Karnevaalia..

Karnevaali humua.

Kerran vuodessa helmikuun aikana Cozumelin saarella saa nauttia kolmen päivän ajan pukuloistosta ja karnevaali humusta. Me satuimme onneksemme juuri tähän aikaan mestoille.

Koko latinalainen Amerikka diggailee järkyttävällä psyykkeellä musiikista ja tanssista. Niin myös nämä saarelaiset. Tosin mitkään Rion sambakarnevaalit nämä eivät todellakaan ole, mutta köyhemmän miehen karnevaalit totisesti, jotka keräävät kadut täyteen possee joka lähtöön. Kulkue, joka on täynnä hienosti puleutuneita ihmisiä, taitavia tanssijoita, turisteja, paikallisia yrittäjiä ja tylsistyneen näköisiä paikallisia, starttaa rantakadun etelä päästä ja tekee kieroksen keskustan pohjois laitamilla ja palaa samaa tietä takaisin. Kulkue on pitkä ja ottaa muutaman tunnin selviytyäkseen läpi ihmisvilinän ja kaikkien valokuvien ja poseerauksien. Paikalliset ovat täpinöissään ja myös osa turisteista. Osa jenkeistä jopa tulee vartavasten näihin tsempaloihin ja pukeutuvat sen mukaisesti.

Pukuloistoa.

Suosittelen lämpöisesti mikäli satut huudeille sopivaan aikaan. Ja jos karnevaalihumu alkaa kyllästyttämään niin aina voi vuokrata vaikkapa skootterin ja karauttaa toiselle puolelle saarta etsimään itselleen aution tai vähän hillitymmän rannan jossa levytellä.

Punainen paholainen pakomatkalla rannalle.

Kohti Cozumelia..

Hotel B Cozumelin allas alue. Perfect!

Lentomme lähestyi Meksikoa ja Cancunin rannikko aukesi eteemme. Tai sivustaamme, koska takapenkeiltä ei nää eteen. Paskat paikat. Olisi paljon miellyttävämpää olla ohjaamossa seuraamassa laskutoimitusta.

Pienellä rysäytyksellä el capitan asetti koneen auringon paahtamalle kiitoradalle. Lämpötila oli paljon miellyttävämpi kuin sateisessa Floridassa ja oli mukavaa tavallaan taas olla mestoilla.

Nostimme hivenen käteistä automaatista ja lähdimme ostamaan lippuka paikallisen EB:n siististi coolista ulkostandista. Pari tikettia ADO:lta melko inhimilliseen hintaan ja odotusaikakaan ei ollut kuin puoli timmaa. Bussi oli siisti ja penkki miellyttävä. Ilmastointi oli jälleen täysillä, vaikka perinteisesti lokaalit ei hirveesti diggaile kylmästä. Jännä judanssi. Dösä starttas kohti Playa del Carmenia, jossa viihtyisimme kaksi yötä ja sen jälkeen matkamme jatkuu Cozumelin saarelle.

Matka meni puoli horroksessa ja välillä sikeässä unessa. Lennot ja yö kentällä oli aiheuttanut kevyen väsymystilan, jota nyt yritin hoitaa. Bussi laskeutui aivan Playa del Carmenin keskustaan keskelle vilkkainta turisti rysäystä. Mesta oli siisti ja taksikuski kusetti jälleen. Olimme varanneet Airbnb:n kautta huoneen noin 2.5 kilsan päästä keskustasta ja huoneistonomistaja laittoi viestillä osoitteenja hinnan. 35 pesoa maksimissaan läskiniskalle. Kyyti maksoi lopulta 90 pesoa eikä hintaa saanut alas edes lähtemällä meneen. Gringon rinkkalisä tuntui taas amigon taskuissa. Huoneisto oli sen kuuluisan 5:n kadun varrella mutta paikallisten kortteleissa. Kävellen pääsi keskustaan ja ranta oli aivan vieressä. Crossfit maniac löysi jälleen itselleen boxin, jossa treenasimme ja peruspunttijuntti sai houkuteltua naisen seuraavalla kerralla perus salille. Se kun vaan on niin paljon edullisempaa.

Playa del Carmenin rannan pohjoisosaa.

Playa del Carmen on täynnä turisteja ja rakennettu täysin turismin ehdoilla. Ranta on upea ja omaa rauhaa saa kun jaksaa kävellä kohti pohjoista riittävästi. Ravintoloita on joka lähtöön ja hinnat on hivenen kalliimpia, mutta ei pahasti.

Parin yön jälkeen pakkasimme reput jälleen ja poistuimme matkustajalautalla Cozumelin saarelle. Botskeja menee aamusta iltaaneikä niihin tarvitse varailla lippuja etukäteen. Väliä hoitaa kolme eri firmaa ja hinnat on yks yhteen. Matka saarelle kestää noin puoli timmaa ja mukavuuden määrittelee merenkäynnin voimakkuus. Jos on isoo aaltoo niin keikkuu ja heiluu, mutta pienemmillä meno on tasaista. Ja siis kyseessä ei ole mitään pikkukippoja vaan ihan ok kokoisia pika lauttoja.

Ensivaikutelma Cozumelin saaresta oli miellyttävä ja myös aika turistisoitunut. Saari on ollut pitkään matkakohde monille ja tällä hetkellä se on Meksikon tärkein risteilykohde. Se näkyy katukuvassa.

Otimme taksin laiturin edestä bookin.com sivuston kautta vaaraamaame Hotel B Cozumeliin, joka oli noin parin kilsan päässä keskustasta. Häälomamme oli alkamassa!

Hotelli on erittäin siisti, hieno ja henkilökunta oli loistavaa. Se ei ole mikään iso kasvoton resortti vaan pienehkö paratiisi aivan uskomattoman hienolla allasalueella maustettuna. Lähes kaikissa huoneissa on merinäköala ja aamupala kuuluu hintaan. Rahaahan se maksoi, mutta osaltaan se oli myös ideana. Vähän parempaa vaikkei nyt täydellistä luxusta ja timangien loistoao ollutkaan ympärillä. Hotelli yrittää olla ekologisesti hyväksyttävä ilman tason laskua. Yllättävää se ainakin vieraan silmin onnistui siinä.

Allasalueesta jo mainitsinkin, mutta mainitsen lisää. Isohko uima-allas tarjoili todellakin viilentävän hetken auringon punoittamalle iholle. Meri tarjosi laguunissa suolahoidon ja pisttenä i:n päälle lämmitetty poreamme tarjoili sitä kaikkea mitä voi vain kuvitella. No siis ei ihan kaikkea.. Pervot.. Maisema oli kaunis, vesi lämmintä ja tarjoilu pelasi. Mikäs siinä istuessa vaikka koko päivän ja hörppiessä virvokkeita. Ja jos siinä kävi aika pitkäksi niin aina pystyi siirtymään läheiselle riippumattoalueelle levyttelee. Ja keräämään voimia. Todella lugnia ja chilliä. Suosittelen!

Hotellilla oli myös oma sukelluskeskus, jonka kautta oli mahdollista varata erinäisiä reissuja vetten alle. Oikeastaan ainoat huonot puolet Hotel B:ssä oli pienimuotoinen etäisyys kaupungin keskustasta ja onneton wifi. Näistäkin seikoista huolimatta suosittelen hodlaa lämpimästi! Just Be!

Shopping paradise..

Jätimme MoBayn majatalomme tomut taakse paikallisen appiukon kyydillä ja hän heitti meidät paikalliselle lentokentälle. Omistajan isä oli vaitonainen ja kommunikoi lähinnä käsimerkeillä. Auto oli kaikki kaikessa. Miehen pitää pitää autosta huolta ja sitä tulee pestä. Itsestäänselvyys!

Yritin tsekata meidät Spirit airlinesin lennolle netistä, koska muuten se maksaa rahaa. Itseasiassa kaikki maksaa. Matkatavarat, istumapaikka, lähtöselvitys. Ne ovat vapaaehtoisia pakkoja, jotka tulevat lennon päälle. Halpa lento muuttuikin keskiverroksi ajan kanssa ja itsestäänselvien tuotteiden lisääntyessä luottokortille. No check-in ei toiminut ja jännäkakka kiiri lähemmäs aukkoa. Kaikki tiskillä tehtävä maksaa aivan psykedeelisesti ja muutoinkin lentely on tullut kohtalaisen tyyriiksi tällä, yritti reissulla.

Homma kuitenkin meni kivasti, sillä tiskinaisen mukaan kaikkien Jamaikalta lähtevien on tehtävä ihan normi tsekkaus ilman lisäkuluja. Huojennus. Ainoa asia mistä sain moitteita oli se että oli. Lisännyt matkatavarat molempiin lentoihin. Sekä MoBay Fort Lauderdale, että FFL - Cancun. Mutta minkäs tekee kun nettisivu vaati sen. Ensikerralla jos en osaa niin minun täytyy soittaa asiakaspalveluun. Selvä..

Pääsimme läpi muodollisuuksista ja pienehköön ostosparatiisiin. Kaikki oli Jamaikan väreissä ja turistihinnoissa. Pienet tuliaiset matkaan ja koneeseen. Oli mukava päästä käymään "sivistyksessä"!

Lento meni mallikkaasti ja pääsimme Fort Lauderdalen kentälle. Pienimuotoisen sähläyksen jälkeen saimme laukut narikkaan loppupäiväksi ja yöksi ja suuntasimme kohti shoppailijan paratiisia - Sawgrass Mill'siä. Iso ostari, joka on täynnä toinen toistaa täyteläisimpiä hankintoja. En ostanut mitään, nainen osti senkin edestä. Tosin eipä hänkään kadottanut täysin lapasia hankintoja tehdessään. Onneksi!

Otimme paikallisen yellow capin takaisin kentälle ja aloitimme jo tutuksi käyneen lentokenttälusimisen. Jälleen edessä yö ilman sänkyä, ilman peittoa. Ainoana mukavuutena liian kylmällä oleva ilmastointi ja koristeena koditon nainen.

Siitäkin selvittiin ja aamulla pääsimme jälleen ihmettelemään tsekkaustiskille.

Jälleen kerran kentällä oli hässäkkää. Spiritin tietokonejärjestelmät toimivat kuin suomalainen koko maan kattava potilastietojärjestelmä. Melko ystävällinen tsekkaus nainen otti meidät käsittelyyn, yritti käyttää konettaan, yritti käyttää itsepalvelukonetta ja sen jälkeen antoi passimme seuraavalle henkilölle. Hän hoiti neljää asiakasta kerralla..

Hetken kuluttua hän sai passimme takaisin käteensä ja alkoi kysely matkasuunnitelmistamme ja kotimatkan lentolippujen esittely. Annoin kopiot elektronisista lipuista naikkoselle ja hän katsoi niitä monttuauki. Ei tavoittanut sipulia. Annoin yhteenvedon eikä sekään oikein tahtonut aueta. Jouduin selittämään asiat yksityiskohtaisesti. Lopulta yhteisymmärrys syntyi ja saimme matkaan oikeuttavat dokumentit käsiimme. Matkamme kohti meksikoa alkoi jälleen.

MoBay..

Doctor's Cave, Montego Bay

Istahdimme miellyttävästi Knutsford Expressin kyytiin hyvästeltyämme majoituksen ja majoittajamme kukkuloilla. Edellisenä päivänä tapaamamme suomalaiset ukkelit olivat myös löytäneet samaan bussiin ja matka menikin osittain mukavasti juttua vääntäen.

Odotukset seuraavasta Jamaikalaisesta asumalähiöstä eivät olleet korkealla ja muutenkin fiilikset alkoivat olla lopun odottelua. Veri vetää jatkamaan seuraavaan mestaan, ehkä edullisempaan. Jamaika oli sika kallis. Varasimme Montego Bayn eli Mobayn kukkuloilta pienestä Dream hostellista huoneen. Huone maksoi 30 egee yöltä ja oli ok. Omistaja pariskunta asuu isohkon talon alakerrassa vanhempiensa kanssa ja talon yläkerran huoneet on vuokralla. Käytössä on yksi WC kahta huonetta kohden ja yhteinen perusvarusteilla oleva keittiö muurahaisineen. Nuoren emännän appiukko tuli noutamaan bussiasemalta ja huolehti 600 jamaikan taalan hintaan meidät turvallisesti perille.

Pyykkipäivä hostellilla

Sijainniltaan hostelli ei ole ehkä parhaassa paikassa, mutta toisaalta rannalle kävelee noin puolessa ja isoon markettiin vartin. Takaisin tulo onkin aina se hauska osuus, sillä mäki alkaa hapottaa ja pohjetta jumittaa.

Mighty Moves Gym, Aqua Sol theme park

Meidän aktiviteetit MoBayssa oli rannlla löhöily, darran hoito Pier1 diskon jäljiltä ja perus puntti rantagymillä. Menomestana aivan loistava Pier1, jossa on sopiva sekoitus paikallista tempperamenttiä ja turistien tuomaa tuttua örvellystä. Suosittelen ostamaan vodkaa pullottain ja sotkemaan sekaan makuaineita. Tulee halvemmaksi kuin erillisten mukillisten ostaminen.

Ojentajille happoa

Rannoista kävimme testaamassa ehkä sen kuuluisimma Doctor's Caven ja yleisen rannan Aqua Sol huvipuiston jälkeen. Tohtorin luola oli erittäin siisti, luokseen pyrkivä ja jopa miellyttävä. Ja kuten arvata saattaa se oli liian hyvää ollakseen totta. Se oli maksullinen. Turistin työntäminen aukosta sisään maksaa 600 jamaikalaista, mutta sillä saa myös hivenen vastinetta. On pukkarit, vessat, suihkut ja rantavahdit. On ravintolaa, matkamuistomyymälää, mutta ei ole todellakaan rasittavia kaupustelijoita. Voi vain olla. Yleiseltä rannalta taas saa aitoa Jamaikalaista kokemusta. Lasten leikkejä ja huutamista, roskia, kaupustelijoita, pilven polttajia ja diilereitä ja tavallisia Jamaikalaisia. Uimaan emme uskaltaneet mennä yhdessä.. Vartiovuorot piti sopia.

Pakollinen treeni hoidettiin mäkeä juoksemalla kukkuloilla ja sitten bodaamalla Aqua Solin salilla. Jälleen perus paikallisten sali, jolla oli sielu ilman hienostelua. Peruslaitteet löyty ja pystyi tekemään monipuolisen treenin. Päivä kortti maksoi 800 paikallista ränkylää.

MoBay ei ollut niin paha kuin luulin mutta ikävä sinne ei jäänyt. Ehkä enemmänkin olisi voinut nähdä ja kokea, mutta mieli teki jo pois koko saarelta. Seuraaviin seikkailuihin!

Paikkaa vaihda..

Negrilin majakka.

Aikammae Negrilissä alkoi kulua loppuun ja viimeisen päivän päätimme viettää vielä hyväksi toteamassamme Rikin kahvilassa eli Rick's Cafeessa. Suoritimme enemmän ja vähemmän reippaina aamujumpat Negril Gymillä ja tämän jälkeen Max heitti meidät Negrilin majakalle. Jamaikanvanhin majakka on edelleen toiminnassa vaikkakin vanhat käsin pumpattavat öljylyhdyt ja hivenen uudemmat kaasulyhdyt onkin korvattu sieluttomalla ja hikeä säästävällä aurinkopaneeli voimalla ja akustolla. Silti majakanvartijan mukaan hommaa on reilusti. Mestaa pitää maalailla ja lamput ja akut vaihtaa kerran kahteen vuoteen.

Maisemaa majakasta.

Viiden dollarin lahjoituksella majakanvartijan taskun hän avasi ovet ja kertoi lyhyesti ison lampun historiasta. Kierreportaita pitkin sydämen kiihdyttäessä tahtia turisti pääsi kurkistamaan myös näköalaa merelle ja mantereelle. Kapuaminen ja lahjonta oli kuitenkin maisemaparatiisissa pieni hinta siitä hetkestä kun silmä alkoi levetä maisemassa. Hetken ihailun ja pakollisten kuvien jälkeen asettelimmevarpaat varovasti ylipienille askelmille ja tulimme alas turvallisesti. Loppupäivän marinoisimme sitten itseämme Rikillä.

Pienimuotoinen jalkamarssi ja olimme jälleen altaan reunalla. Kahvila oli lähestulkoon tyhjä ja allaspoijallakin oli puhdistushommat vielä pahasti kesken. Tilaa oli yllin kyllin ja varasimme käyttöömme mukavan parisängyn kokoisen auringonotto alustan. Ja siis se oli oikeasti sänky patjoineen.

Altaan auettua ja kellon käydessä alkoi turistejakin saapua hiljalleen ja sitten se tapahtui. Mies ääni kysyi altaan toiselta puolelta että olemmeko Suomesta? No joo ollaanhan me. Yleensä Suomalaisiin törmääminen tarkoittaa huonoa ja liian turistiaoitunutta paikkaa, mutta jotenkin tällä kertaa törmääminen pariin finskiin ei ollutkaan yhtään huonompi juttu. Oli nastaa keskustella välillä suomeksi myös muiden kanssa eikä vain ja ainosastaan vaimon. Sain myös pienenmaistiaisen vanhasta elämästä kun sujautin puolittain vahingossa kauan haaveilemani pussi nuuskan tlähuulen alle. Elämä hymyili!

Auringonlasku Rick's Cafessa.

Auringonlasku oli jälleen upea ja ihmismäärä lähenteli ilmaisten ämpäreiden jakoa espoossa kun ilta alkoi olla lopuillaan. Nahka punoitti ja Negrilille oli aika jättää hyvästit. Seuraavana päivänä matka jatkuisi Montego Bayhin.

Turistina turistien keskellä..

Muutimme rannan läheisyydestä Negrilin kylän liepeille kukkuloille. Painostavan kuuma merenranta sai jäädä syrjään ja tilalle saapui viilentävä vuoristoilma. No ehkä hivenen romantisoin. No kukkuloilla kuitenkin ja terassilta avautui näkymä merelle. Miellyttävää!

Ocean view Chalet on italialaisen Maxin ja paikallisen Casandran omistama talo, josta he vuokraavat kolmea huonetta turisteille. Max on tullut aikanaan Jamaikalaisen elämäntyylin perässä saarelle, josta hän on löytänyt rauhan ja perustanut perheen. Heillä oli 8 kuukauden ikäinen Leo poika. Suosittelen majoitusta lämpimästi vaikkakin kukkuloille nousu kävellen olikin hikistä puuhaa.

Vaikka kärsimmekin tiukasta massivajavuudesta ja yleiseurooppalaisesta henkilökohtaisesta lamasta, niin siitä huolimatta päätimme vähän hassutella ja lähdimme rakkaan vaimoni sukulaisten kanssa vähän tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin.

Rouvani sukulaiset olivat hankkineet käyttöömme oman taksikuskin Hiaceineen ja heidän piti olla yhdeksän pintaan noutamassa meitä. No kuten arvata saattaa niineihän lokaali läskiniska löydä perille, kosla on tottunut suunnistamaan aasien perusteella ja nyt perkele ne olivat vaihtaneet paikkaa. Hivenen kärjistetty, mutta totuuden peräinen kuitenkin. Osoite ei sano mitään. Pitää olla jotain paljon konkreettisempaa.

No lopulta auto ilmestyi pihaan muutaman messenger puhelun jälkeen ja majatalomme Max sai jälleen olla tyytyväinen systeemiin. Jopa hänellä alkoi loppua huumorintaju kuskien ammattitaitoon.

Pakkauduimme autoon ja aloitimme matkan. Perinteiseen Jamaikalaiseen tyyliin täysillä. Ensimmäisenä kohteenamme olisi YS jokiputoukset. Ihan ok mesta, mutta ei ehkä ihan niin hieno kuin Dunn's riverfalls. Hivenen YS:llä pääsee myös varpaitan kastelemaan kävellen muttei älyttömästi. Sen sijaan mestan suurin plussa on liaani, jolla hypitään veteen. Siistiä! Muuten ihan ok ja turisteja jonnin verran. Ei ehkä yhtä tukkoisen oloinen kuin se toinen muttei tuollakaan tarvinnut olla yksin. Matka-aika Negrilistä noin pari timmaa ja perillä vielä pienimuotoinen siirtyminen traktorin vetämässä peräkärryssä. Pääsymaksu vähän alta 20 taalaa.

Kasteltuamme uikkarit lähdimme seuraavaan kohteeseen. Noin 40 minuutin ajomatkan päässä olisi Jamaikalaisen Appleton Estate rommin koti eli se mesta mistä se tulee. Kiertoajelu maksoi 25 jenkkitaalaa ja opas keräsi ympärilleen aivan liian ison poppoon. Ammattitaitoinen opas sai kuitenkin hommat mäppeihinsä jahka ensiksi löysi kaikki asiakkaansa. Pieni kierros historiaa ja nykyistä valmistusta alkaenn ilmaisesta rommidrinkistä päättyen 8 eri pulloon, joista sai maistella pienen pienistä snapsikupeista. Huoli oli suuri, sillä jäimme jonon hännille mutta ilo oli ylin havaittuamme suurimman osan maistavan vain vähäsen ja ehkä vain yhdestä pullosta. Me maistoimme Miitan sukulaisukkelin kanssa kaikista! Jopa loppua kohti hivenen kiristäen henkilökunnan alkaessa rullaamaan korkkeja kiinni. Ne piti olla meidän!

Pienet ja jollain vähän isommat matkamuistot mukana palasimme takaisin ja aloitimme kotimatkan. Vielä pieni pysähdys Peter Toshin haudalle (Jaa kenen? Kato googlesta..), muutama olut ja kotiin. Päivä oli onnistunut, mielenkiintoinen ja seura ennen kaikkea oli mitä mainioin. Erittäin suuret kiitokset länsinaapurista tulevalle reissuperheelle ja toivottavasti nähdään pian uudelleen!

Nyt se sitten tapahtui..

Istahdin mopotaksin kyytiin, jota ohjasti lettipäinen lokaali pidellen vasemmassa kädessä jointtia ja oikeassa rahatukkua ja kaasukahvaa. Lähdimme katsomaan Superbowlia Alfred's nimiseen rantaravinteliin. Alku jännityksestä, Jamaikalaisesta liikenteesä ja pilvessä olevasta kuskistani huolimatta pääsin perille eikä vaimonkaan kyydissä ollut ongelmia.

Sinänsä itse peli ei niin hirveästi kiinnostanut vaan enemmänkin se överi jenkkien hypetys sen ympärillä. Tupa oli täynnä ja jopa osa alkoholin kyllästämistä lokaaleista alkoi hyppiä ja pomppia sen mukaan mitä TV:ssä tapahtui. Kuitenkaan tämä ovaalin nahkakuulan kädessä kantaminen ei ole ihan niin kova juttu ilman pohjoisen amerikan turisteja.

Peli päättyi miten päättyi ja väliaika show esitettiin jälleen megalomaanisena. Ottelun jälkeen jenkit poistuivat ja rauha palaai rannalle. Paikallinen reggae poppoo aloitti soiton ja perinteiset illanviettäjät alkoivat hiljalleen valua hietikolle. Hetken kuuntelimme ja sen jälkeen poistuimme. Olin nähnyt osan pelistä ja kuullut hetken paikallisia sointuja. Olin tyytyväinen ja valmis unille.