perjantai 30. tammikuuta 2009

Mui Ne beach ja pari leijasurffaria..

torstai 29. tammikuuta 2009

Wax on, Wax off..


Mui Ne alkaa oleen hiljalleen nahty ja ajatukset alkavat suuntautua kohti Saigonin megacitya. Huomenissa olisi tarkoitus istahtaa paikallisen mittarin kyytiin ja suunnata Phan Thietin juna-asemalle. Tietenkaan emme ole varmoja onko meille viela tilaa paikallisessa lokomotiivissa. Sen nakee sitten..

Mui Nessa vietimme yllattavankin paljon aikaa, vaikkei paikka ollut ihan sita mita meika odotti. Pienen kalastajakylan sijaan kohtasimmekin ylituristisoituneen venalaisten ilottelupaikan, johon myos muutama "kite" oli eksynyt joukkoon.

Tosin hiukan paasimme irti Mui Ne biitsista, kun vuokrasimme mopot pariksi paivaa. Pyorimme lahinna Mui Nen kylassa ja kavimme tsekkaamassa punaiset dyynit tarkistaaksemme aavikkoselviytymistaitomme tason. Selvisimme hengissa ilman oman virtsamme nauttimista.

Loysimme myos erittain hyvan ravintolan, jonka nimea en nyt juurikaan muista. Ruoka oli hyvaa ja tilattuamme annokset isoina, sita oli myos riittavasti. Ihan kaikkea ei kyennyt nauttimaan. Tarjoilijattaret olivat myos melko humoristisia ja pelleilivat meidan kustannuksella ja naureskelivat pain naamaa. Lontoon murre ei heiltakaan sujunut ja eras tarjoilija vaatikin meita tilaamaan vietnamiksi. Hyvin sekin onnasi lopulta!

Tanaan viela kerran Wax on ja sitten saa jaada myos tuo surffareiden kovin menomesta taakse ja kolmikkomme suuntaa Saigoniin Peskun hikoillessa tuskasta. Viikon paasta duunissa.. Kaikki kiva loppuu aikanaan..

maanantai 26. tammikuuta 2009

Vitun lentavat koppikset.. Mulle ette ala!
Nhat Lan bungalows. Paratiisi keskella paratiisia.

Chúc Mừng Năm Mới!


Eli erittain hyvaa uutta vuotta myos kiinalaisen kalenterin maasta! Ryhmamme on vihdoin ja viimein kasassa Akun saavuttua Mui Nen aurinkoiselle rannikolle.


Olimme eilen juhlistamassa vuoden vaihtumista Phan Thietin kaupungissa Vietnamin itarannikolla paikalliseen tyyliin. Otimme mittarin Mui Ne:sta ja rykasimme miljoonan mopon keskelle katsomaan ehka elamani hienointa ilotulitusta. Koko setti kesti noin 20 minuuttia enka uskalla edes ajatella paljonko kyseinen lysti olisi Suomenmaassa tullut maksamaan. Ja yllari yllari tormasimme jalleen myos harmalaisiin.. Miten voi olla mahdollista, etta suomalaisia on kaikkialla..?


Ilotulituksen jalkeen jalleen mittarilla takaisin Mui Neen ja Wax-baariin, jossa nautimme hiukan virvokkeita uuden vuoden kunniaksi ei niin paikalliseen tyyliin. Tama paiva onkin sitten mennyt hiukan lepaillessa..


Phu Quoc:n jatimme taakse hiukan haikealla mielella, silla siella ihmisen oli hyva olla. Todella rauhallista ja kaikkein rankinta oli nostaa itsensa ylos sangysta ja siirtya riippumaton hellaan huomaan terassille. Saimme viimein bungalowin Nhat Lan nimisesta mestasta melko huokeaan hintaan. Kahdella sangylla varustettu asumus, hamahakilla, gekoilla, lepakoilla ja muilla porriaisilla maksoi ruhtinaalliset 27 $. Phu Quocista jai ainoastaan harmittamaan pois lahto ja se ettemme kayneet venereissulla snorklaamassa, silla Mui Ne:sta kasin kyseinen vesiurheilu ei ole mahdollista. Taalla vain kite-surffaillaan (kvg..) aallokossa..


Mui Ne on pieni kalastajakyla, jonka etelapuolelle on noussut iso kasa kalliin nakoisia resortteja ja niiden valissa hiukan edullisempia bungalowi mestoja. Ranta on taydellinen juurikin tuohon kite-surffaamiseen, mutta uiminen ja muu perusrantajuttu on aallokon ja surffareiden ansiosta melko pienta. Rannat on taynna noita helvetin varjoja ja niiden naruja. Jos olet surffari tule tannne, jos olet auringonpalvoja mene muualle!


Turistit taalla on paaasiassa venalaisia, mutta tottakai muutama finski on aina eksynyt joukkoon. Huomenna olisi tarkoitus jalleen vuokrata mopot ja lahtea tutustumaan lahella oleviin hiekkadyyneihin ja Mui Ne:n kylaan. Jospa loytyisi viela jotain eksoottista safkaakin, silla taa purtava on todellakin melko mautonta.. Olisinpa Intiassa ja edessani olisi chili-kanaa - nam!Pesku tosin diggaa kun suu ei oo tulessa.. plaah..

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Nyt alko juominen sano Jamppa Tuominen..


No ei vainenkaan, mutta Anden olotila alkaa oleen sen verran kuosissa, etta pari bissee pystyy nauttimaan ruuan kanssa. Tosin paikallinen riisikakka ei mitenkaan veda vertoja Beer Laon hienostuneellle maulle.


Talla hetkella olemme Etela-Vietnamissa Phu Quocin saarella. Saarella on aivan uskomattoman hienohiekkaiset rannat, eika yhtaan kerjalaista tai hihasta nykivaa kaupparatsua. Nyt voi oikeasti sanoa, etta travelleri pystyy chillaa!!!


Bungalowia emme saaneet metastettya ja huomenna aamusta pitais jalleen menna kyselemaan. Yksityinen koppi irtoaisi talla hetkella 45 $, mutta se on hiukan liikaa meille sniiduilijoille.. Taman hetkinen majoituksemme noin 45 min kavelymatkan paassa saaren keskustaa Duong Dongia bungaa noin 10 $.


Eilen jatimme Sikavillen yliaussiutuneen unelmarannan ja Kambodzan ihan hyvilla mielin. Toiseks viimeisena Sikavillen iltana kavimme testaamassa eraan aussin kanssa Utopia nimisen menomestan, jonka meno jai melko vaisuksi rannalle kylvetyista flaijereista huolimatta. Utopian ihmisjoukko koostui lahinna noin viidesta "maksullisesta" naisesta, parista aussista, meista, yhdesta suomenruotsalaisesta ja sen kaverista ja ylioverit vetaneesta svedubaarimikosta. Baarimikko ja meidan seurassa ollut aussi vetivat kilpaa Beer bongeja sen minka kerkesivat (jalleen kvg..).


Utopian jalkeen suunnistimme takaisin rannalle ja soittoravinteli Dolphiniin. Meno oli jo paljon parempi, silla kaikki edella mainitut ja pari muuta oli myos saapunut vieraaksi. Tosin paikallisten naisten keskuudessa sellainen tietynlainen aataminomenaisuus paistoi lapi. Tosin oli joukossa erittain viehattavia maksullisiakin ihan oikeita naisia. Emme kokeilleet vielakaan.. Tappiin asti oltiin ja sen jalkeen tyytyvaisina majoitukseen ja odottelemaan seuraavan paivan auringonpalvomista.


Lopulta saimme karistettua Sikavillen taaksemme ja otimme ylirikkaina lankkareina yksityisen taksin Vietnamin rajalle. Kyyti Sikavillesta Ha Tieniin maksoi 40 $.. Melko kallista, mutta saastimme jalleen aikaa. Ha Tienissa yritimme kayda paikallisen pikalautan laiturissa, mutta viimeinen vesidosa oli jo mennyt. Joten seuraavaksi suuntasimme noin 30 km:n paassa olevaan Hong Chong:n tuppukylaan, josta pikasliipparin olisi viela pitanyt menna, ja nimenomaan pitanyt. Matka mopoilla persepuuduksissa maksoi 5 $ mieheen (tai meihin..) ja turvallisesti paastiin perille. Perilla meille myytiin ei oota ja jouduimme jaamaan kyseiseen kalastajakylaan yoksi.


Huone yhteensa 5 $ sisaltaen helvetin lujaa huutavan respan emannan suloisen aanen melkein koko vierailun ajaksi. Lahdimme talsimaan kohti kylan keskustaa, sita koskaan loytamatta. Loysimme kuitenkin paikallisen raflan, josta saimme paikallista nuudelikeittoa (eli samaa paskaa, jota olimme jo Vientianessa haukkuneet..) ja sentaan limpparia. Ruokailun jalkeen jai hirvea nalka ja lahdimme talsimaan eteenpain.


Rannassa muutama paikallinen kalastaja oli pitamassa evas\juopottelutuokiota ja he kutsuivat meidat mukaan. Ei muuta kuin jalat vaikeaan asentoon ja istumaan poydan ymparille. Kukaan kalastajista ei puhunut lontoon murretta, mutta sitakin nauravaisempaa sakkia he olivat. Meille annettiin kupit kateen johon oman arviomme mukaan heitettiin ainakin palaset bambua, simpukkaa, kotiloa, katkarapua ja jotain limaista, mutta ihan ok makuista juttua. Ja kaiken kruunasi pienesta snapsilasista maisteltu ihmejuoma, joka vastasi riisinmakuista sahtia. Alkoholia maun perusteella kuitenkin jonnnin verran oli. Snapsilasi piti aina jakaa puoliks jonkun paikallisen kanssa ilmeisesti ystavyyden osoitukseksi. Joten ei sitten vedeta koko lasia suomalaiseen tyyliin! Hetken nieltyamme erinaisia merenelavia Peskun yok-refleksi sanoi, etta nyt on parempi menna. Kiittelimme kovasti ja kerroimme olevamme hiukan myohassa kasimerkein. Olisi ollut aivan sama, vaikka olisimme murtaneet harmaa kyseisille fisustajille.


Hetken tallustelimme kohti majoitustamme, kun jo seuraavat paikalliset viittoilivat meita luokseen. Pari paihtynytta nuorta miesta istui poydan aarella ja siemaili tuota samaa snapsia ja soi paikallista herkkua. Toinen paikallisista tilasi meille kananmunat eteemme ja antoi lusikat kouraan. Pesku suurena kananmunan (Peskun vaatimuksesta piti tuo kana lisata..) ystavana alkoi jo hiukan kangertelmaan tassa vaiheessa. No kuitenkin rohkeasti aloimme murtaa munankuorta ja mitas sielta paljastuikaan? No puoliksi jo oikeaksi tipuksi muodostunut tipun alkio hoyhenineen. Jopa meikalainen erilaisten kananvarpainen ystava alkoi nyt nayttamaan hiukan huolestunutta naamaa.. Kieltaytyakaan ei voinut kun paikalliset tarjosivat suurinta herkkuaan, joten lusikka kiltisti kateen ja kaapimaan jotain todella kuvottavan nakoista ja hiukan vahemman sulkaista mahnaa kuoren reunustalta. Maku oli ihan ok, eli yokotysrefleksi ei tullut heti. Pesku joutui jo oikeasti nieleskelemaan ja meikalainen mietti koko ajan miten saan ohitettua syomisen ja paasemme palkahasta. Paikalliset juottivat meille samaa kuraa kuin kalastajatkin ja ihmettelivat, kun ei muna maistu! No lopulta toinen hiukan enemman paihteessa ollut paikallinen nuorimies alkoi sonkkaa jotain paikallista murretta kahden muun vieressa olijan rauhoitellessa. Hitto kun ei ymmartanyt sanaakaan, niin ei tiennyt vittuileeko se vai aukooko se vain lampimikseen paataan.. Lopulta kuitenkin vahemman paihteessa oleva paikallinen sai sanottua lontoon murteella: "You go please.." No mepa kiitimme kauniisti hoyhenista ja lahdimme lampsimaan paikallisen yakuzan luota kohti majoitustamme.


Poistimme matkalta muutaman tolkin Tiger-olutta ja menimme hotellimme partsille pelaamaan korttia. Peleina olivat tikki, tikkipokka, ruotsalainenpaskahousu ja Holdem, jossa jalleen Pesku kyni Anden kateisvarat. Vittu kun en koskaan opi!


Seuraavana aamuna rahanvaihdon, harman ja kasimerkkien jalkeen paasimme ulos majoituksesta ja menimme satamaan odottamaan nopeaa kantosiipialusta saarellemme. Timman veneilyn ja yliaggressiivistin mopomiesten jalkeen saavuimme majoitukseemme. Melkein suoriltaan paatimme lahtea metastamaan tuota Bungalowia, joten tiemme vei rannalle. Ranta on uskomattoman pitka ja hiekka pitaa ihmeaanta. Jopa luonnontieteiden ja ainakin maantiedon ylitohtori Peskukin oli aivan ihmeissaan.


Vesiperan vedettyamme paatimme lahtea tutustumaan kyseisen saaren kaupunkitarjontaan ja tulimme mopojen kyydilla Duong Dongin keskustaan. Paikallista mattoa katukahvilasta, jallakakka meikalaisen osalta ja sitten jatskibaaariin jatkoille.. No ei vai.. Otettiin yhdet bisset ja banaanijaateloa. Ei sen enempaa ettei tarvi kotijoukkojen huolestua!


Pesku kavi myos avustamassa paikallisia (oikea aiti teresa..) eraan lapsen laakinnassa. Uskomatonta kylla tuo lapsi itki hysteerisesti eraassa apoteekissa, kunnes tuo eurooppalainen jumalolento astui uljaasti sisaan. Muksulta jauhot kurkkuun ja vanhemmat sanattomaksi. Pesku yritti poistua ennen laakinnan loppumista, joten paikalliset joutuivat anelemaan, jotta klovnin korvike voisi olla hiukan pitempaan kyseisen muksun edessa. Muksun tuijotellessa ihmeissaan Peskua laake saatiin juotettua kyseiselle toukalle. Lopulta Peskukin paasi jalleen sankarinmaineessa poistumaan paikallisten keskuudesta nettikahvilan luomoihin, jossa on muuten hiton kuuma - melkein yhta kuuma kuin pihalla! Taitaapi Suomessa olla pakkasta.. Hahaa.. :)
Huomenna jatkuu Bungalowin metsastys ja toivomme, etta "Madcook" saisi jo riittaa..

maanantai 19. tammikuuta 2009














Hymy hyytyi hetkeksi ennen kuin ranskis sattui eteen. Sikavillen ainoa ja paras sairaala! Suosittelen lampimasti!