Erilainen joulu..

Jouluhan on vahvasti uskonnollinen juhla alkuperältään, johon on sekoitettu vanhoja pakkasukko myyttejä ja erään multikansallisen korporaation tunnusvärit. Jouluhan on perinteisesti rauhoittumista arjen kiireistä, lepoa ja aikaa itselle ja läheisille. Joulu on aikaa jolloin se kumma partasuu toivottaa hyvää joulua, kun astuu pirttiin punaisessa nutussaan. Joulu on aikaa, jolloin..

Kiertelin tämän jouluaaton Itä-Helsinkiläisiä katuja. Synkkiä, märkiä ja loppuyöstä jäisiä. Kiertelin ja katselin ympärilleni etsien sitä joulun tunnelmaa, joulumieltä, joka oli lievästi vielä kadoksissa. Ensinnäkin Itäinen Helsinkin on melko ankean näköistä aluetta arkkitehtonisesti etenkin jos vierailee Kontulassa, Jakomäessä tai muissa kultaisissa kaupunginosissa. Nyt vielä kun lumi oli vain ylellisyyttä, suorastaan vuoden turhaketta, johon oikeutettuja olivat vain ne ihmiset, jotka kulkevat työmatkansa poroilla ja juovat pontikkaa maidon sijaan.

Itä-Helvetti näytti suorastaan ankealta. Se näytti alueelta, jossa viihtyy kansakunta, joka käyttää aamusta iltaan tuulipukua, kiroilee eikä puhua pukahda ennen kun on kännissä. No mutta kännissähän ne olikin!

Helsingin Sanomat uutisoi kuinka poliisin hälytystehtävien määrä oli kasvanut reilusti edelliseen jouluun verrattuna. Iltapäivälehdet kertoivat, kuinka alkoholi vaikutti monen perheen joulurauhaan synkin tuloksin. Paikallislehdet tiedottivat kuinka rattijuopot riskeerasivat muiden elämää tiellä. Perus Kontulalainen juoppo kaatui maahan, kun oli niin pirun liukasta.

Kaduilla ja ravintoloiden edustoilla ja ostareilla näkyi nuoria aikuisia, vanhoja aikuisia ja lapsia. Kello oli kuitenkin jo lähempänä puoltayötä kuin Lumiukkoa. Mikä ajaa nämä nuoret paikalliseen räkälään jouluaattona, illalla jolloin pukki tulee tuomaan lahjoja, illalla jolloin syödään perheen kanssa juhla illlallinen? Miten huonot välit pitää lapsilla olla vanhempiinsa, että nämä hilluvat ennemmin sateisessa kelissä leikkikentällä, kuin istuvat iltaa kotona? Miten voi olla niin välinpitämättömiä vanhempia etteivät he vaadi lapsiaan olemaan kotona? 15-vuotiaan paikka ei ole kännissä kadulla jouluaattona.

Joulu ei ole yksinäisen juhla. Joulu on itsetuhoisen juhlaa, sillä yksin on helppo avata pullo ottaa rohkaisua ja tehdä lopullinen päätös. Joulu on perhejuhla ja ne kenellä sitä siunausta ei ole hakeutuvat oman "perheensä" pariin siihen kulman kuppilaan. Joulu voi olla myös ystävän juhla. Joulu voi olla juurikin sellainen juhla, joka sinulle sopii. Joulua voi yrittää myös olla juhlimatta. Tosin vaikeaa se on ellei asu muslimimaassa.

Paikalliset kuppilat pitävät oviaan auki yksinäisille kulkijoille. Ne keräävät ne samat vapun viettäjät, jotka olivat siellä eilen, toissapäivänä ja sitä edellisenä. En halua riistää sitä oikeutta heiltä - haluan vain tietää miksi?

Onko joulu vain rikkaiden kuluttajien suurjuhla valtavien kuusien ja lahjakasojen keskellä? Vai onko joulu jokaisessa meissä? Onko se kuitenkin vain tunne, joka kumpuaa kaikista meistä kerran vuodessa. Onko se vain tunne, jonka osa peittää alkoholilla ja osa amfetamiinilla?

Kuten Mokoma asian muotoilee:

"Voiko onnen jostain ostaa
Voiko piilottaa lukkojen taa
Sieltä esiin tuolloin nostaa
Kun tarvitsee lohduttajaa"

Hyvää ikuista Wappua!

Elämäni matkalla..

Haaveilen, siis elän vai elänkö haaveissa? Olenko saavuttanut mitään noista haaveista, niistä pienistä unelmista, joita lapsena kehittelin ja kuvittelin missä tällä hetkellä elän ja olen. Olenko ollut niissä paikoissa, niissä tiloissa ja tuntemuksissa joihin olen pyrkinyt? Osassa olen onnistunut, osassa olen onnistunut ja sen jälkeen sen mokannut. Olen saavuttanut kokemuksia, joita en ole osannut kuvitella enkä haaveilla. Olen kohdannut suuria pettymyksiä ja vastustamattoman ihania iloja. Elämässäni on ollut surua ja suurta rakkautta. Pieniä asioita ja isoja mullistuksia. Olen kohdannut enkelin ja itse paholaisen.

Olenko elämäni matkalla vai matkalla elämään? Ehkäpä elämäni on yhtä matkaa? Haluan nähdä ja kokea uusia asioita ja paikkoja. Yksi haaveeni ainakin on toteutunut - olen matkustanut. Nähnyt ja kokenut erilaisia kulttuureita, erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.

Nyt suunnittelen uutta matkaa. Tosin murto-osaa edellisen pituudesta, mutta matkaa kuitenkin. Ajankohta on selvillä ja rahat lentolippuun tilillä. Enää ei puutu kuin suunta elämälle!

Kun suomalainen jäätyi saunassa..

Lähdin syksyiselle viikonlopputourneelle pohjoiseen saksaan. Maahan jossa juodaan todellakin olutta paljon ja nautitaan maggaraa muidenkin edestä. Luulin meitä suomalaisia alkuihmisiä aina kovimmiksi tuossa lajissa, mutta todellisuus onkin toinen. Olemme harrastelijoita!

Löysin myös toisen lajin jossa rakkaat sakemannit ovat valovuoden meitä edellä. Nimittäin saunominen. Astelin erään pienehkön sakemanni cityn kuntoklubille eikä tarkoitukseni todellakaan ollut nauttia hikoilusta salin puolella raskaiden painojen äärellä. Olimme nimittäin tutustumassa saksalaiseen saunakulttuuriin ystäväni kanssa.

Ulkoinen ilme pukuhuoneissa ja suihkussa on kuin keskiverto gymillä härmässäkin. Melkoisen steriilin näköistä eikä sitten sisustukseen oltu paneuduttu sen enempää. Vaihdoin hivenen mukavampaa päälle eli kuteet jäi lukittavaan kaappiin aivan kuten suomalaisella uimahallillakin. Pyyhe lanteille ja tepastelin liukkailla släpäreilläni kohti saunatiloja. "BTW." huomautti kaverini. "Saunat on sitten sekasaunoja." "Siis niinkuin turkkilaisia höyrysaunoja??" Tiedustelin, mutta vastauksena olikin: "Ei vaan niinkuin suomalainen sauna!" Jaa-a. No mennäänpäs sitten ihmettelemään. Astuimme sisälle huoneeseen, joka oli sisustettu mukavasti vaalean sävyisellä puupaneenilla. Huoneessa oli kasveja sekä lepotuoleja. Lepotuoleilla jäähdytteli miehiä ja naisia keskustellen pyyhkeet päällä. Varovasti hipsuttelin uhmisten ohitse huomaten kuinka outoa kulkijaa varovasti hämmästeltiin. Kaveri meni ensin suihkuun ja asteli sen jälkeen saunaan pyyhe päällä. Odotin vuoroani suihkuun ja tämän jälkeen pyyhe lanteille ja sisälle löylyhuoneeseen. Ovella koin kevyehkön jäätymisen.

Perinteisen suomalaisen isohkon saunan lauteilla makoili pyyhkeiden päällä aatamin asuisena muutama isomahainen mies, juuri saunaan tullut kaverini ja sitten muutama noin neljässä kymmenessä käyvä nainen ja myös he olivat tuossa luonnollisimmassa asussa, minkä ihminen voikaan valita. Kukaan ei ollut moksiskaan tulostani ja silmäilin varovasti ympärilleni. Näin virneen kaverini naamalla ja levitin pyyhkeen vyötäisiltäni ylimmälle lauteelle. Istahdin alas ja näytin hivenen hämmästyneen ilmeen frendille. Hän hymyili ja nyökäytti päätään. Hetken päästä sisään tuli muutama nainen lisää ja he asettuivat makoilemaan muiden sekaan. Olin ehkä ainut joka kiinnitti mitään huomiota saapuviin tai lähteviin. Minulle se oli hivenen outoa, kaikille muille se oli aivan täysin normaalia. Tasa-arvoa puhtaimmillaan. Ja todellakin kyseessä oli aivan tavallinen kuntosali eikä mikään niin sanottu punaisten lyhtyjen koko hoitola.

Suomalaiset ovat kyllä tottuneet villeinä nuoruusvuosinaan harrastamaan sekasaunomista hivenen alkoholin avustamana, mutta täysin julkinen sekasauna ilman mitään suojakaiteita tai höyryn tuomaa näkösuojaa ei ole kulttuurissamme mahdollista. No miksikö? No siksi että nuo saunat täyttyisivät välittömästi kaiken maailman perversseistä ja koko tunnelma ja asian ydin pilaantuisi ennen avajaispäivän loppua. Seuraavaksi paikka tuomittaisiin bordelliksi ja se joutuisi sulkemaan ovensa, koska suomessa yritetään olla tasa-arvoisia hivenen eri tavalla.

Mutta suosittelen lämpimästi kaikille saksan kävijöille paikallista saunomiskulttuuria, kunhan muistaa että kaikissa löylyhuoneissa ei saa heittää vettä, ja jos saa niin muilta pitää ensin kysyä lupa.

Varoituksena etenkin miespuoleisille matkailijoille, että kuntoklubin saunakulttuurissa saattaa joutua ottamaan viileän suihkun väliin, mikäli kuntoklubin asiakaspohja alkaa olemaan hivenen liian milenkiintoista!

Avoimin mielin kohti tuntematonta ja jälleen kerran paljon meillä on opittavaa myös muilta.

Pojat on poikia..

Me Commadore 64, Amiga ja Nintendo sukupolven edustajat ihmettelemme miten silloin vanhaan hyvään aikaa ihmiset oikein saivat aikansa kulumaan? Onneksi meidät on myös jo päivitetty Playstation 3:een, Nintendo Wiihin ja Windows 7:aan, jotta meidän jälkeen ilmestyvät ihmisen alut voivat sitten jälleen päivitellä mennyttä aikaa ihmeissään.

No eräs tuttavani sitten eräänä kauniina hellepäivänä kertoi miten pojat olivat poikia hiekkiksellä ennen bittivirtaa. Silloin kuulemma Neppailtiin eli pelattiin Neppistä! Siis mitä???? Neppailuhan tarkoittaa meikäläisen härmän slangissa jotain säätämistä tai asian kanssa hieromista, mutta se ei kelvannut tuttavalleni. Todistaakseen sanomansa hän raahasi meikän ja erään toisen suurimmalle mahdolliselle hiekkalaatikolle ja nosti eteemme laatikollisen pieniä mustia muovisia autoja, jotka näyttivät 30-luvun kilpureilta. Pohjassa komeili teksti Made in Finland.

Hiekkalaatikon hiekkamaiseen miljööseen oli ilmestynyt kiemurteleva rata, jonka reunoilla komeili kaksi muovista ruutulippua. Rata oli kuin suoraan noin 5 -vuotiaan leikeistä. Saimme valita mieleisemme ajoneuvot ja meikähän valitsi tottakai mustan paholaisen eli Black Devilin. Asettelimme autot lähtöviivalle ja aloitimme pelin.

Jokaisella pelaajalla on kerralla käytössään kolme "neppausta", eli koukistetulla etusormella ja peukalolla tehtävää tökkäystä. Mikäli auto kaatuu eli eli menee "kelliin" joutuu pelaaja palaamaan neppaus kohtaan. Mikäli auto ajautuu ulos radalta, niin auto nostetaan takaisin radalle ulosmeno kohdasta. Näin jatketaan aina kolmen neppauksen sykleissä kukin pelaaja vuorollaan. Se kuka saavuttaa maalin ensimmäisenä on voittaja. Melko yksinkertaista.

Hivenen kuitenkin kyseinen laji vaati sillä tuo neppaus tekniikka ei ollut aivan meikän hiirikädelle luonnollista. Alan ammattilaiset eli hiukan vanhempaa roottoria olevat sedät sen sijaan elivät nuoruuttaan uudestaan ja suorastaan lennättivät muoviluodit yli kumpareiden ja monttujen hiekan jyvät pöllyten.

Loppusijoituksissa olin siis kolmas ja uusintakierroksella nostin sijoitustani pykälällä. Ehkä armosta, sillä luulen että taka-ajatuksena oli saada meikä innostumaan kyseisestä kisailusta vielä joskus toistekin.


Hivenen ehkä tylsän kuuloinen peli, eikä välttämättä uppoa enää nykylapsiin, mutta voin taata että oikealla kaveriporukalla muutaman oluen säestäessä ja auringon paahtaessa varsin vertailukelpoinen laji esimerkiksi petanquelle tai sitten kroketille!

Neppis Wikipediassa

Pää kylmänä..

Scandinavia on järkytyksen vallassa. Se kaikki mitä olemme tottuneet katselemaan televisiosta tapahtuukin nykyään aivan omilla nurkilla. Ensimmäisenä uutisoitiin mahtipontisesti suuresta pommi-iskusta ja hätäisimmät syyttivät ääri-islamisteja. Eräs ryhmittymä jo kerkesi jopa hiukan vihjailemaan osuuttaan.

Islamistisessa maailmassa on helppo ottaa syyt niskoilleen onnistuneesta atakista, sillä se lietsoo pelkoa, sekaannusta ja parantaa ääriryhmittymien tavoitteita. Ihmistä on helppo ohjailla.

Totuushan on kuitenkin että kaikki paha ei tule idästä. Terrorosmin vastainen sota saa varmasti kaikki tiedotusvälineet mediaseksikkäästi syyttämään arabeja, afgaaneja, pakistanilaisia, saudeja tai palestiinalaisia. Oikeastaan kuka tahansa muslimi voisi olla se syypää.

Ihmisten tiedon jano on valtava ja tietoa pitää ihmisille jakaa mahdollisimman nopeasti. Viranomaisten on tarkistettava kaiken tiedon paikkaansapitävyys ennen tiedon julkistamista, mutta mediallahan tämä tiedon oikeellisuuden varmistaminen on hiukan harmaalla alueella. Ainahan asian voi korjata pienellä präntillä seuraavan päivän lehdessä heti pirkka-mainoksen jälkeen.

Norjalla on suuri määrä joukkoja Afganistanissa ja keskustelu Afganistanin sodan oikeutuksesta on kova pohjoismaissa. Median ja sitä kautta kansalaisen on helppo yhdistää kaksi asiaa uutistulvan keskellä. Pommit ja kuolleet kuuluvat terrorismiin, joka on varmasti kytköksissä islamilaiseen maailmaan. Toisin kuitenkin kävi. Tekijä olikin kristitty, joka vihasi islamia ja erään puolueen ajamaa linjaa. Hän tappoi omiaan, omassa maassaan, ilman että kukaan osasi epäillä mitään. Eli olemmeko me pohjoismaalaiset myös terroristeja? Olemmehan valtaosaltamme kristittyjä, valkoisia ja asumme Scandinaviassa. Yleistäminen ja hätäiset johtopäätökset aiheuttavat vakavia lopputuloksia.

Mitä on terrorismi ja kuka on terroristi? Ilmeisesti se voi olla kuka vain ja missä vain. Ilman tietyn uskonnon velvoitteita, ilman mitään tiettyä etnisyyttä tai kansalaisuutta. Se voi olla naapuri tai kaupungin kovin liikemies.

Ehkäpä on jälleen syytä tarkistaa hiukan myös omaa maaperää ja keskittyä myös siihen mitä pienessä pohjolassa tapahtuu. Ei ole ihme jos ääriryhmittymät ja niidet aatteiden kannattajat yllättävät kaukana idässä, jos kerta kotinurkillammekin se jää huomaamatta.

Toivottavasti median mässäily Norjan tragedialla helpottaa kohta eikä ihan jokainen vapaalla liikkuva mielenterveyspotilas saa virikkeitä katsellessaan uutisia. Meilläkin on ollut jo tarpeeksi nuoria uhreja.

Qala-i-Jangi..

Lähellä Mazar-e-Sharifin kaupunkia sijaitseva Qala-i-Jangin taistelijalinnoitus on alunperin emiiri Abdulrahman Khanin vuonna 1889 valmiiksi saattama 12 vuoden rakennusprojekti. Intialaiseen Mughal arkkitehtuuriin perustuvan linnoituksen rakennustöihin osallistui noin 18 000 työläistä arvioiden mukaan.

Vaikkakin linnoituksella on pitkähkö historia, niin maailmantietoisuuteen sen nosti vuonna 2001 tapahtunut Taliban -liikkeen ulkomaisten taistelijoiden vankikapina. Kenraali Dostumin johtaman pohjoisen liiton sotilaat olivat vanginneet antautuvat Taliban -taistelijat, joista 300 - 600 oli ulkomaalaisia. Afganistaniin saapuneet taistelijat kuljetettiin kenraali Dostumin päämajaan Qala-i-Jangin linnoitukseen, jossa heitä oli tarkoitus kuulustella. Afganistanilaisille Taliban -taistelijoille Dostum lupasi armahduksen ja vapautuksen, kunhan he vain luopuvat aseista ja lopettavat väkivaltaisuudet.

Ulkomaalaiset taistelijat olivat lähinnä Pakistanista, Tsetseniasta ja muutama heppu myös Yhdysvalloista, joka oli tietysti Jenkeille melkoinen yllätys. Enää ei voinut luottaa pahaan mörköön kaukana kotoa, etenkin kun pari kappaletta kaksoistorneja oli juurikin romahtanut.

Vangitsemispaikalla Taliban -taistelijoiden keskuudessa vallitsi epätietoisuus siitä mitä oli tapahtumassa. Osa johtajista käski laskea aseet ja antautua, mutta osa ei ollut samaa mieltä. Taistelijat yrittivätkin kiireesti kätkeä paikallisen vaatetuksensa sisään käsikranaatteja ja muuta aseistusta onnistuen siinä hyvin.

Dostumin miehet eivät tehneet kunnon tarkastusta Talibaneille ja heidät kuljetettiin 24. marraskuuta kuorma-autoilla Qala-i-Jangin linnoitukseen, jossa Dostum piti päämajaansa ja asevarastoaan. Lasti purettiin niin sanotun vaaleanpunaisen talon edustalle, jonne vangit laitettiin maahan sidottuina. Muutama vanki teki itsemurhan käsikranaatilla, joissa Dostum menetti muutamia johtajiaan. Näistä huolimatta turvallisuuteen ei panostettu enempää.

25. marraskuuta paikalle saapui kaksi Yhdysvaltalaista CIA agenttia Johnny "Mike" Spann ja Dave Tyson. Heidän oli tarkoitus kuulustella kiinniotettuja Talibaneja mahdollisista yhteyksistä Al-Qaida verkostoon. Nyt vankilaksi muutettu Qala-i-Jangi ei vastannut vankilan vaatimuksia eikä Dostumin miehet olleet täysin varmoja itsestään käsitellessään vankeja. Tilanne eskaloituikin 25. päivä vankien noustua kapinaan ja hyökättyä CIA agenttien ja Dostumin vartijoiden kimppuun mukanaan tuomin asein. Kahakassa Mike Spann sai surmansa ja kunnian olla ensimmäinen menehtynyt jenkki Yhdysvaltain operaatiossa Talibania ja Al-Qaidaa vastaan Afganistanissa. Useita Dostumin miehiä menehtyi ja vielä useampi vanki sai surmansa.

Toinen CIA agentti Tyson onnistui pakenemaan linnoituksen toisessa päässä olevaan Dostumin hallinnassa olevaan palatsiin ja Dostumin miehet joutuivat vetäytymään. Taliban otti nopeasti pihan haltuun ja onnistui murtautumaan samalla pihalla sijaitsevaan rakennukseen suojaan, joka sattui olemaan Dostumin asevarasto. Taliban sai jälleen uutta pontta taisteluunsa.

Tyson sai paikalla olleelta saksalaiselta toimittajalta lainaksi satelliittipuhelimen, jolla pystyi pyytämään apua. He olivat jumissa linnoituksessa Talibanin yhä vahvistuessa. Noin kaksi tuntia avunpyynnöstä paikalle saapui ensimmäiset amerikkalaiset ja brittien erikoisjoukkojen sotilaat, jotka tilasivat paikalle välittömästi ilmatukea Tysonin kiellosta huolimatta. Tysonin mukaan etäisyydet eivät olleet riittäviä omiin joukkoihin.

Lentokoneesta tiputettiin 500 kg:n pommi, jonka tarkoitus oli tuhota asevarasto. Valitettavasti pommi osui aivan asevaraston viereen ja vaikutus jäi toivottua pienemmäksi. Asevarasto ei tuhoutunut. Alueella tehtiin koko operaation aikana yhdeksän ilmaiskua, joista surullisin oli 1000 kg:n pommi joka putosi noin kilometrin päähän tarkoitetusta maalista tappaen ainakin neljä pohjoisen liiton sotilasta ja haavoittaen useita amerikkalaisia ja brittejä, sekä tuhoten yhden Dostumin panssarivaunun.

Kahdeksan päivän aikana Taliban sai haltuunsa osan Dostumin linnoituksesta, hänen asevarastonsa sekä hänen tilannekeskuksensa eli vaaleanpunaisen talon. Viimeiset Taliban -taistelijat linnoittautuivat vaaleanpunaisen talon kellariin eivätkä he suostuneet antautumaan vaikka kellariin heiteltiin käsikranaatteja, kaadettiin polttoainetta, joka sytytettiin palamaan jne. Taliban taisteli aatteella eikä antanut periksi ylivoimaista vihollista vastaan. Linnoituksen pihalla makasi sadoittain ruumiita ja sisällä kellarissa niitä tuli hetki hetkeltä lisää.

Lopulta vaaleanpunaisen taloon päätettiin pumpata kylmää vettä ja Taliban -taistelijat joutuivat viimeiset vuorokaudet värjöttelemään kaulaan asti yltävän jäisen vesimassan keskellä. Viimeiset 86 eloon jäänyttä Taliban -taistelijaa antautuivat 1. joulukuuta kahdeksan päivää kestäneen taistelun jälkeen mukaan lukien yhdysvaltojen kansalainen, Taliban -taistelija John Walker Lindh.

Osa antautuneista taistelijoista teloitettiin paikalla ja osa löydettiin kuolleena kädet selän taakse sidottuina. He olivat menehtyneet taistelun keskellä, joko tahallisesti tai tahattomasti.

Qala-i-Jangi sai historiaansa verisen muiston, joka oli monen asian summa. Osoitus länsivaltojen teknisestä ylivertaisuudesta saattaa olla hivenen kyseenalaista tässä alkeellisessa maassa, jossa aate ja periksiantamattomuus tekevät vihollisesta lähes kuolemattoman.

CNN kuvareportaasi tapahtumista

Kameran takaa, siveltimen taikaa..

Satoja ja satoja kertoja painui kameran laukaisin pohjaan mersun takapenkillä ja pienellä stopilla ulkoilmassa. Satoja ja satoja kertoja objektiivin zoomia väännettiin ja hetki Afganistanilaista elämää tallentui digitaaliseen muotoon.

Marko Laukkanen palveli noin vuoden verran Afganistanissa ensin lähisuojaryhmässä ja sen jälkeen sotilastarkkailuryhmässä. Molemmissa tehtävissä digikuvausta harrastavalle palomiehelle tarjoutui tilaisuus tallentaa Afganistanin ainutlaatuista elämää ja luontoa kameralle ja nyt hän haluaa esitellä se myös yleisölle.

Pyhtäälle kootussa näyttelyssä on esillä Markon ottamia kuvia ja hänen ystävättärensä Virpi Ekmanin maalaamia Afganistan -aiheisia tauluja. Stockforsin vanhaan tehdasmiljööseen, joka kaikessa karuudessaan sopii näyttelyn aiheeseen erinomaisesti, on koottu mielenkiintoinen taidekohde näyttelyvieraille.

Markon mukaan hän yritti koota näyttelykuviinsa enemmänkin positiivisia kokemuksia ja tuntemuksia päinvastoin kuin mitä olemme tottuneet näkemään Afganistanista yleensä uutisten ja lehtikuvien välittämänä. Tietenkään Afganistanin köyhyys ja kurjuus ei unohdu Markonkaan kuvista, mutta sitä todellisuutta ei pysty eikä tarvitsekaan peitellä. Kuvissa esiintyy normaalia elämää, kohtaamisia ja luontoa. Kuvat eivät ole kantaaottavia ja aiheet ovat mukavan neutraaleja. Sensaatiohakuisuus on tiessään ja koko näyttelyn ainutlaatuisuus perustuukin juuri niihin muutamiin sekunteihin tai sekunnin sadasosiin, jolloin kuvattava kohde ja kohteet saatiin ikuistettua ohikiitävästä autosta tai elävästä kylästä sen enempää suunnittelematta kuvien jatkokäyttöä. Kuviahan ei ole otettu näyttelyä silmällä pitäen.

Erilaisuutta näyttelykonseptiin tuo myös Virpin tekemät taulut. Kahden eri taiteen tuotokset jakavat näyttelytilan mukavasti kahteen ja aihe yhdistää ne jälleen isoksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Virpin mukaan Markolta ja hänen ystäviltään saamistaan kuvista uhkui niin suuria tunteita, että hänen oli helppo maalata ne tauluiksi. Ekspressiiviselle taidetyylille uskollinen Virpi sai vangittua niin synkän epätoivon, lapsen viattomuuden kuin vieraiden ihmisten yhteenkuuluvuuden vieraassa ympäristössä yhdeksi tunne kokonaisuudeksi. Näyttely herättää muistoja ja tunteita ainakin Afganistanissa palvelevassa ja hänen kotijoukoissaan, mutta varmasti Virpin taulut ja Markon kuvat antavat yhden erilaisen näkökulman Afganistaniin ja sen ihmisiin jokaiselle näyttelykävijälle vaikkei sen suurempaa suhdetta kyseiseen maahan olisikaan.

Afganistan aiheiseen taide- ja valokuvanäyttelyyn voit tutustua 17.6 - 16.8.2011 välisenä aikana ja sen löydät Pyhtäältä Stockforsin vanhalta tehdasalueelta osoitteesta Harjuntie 111.