se mukavaa lentää sinivalkoisilla siivillä ja näin ollen myös antaa Suomi-kuvaa maailmalla silläkin saralla. Homma toimisi ja mailit taivaalla taittus. Lisäksi tuolloin mahdollisesti määränpäämme härmässä olisi tuo perinteinen Helsinki-Vantaa, josta vain on parhaat jatkoyhteydet koko maahan. Sorry vaan Tampesteri ja vielä enemmän Pori..

Mutta nyt on aika koisia, koska vieressä odottava pakattu rinkka kielii aikaisesta herätyksestä ja reissuun lähdöstä. Asiat hoituu ja jos tuntuu ettei hoidu, niin odottaa sitten hiukan lisää.. :o) Sinne minne nenä näyttää!

Melkein siellä..

Viime vuonna juuri ennen uutta vuotta istuessani koneessa jälleen matkalla Kosovon aroille en voinut uskoa, että nämä lomat tai paremminkin palvelusvapaat vielä koittaisivat.. Tuo muutaman kuukaude edessä oleva gines laittoi urhoollisemmankin faitterin pään kumaraan.

Nyt kuitenkin alkaa hiukan hymyilyttää ja parin yön päästä meikä istuu tyytyväisenä Helsinkiläisessä kuppilassa fiilistelemässä seuraavan päivän lentoa!!! Tällä hetkellä pelottaa vain hiukan laitostunut luonteeni, joka ei välttämättä enää osaa kommunikoida noiden siviilivaatteita käyttävien katukuvassa kiirehtien kaksijalkaisten kanssa. Myöskin on vielä hämärän peitossa, kuinka osaan toimia kaupassa, kun ruoka ei tule tiskille pureskelu valmiina.

Nyt olisi edessä vielä reissu rinkan pakkaaminen ja huominen duuni päivä tulisi lusia kunnialla läpi. Näin se aika rientää ja reissu lähenee.. Voi että tää on tyytyväinen, kun jalka laskeutuu Aasian auringon alle. Toivottavasti Suomessa oleva lumi pysyy ja pitkään. Meikää ei haittaa.. Sen yhden illan pärjään vallan mainiosti!!! :D

FYROM, Macedonia, Skopjen tasavalta..?

Makedonia on maantieteellinen alue, joka ulottuu Kreikkaan, Makedonian tasavaltaan, Albaniaan ja Bulgariaan. Maantieteellisestä Makedoniasta noin puolet kuuluu Kreikkaan ja kolmannes Makedonian tasavaltaan. Makedonian tasavallalla eli Makedonialla on nimikiista Kreikan kanssa Makedonia nimen käyttämisestä. Makedonian lipussa oli alunperin Verginan aurinko, jonka Kreikka luokitteli Hellenistiseksi symboliksi.

Kreikka siis veti herneen nenään Makedonialaisille niiden varastettua Hellenistien kulttuurin ja nimen.. Kreikka ei ole vieläkään tunnustanut Makedonian itsenäisyyttä ja jatkanut koulukiusaamista muun muassa käyttämällä veto-oikuetta isojen poikien hiekkalaatikolla NATO:n jäsenyysneuvotteluissa. Kauppasaartonsa Helleenit kuitenkin lopettivat jo vuonna 1995, neljä vuotta sen jälkeen kun Makedonia julistautui itsenäiseksi ja irtaantui Jugoslaviasta.

Makedoniassa oli suomalaisia rauhanturvajoukkoja vuosina 1995 - 1999 ja sen jälkeen NATO on käyttänyt maata joukkojensa siirtämiseen Kosovon sodan aikana, sekä sen jälkeen NATO johtoisten rauhanturvajoukkojen huoltamiseen. Makedoniassa ei ole ollut mittavia yhteenottoja pois lukien Kosovon sodan alkuajoilta, jolloin albaaani kapinalliset mittasivat voimiaan Makedonian hallituksen joukkojen kanssa. NATO:n joukot estivät tilanteen eskaloitumisen koko valtakunnan alueelle.

Nykyään Makedonia on valovuoden Kosovoa edellä kaikessa ja tämän vuoden alusta jopa röökaaminen juottoloissa ja syöttölöissä kiellettiin. Kreikan kanssa Makedonia käy kauppaa mittavissa suhteissa ja muutenkin harrastelee erinäistä kulttuurista yhteydenpitoa eteläiseen isoveljeensä.

Skopje on Makedonian pääkaupunki ja paikalliseen tulotasoon nähden aivan överi kallis. Jopa härmän faitteri massipäissään pääsee eroon hilloista yllättän helposti. Nimimerkillä 40 eskoo T-paidasta.. Mut oli magee!!

Skopje on ehdottomasti kesäkaupunki joenvierus ravinteleineen ja minihameisini gimuleineen. Yökerhojen kutsu on vimmattu..

Mutta talvellakin faitteri saa siellä päivänsä kulumaan. Homma yleisesti ottaen alkaa läyhyparkista, josta Suzuki Taksi noutaa possen ytimeen. Vanhasta kaupungista fasse poistaa pirunnyrkin vajaalla kolmella huntilla (monikultainen, kuusosainen..) ja sen jälkeen kipittää kiltisti kivisiltaa pitkin ostoshelvetiin tai joenvarren kuppilaan. Me otettiin pikku pisto torille perustettuun jääparkkiin ja vedettiin ehkä maailman paskimmat hokkarit jalkaan. Näytimme lokaaleille parit sirklaukset ja sen jälkeen jalat huusivatkin hoosiannaa.

Mutta päämäärä saavutettiin ja fasse pääs näyttään lokaaleille, kuin luistin kulkee.. Oli siinä osalla varman naurussaan pitämistä, kun aikuiset miehet surffaili skidien keskellä!!! Mut jälleen nastaa oli eikä ihan jokainen kyyppari oo harrastellu jääurheilua Skopjen ytimessä.. Steissiltähän se on tuttua puolelle Suomea..

Päivän hiipuessa iltaan jälleen kuso Suzuki taksille ja kotimatka alkaa, ehkä yhdessä maailman puhtaimmasta pimeestä taksista, jota koristaa Suomen lippu!

Jos jostain syystä hengaat Skopjen lähistöllä, niin suosittelen painamaan jarrua pistäytymään hetkeksi. Ainakin yöelämää monet ovat kehuneet ja olen kuullut jopa huhuttavan museoista ja muista historiallisista kivikasoista, joita kaupungilla voi ihailla..

Mayday, mayday! Black out, black out..

Laitoin televiisioniin virran päälle tarkoituksena tarkastaa mitäpä se survivor man tällä kertaa on saanut eteensä Discovery Chanelilla. Edellisten iltojen rattoisien juomien, kuten veden (jonkun kuolleen buhvelin pötsistä..) ja virtsan (omansa, vasta nyljetyn käärmeen nahan sisältä..) jälkeen innostukseni tuohon jokapojan seikkailudraamaan on kasvanut huimasti.

Painoin televiisionin virtanamiskuukkelia ja istahdin tyytyväisenä sängylleni. Kaivoin tuon kauko-ohjaimen ja painoin tuskaisen lujaa nappulaa (säädin on särki, siihen pitää käyttää voimaa..) ja televiisioni herähti henkiin.. Vai heräsikö..?

Ruudulla alkoi kaamee kuhina ja fiilis oli kuin Stokiksen maratonin lähtöpamauksessa. Kaikki tuli vasten kasvoja ja porukkaa oli kuin pipoo. Mustavalkoisten muurahaisten maratoni oli juuri alkanut. Vaihdoin kanavaa ja samaa kisaa tuli siltäkin. Ilmeisesti etappia vain oli vaihdettu, kun taustalla näkyi erilaisia ääriviioja, kuin edellisellä canaalilla. En kuitenkaan joutunut samantien paniikkiin ja alkanut viskoa säädintä ympäri seiniä, enkä myöskään hakenut tuota hienosäätö lekaa varastolta, vaan kiltisti ja hyvä uskoisena kokeilin vielä yhden kanavan lisää, toisen ja kolmennen ja neljännen ja sitten alkoi harmittaa..

No onnksi läppärille oli sattunut muutama hyvä leffa lainaksi joltain tuntemattomalta kaverilta tuntemattomasta paikasta.. Pistin lehvan pyöriin ja torkahdin sitten jossain vaiheessa tyytyväisenä.

Tulipa kerran jälleen aamu, jonka nukuin ja päivän alkaessa kömmin ulos körmystä. Ruusuisaa ystävänpäivää neitokaisille ja sunnuntaita äijille! Lunta ei ollut maassa, joten laskiaisriehan sai jättää väliin ja siirryin laiskiaisrutiineihin. Päivän epistolassa ei ollut oikeastaan muuta, kuin lenkki, puntti ja sitten sellainen pienen pieni duunijuttu. Huom. tein siis myös töitä. Laskekaapa siitä laiskiaisesta leikkiä näin laskiaisen kunniaksi.. Heh.. Ehe..

Sitten koitti se odotettu hetki, ja saimme jälleen nauttia saunamme mahtavista löylyistä yllättävän logistisen ongelman kadottua ja puukuorman saavuttua, noin muutaman löyly kierroksen jälkeen totesin itselleni olevani sen verran poikki, että saa riittää. Tallustelin suihkun alle ja totesin, että vesi on poikki. Eli siis tämä logistinen mysteeri oli siirretty toisen operatiivisen yksikön alaisuuteen, eikä suinkaan siis ratkaistu.. Hiukan harmitti, kun kyykyssä yritin pestä itseäni pienen pienen jäisen vesinoron alla, joka tuli siitä sellaisesta hanasta - ei siitä suihkuosasta. Pääni kasteltuani totesin olevani valmis ja kuivattelin hiet itsestäni pyyhkeellä. Mukavaa mennä raikkaana tuutimaan..

Körmyssä en enää antanut tuon, ei niin juoksevan, veden enää harmittaa, vaan reipaasti torjuin hajuhaittaa deodorantilla. Tytöt kuulemma tykkää suklaisesta AXE:sta.. Sanoo ainakin mainos. Jälleen istahdin sängylleni ja ajattelin katsella hiukan onko Mr. Selviytyjä vielä hengissä, vaiko kuollut maksatulehdukseen.

Iloisesti ajattelin itseni yllättää ja kokeilin tuota Animal Planet kanavaa. No siellähän oli täysi tohina meneillään. Ilmeisesti muurahaisten maratoni oli saatu juostua ja nyt oli sitten pesän rakennustalkoot meneillään.. Kuhina oli yksi yhteen tuon urheilukanavan kanssa ja päätin jatkaa edellisen illan linjalla.. Läppäri syliin ja leffaa kehiin..

Valitsin itselleni sopivaksi leffaksi Righteous Kill nimisen pärkän ja pistin koneen soimaan. Hetkinen - subit tulee väärään aikaan.. No pentele sentään.. Nettiselain auki ja etsimään jotain sellaista ohjelmaa jolla niitä voi säätää. Löyty, latasin ja asensin. Sitten vain tekstit ja pätkä pyörimään ja säätämään. Ohjelman mukaan ne oli kohilla ja tallensin pienen pienen säädön jälkeen. Mutta sitten kun taas otin pätkän pyörimään BS Playeriin, niin jälleen mätti. Penteleen pentele!

Siinähän sitten menikin ilta mukavasti ja totesin joskus kolmen aikaan yöllä etteipä tästä nyt tuu mittään ja käyn koisimaan.

No tänään sitten nuo tärkeimmät unet eli aamu-unet pilattiin kolaamisen mukavalla kolinalla. Yöllä oli tullu ihan tuskaisesti lunta, eli noin 10 senttiä. Sitten heti aamutuimaan, eli varmaan joskus ysin pintaan, joku halusi siirtää sen pois. Ymmärrettävää. Onhan naamakirjassakin ryhmä, jossa kannustetaan syömään lunta, jotta se kesä tulisi aiemmin. Varokaa vain sitä keltaista..

Päivän television tarkastelun jälkeen totesin, että kokemamme logistinen ongelma oli kehittynyt, kuin yhteiskunta konsanaan. Aluksihan ihmiset elivät luonnosta. Puu oli perinteinen materiaali, josta saatiin erinäisiä astioita ja työkaluja, sekä lämmintä tupaan ja saunaan. Sitten jossain vaiheessa joku kyllästy roudaamaan sitä vettä, ja päätti keksiä sen vesijohdon. Vettähän me tarvitsemme ainakin peseytymiseen ja juomiseen. No sitten jossain vaiheessa, kun joku ei enää jaksanu sosialisoida muitten kanssa se keksi telkkarin ja päädyimme tälle avaruusajalle. Mutta mitäs hittoa me sit tehään, kun se logistiikka ongelma on siirretty tohon elävää kuvaa tuottavaan laatikkoon ja siellä näkyy pelkkää suhinaa??? Kysymys kuuluukin onko compaundimme jättänyt televisiolupamaksun maksamatta ja nyt sitten ei tuu Olympialaisia??? Vai onko kentieä salaliitto meitä vastaan. Ensin puut, sitten vesi ja nyt TV???

No en tiiä eikä paljoa kiinnosta.. Lähdin urheilemaan viideks tunniks ja nyt oon paskana.. Melkein jopa kirjaimellisesti..