Crossfit.. Pakko päästä crossfittaan..

Vaatimattoman näköinen boxi Cancunissa Avenida Tulumin varrella.
Crossfit Möbius, Cancun.

Aikaeroväsymys painaa huolestuttavan tiukasti ja herään noin 6.30 aamulla. Ennen kuulumatonta! Aloitimme aamun reippaasti googlettamalla lippuja Kuubaan ja kuten arvata saatta niin ketuiksihan se meni. Loppiainen on sotkenut pankin arkipäivät eikä massit liiku kuten pitäisi. Travellerille se tarkoittaa sitä että vara luottokortti vinkuu kun versio yksi on jo täynnä katevarauksia. Tosin osa aiheettomia, jotka lippusekoilun jälkeen toivottavasti poistuvat.

No onnellisesti kuitenkin liput Havanaan on buukattu pienen hengähdystauon ja keskipäivä jumpan jälkeen. Innolla odotan täysin uudenlaista kommunistista kokemusta. Toivottavasti aloitteleva travellauskumppanini osaa nauttia yksinkertaisuudesta ja on tyytyväinen pieneen. Toisaalta sehän on hänen arkipäiväänsä jo kotonakin! ;)

Lähdimme onnesta soikeena ja intopiukassa etsimään aamupäivästä aiemmin googlettamaamme

Crossfit Möbius, Cancun.

Crossfit salia Cancunin sekavasta arkkitehtuurista. Noin tunnin bussi ja kävely sekoilun jälkeen tarkastimme saamamme ohjeet uudelleen ja vihdoin löysimme perille. Hiki virtasi ja alkulämpö alkoi olla jo henkisellä puolelle kunnes onneksemme havaitsimme ylikovaa soivan jumputi musiikin ja pienen pienen logon talon seinässä. "Möbius - Crossfit". Se oli kuin olikin La Americana ostaria vastapäätä, vaikka google ohjeisti hivenen kauemmaksi.

Sisään mentiin ja tunnelma oli kohdillaan. Sali vaikutti viihtyisältä ja tyylikkäältä. Avoinaiset seinät antoivat oman eksoottisen tunnelman hivenen lämpimään treeni-ilmastoon. Alkulämpö oli jo otettu, joten hirveesti ei enää tarvinnut hikoilla.

Kyykkytreeni on kivaa. Crossfit Möbius, Cancun.

Henkilökunta toivotti iloisesti tervetulleeksi Drop-In salitutustumiseen ja näytti paikat. Crosfittarit ovat näemmä heti yhtä suurta perhettä ollaan sitten missä päin maailmaa tahansa.

Perheessämme asuva Crossfit maniac otti alkuun pikku soudut ja sen jälkeen alkoi tiukka tempaus eli Snatch. Sitä muutamia kertoja isoilla painoilla. Tai ainakin lukujen perusteella. Paunat saattoivat sekoittaa härmäläisen laskukaavan. Siihen päälle hivenen etukyykkyä ja kaikkea muuta hässäkkää. Lopulta väsy vei voiton ja Crossfit Möbius tuli koeponnistettua tyytyväisenä. Lopussa saimma tavata vielä paikallisen fittarin, joka tuli innoissaan esittäytymään. Kovasti kyseli kaikkea, mutta kun en niin ole scenessä niin ammattimaiset vastaukset jäivät vajavaisiksi. Onnekseni Crossit-vaimoni tuli pelastamaan tiukasta tilanteesta.

Loppuun vielä hoidimme kansainväliset suhteet kuntoon ja teimme vaihdon Crossfit Vantaan ja

Crossfit Vantaan ja Crossfit Möbiuksen virallinen paidan vaihto tilaisuus.

Möbiuksen paitojen virallisen luovutuksen muodossa. Yhteiskuva ja aamupäivä voitiin sinetöidä onnistuneeksi. Poistuimme tyytyväisinä.

Pienen hotelli virkistäytymisen ja lentolipputilausten jälkeen päätimme vaihtaa maisemaa kertaheitolla oikein kunnolla ja otimme paikallisen bussiliikenteen kulkupelin kohti Zona Hoteleraa eli sitä missä raha lepää ja rikkailla on kivaa. Erittäin kapea ja upea hiekkaparatiisi on rakennettu uudelleen vuoden 2005 hirmumyrskyjen jäljiltä ja toinen toistaan isompi resotti kilpailee mahtavuudellaan. Raha haisee bussiin asti ja perus backpackkeria hivenen häiritsee. Ranta oli ok, mutta sinne pääseminen on hivenen haasteellista. Rannat ovat lain mukaan kaikkien käytettävissä, mutta sen eteen on saatettu rakentaa jumalattoman iso resortti, joka on sitten yksityisomaisuutta. Läpi pääsee ehkä, mutta onneksemme löysimme ihan tavallisten ihmisten käyttämän reitin.

Siellä missä turkoosi kohtaa valkoisen ja liput on punaisia.

Olimme kohdalla noin 12 km tien alusta. Ne tietää jotka ovat käyneet tai ne jotka tulee ymmärtää jossain kohtaa. Etäisyyttä mitataa kilometreissä jopa täällä pienessä Amerikassa. Meri oli turkoosi, hiekka valkoista ja uimaskenestä kertova lippu punainen. Eli ei menty.

Hetken käristettyä itseämme totesimme noin 4 km:n kohdalla olevan rannan paljon parempi. Poistuimme ja menimme ihastelemaan ostarille Cuccin ja muiden päivittäistavaroiden myyntiliikkeitä. Ohitimme ne sujuvasti ja haaveilimme olevamme rikkaita ja ostavamme keiken tämän postimyynnistä.

Vastakohdan ihmettely alkoi jo tympiä, joten totesimme aikamme olevan täysi yltäkylläisyydessä ja palaisimme paikallisten työmatkabussille kuolevaisten keskelle. Se oli oikea valinta.

Hotellissa pieni virkistäytyminen ja Kuuban oppaan lukutuokio, jonka jälkeen lähdimme

Noin 12 kilometripylvään kohdalla oleva tavisten sisäänmeno aukko.

metsästämään ruokailumestaa. Hetken käveltyämme kohti pohjoista saimme jälleen iloisen paikallisen sisään heittäjän kannoillemme, jonka aluksi tyrmäsin. En fyysisesti, mutta sanallisesti. Vaimoni alkoi kuitenkin kiinnostua ruokalistasta ja päätimme kokeille onneamme.

Mestan nimi oli Carillo´s The Original Lobster house ja sinne pääsi Avenida Tulumilta pikkukatua pitkin. Kadun nimeä en löytänyt. Otimme alkupaloiksi pienen pienet ja erittäin tehokkaat Mojitot, joissa tequila maistui kuten tarjoilija mainosti. Ruuaksi tilasimme kootun Meksikolainen setin, joka oli aivan loistava. Suosittelen lämpimästi. Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja tarjoilin mielestä kyseiseen aikaan oli häppärit, joten toinen Mojito per naama ilmeistyi nenän eteen ilman lisämaksua. Ja voin vain todeta, että se ei ollut pelkkä limeä ja vettä. Setä alkoi humaltua kahdesta pienestä lasista.

Nautinnollisen ja todellakin täyttävän ruuan jälkeen lähdimme pienen pienelle kävelylle ja löysimme paikallisen juhlahumun Pargue de Las Palapas torilta. Mesta oli täynnä sähköllä toimivia pieniä autoja joilla muksut kaahasivat, myyntikojuja ja lasten tanssi battle. Todellakin. Pienet tytöt ja pojat mittelivät taidoillaan ja sheikkasivat antaumuksella. Niin se latinolantio näemmä saa alkunsa!

Ihastelimme hetken ja käyskentelimme pieniä kujia todeten, että skene oli paljon miellyttävämpi verrattuna isoon hotellialueeseen. Olimme mahdollisesti Cancunin reppureissaaja paratiisissa. Pieniä juottoloita, katukeittiöitä ja ravintoloita maustettuna kaiken maailman krääsämyymälöillä. Huomenna lisää.

Jälleen kerran uusia kokemuksia ja uusia alueita ihasteltuamme voin vain todeta, että ei käy teitä kateeksi siellä kylmässä. Maailma on mahtava ja sitä pitää lähteä katsomaan.

Adios amigos!

Ja siitä se sitten lähti..

Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Kuva: Sanna.

Ja siitä se sitten lähti. Pari reissaria jäti aikatilauksen suorittaneen kuljettajansa pakkaseen Helsinki-Vantaan terminaalin ulkopuolelle ja siirtyivät sisälle suojaan. Nenä näytti vahvasti kohti Finnairin lähtöselvitystä ja kolmen kuukauden seikkailu olisi edessä.

Lentokenttämuodollisuudet saatiin kunnialla läpi ja mieli oli korkealla. Hetken päästä myös reissarit. Kapteeni kuulutti heti kärkeen, että vastatuulta olisi sen verran että matkanteko hidastuu melkoisesti. Noin tunnin myöhästyisimme. Vaihtoaika New Yorkissa oli  3,5 tuntia, joten ainoa katastrofi se oli vain istumalihaksille. Onneksi ne on terävässä kunnossa, etenkin toisella.

Lähestyimme amerikan ihmemaata Kanadalandin suunnasta kun el Capitano kertoi jälleen iloisia uutisia. Myöhästyisimme lisää ja sen lisäksi selän iskunvaimennusta aletaan testaamaan urakalla. Useat flygarit ovat ilmoittaneet turbulenssista ja pääsemme siihen vuoristorataan mukaan. Hivenen kolisutti mutta odotin pahempaa.

Iloisesti ja onnellisesti pääsimme tonttiin John F Kennedyn kentälle ja ulkomaan elävät oikein innoistuivat taputtamaan. Onhan se ymmärrettävää ettei kaikissa maailmankolkissa turvallinen laskeutuminen ole arkipäivää. Onneksi meillä on. Illaksi kotiin. Ottaisipa VR mallia..

Mutta sen jälkeen se riemu sitten vasta alkoikin. Amerikkalaiset, nuo kätevyyden inhimillistymät ja reippauden esikuvat. Jonoa alkoi kerääntyä passin tarkastukseen ja valtion virkamiehet kyselivät tyhmiä verkkaiseen tahtiisnsa. Välillä otettiin muutama maahan pyrkijä sivuhuoneeseen tarkenpaan tarkastukseen ja sen jälkeen lompsittiin takaisin kioskiin istumaan ja ihmettelemään passeja. Jonossa vietimme aikaa noin tunnin verran. Porilaiseen luonteeseen kuuluva kärsivällisyys alkoi olla koetuksella ja mielessä häämöttäneet oikeat ja ehdät McDonaldsin hampurilaiset alkoivat hiljalleen hiipua mielestä. Positiivisellä mielellä ja onhan meillä aikaa - onhan.

Lopulta pääsimme hallin sisällä kiemurtelevan jonon päähän ja meidät ohjattiin pienempään jonoon passintarkastukseen. Muutama kysymys, sormen jäljet ja valokuva ja saimme reippain askelin jo edetä kohti lattialla odottavia reppujamme. Reput kantoon, tullin läpi ja reput liukuhuhihnalle uudelleen. Olimme auttamatta myöhässä, vaikka henkilökuntakin jaksoi uskoa mahdollisuuteemme päästä lennollemme.

Siirryimme byrokratian rattaissa seuraavaan osioon ja seuraavaan turvatarkastukseen. Amerikkalaiseen tyyliin se oli hoidettu huonosti ja epäselvästi. Passin ja lentolipun tarkastus ja se jälkeen erinäiset ihmiset siirtelivät meitä jonosta toiseen. Heitä yhdisti virkapuku, meitä muita mielipaha.

Kaikki kamat laatikoihin kenkiä myöten ja bodyscannerin kuvaan. Toivottavasti vatsalihakset näkyivät. Sitten vain kamat kantoon ja puolijuoksua kohti oikeaa porttia todetaksemme että lentomme on myöhässä. Puolituntia aikaa reuhoittua ja ottaa vähän evästä. Tämän jälkeen toinen puolituntia.

Lopulta pääsimme American Airlinesin koneeseen, mutta totesimme odottavamme ensin portilla ja sitten rullautiellä. Keli oli kuvottava ja pystyin melkein kuvittelemaan valaan kokoisen nisäkäseläimen uivan tiheähkössä vesisateessa. Se saattoi olla myös lentokone tai minä unessa. Aikaero.

Koneemme nousi ilmaan ja saavuimme Cancuniin reilusti aikataulusta myöhässä. Paikallisliikenteen

Hotel Rivemar on Cancunin hinnoilla reppureissaajalle ok valinta.

dösät olivat jo lopettaneet operoinnin ja ainoa vaihtoehto oli taksi. Perkskeleen kallista, mutta minkäs teki maassa jossa taksiryöstöt on yleisiä. 58 yhdysvaltain dollaria köyhempinä pääsimme kuitenkin omalle hotellille ja saimme jopa suostuteltua yökön päästämään meidät sisään.

Pienistä vastoinkäymisistä ja älyttömästä jonottamisesta huolimatta saimme herätä aurinkoiseen ja erittäin lämpimään Yukatanin niemimaan aurinkoon. Pihalla vajaa 30 astetta lämmintä ja nyt näin illalla iho punoittaa. Vain erittäin harvat puhuu englantia ja minä en ollenkaan espanjaa. Onneksemme mesta on erittäin turistisoitunut, joten kulttuurishokki on pieni.

Rannat on upeita, mutta näin ensimmäisen päivän jälkeen maisemaa pilaavat järkyttävän kokoiset hotellit alkaa jo harmittamaan ja mieli kerjää lepoa. Sinne minne nenä näyttää ja missä ihmisen olisi hyvä olla. Kuubaan ei tahdo päästä kun lennot on buukattu täyteen pitkäksi aikaa, joten alkoi varasuunnitelman pohdinta. Johonkin täältä on päästävä.

Atlantin rannalla.

Huomenna toivottavasti mieli on virkeä aistikkaan Crossfit treenin jälkeen Cancunin Mobius boxilla vietetyn open gymin jälkeen ja matkasuunnitelma selkiytyy.

Nyt tämä jetlakista kärsivä reissari laittaa silmät kiinni ja toivottaa sinne Suomeen hyvää huomenta!

Sieltä tänne ja kohta taas mennään..

Ooops.. Onkin hetki näemmä mennyt kun jotain tänne raapustin. Lähestulkoon riimi. Saattelin juuri rakkaan naiseni työriemuihin ja nautin itestäni kotona. En tosin sillä tavalla, mitä juuri ajattelit.

Kaadoin itselleni lasin punaista viintä, pistin netflixistä pyörimään How To Be a Man "dokkarin" ja kaivoin salaisesta kätköstäni aiemmin lipastamani nuuskan ja totesin itselleni, että ehkä tekisi hyvää hivenen kirjoittaa pitkästä aikaa. Siis todella pitkästä aikaa. Nuuskaahan en kotona käytä. En. Joskus ehkä alkoholin ohessa ja jos joku työmaalla sattuu tarjoamaan. Muutama vuosi sitten "pomostani" johtuen pastillimaailma lähti käsistä, mutta nyt se on hanskassa. En koe olevani addiktoitonut, kuten useammat muut ympärilläni. En ainakaan vielä. Ehkä sitten kun tykitän irtoa huuleen peräsuolen huuhtelu prässin kokoisella ruutalla samaan aikaan asetellen nikotiini laastaria kankkuun ja kaivaen sikaria taskustani. Yöllä sylkiessäni vanhaa valuvaa puolen litran juomapulloon ja toisella kädellä hakiessani uutta latausta saattaisin saada elämäni selkäsaunan. Etenkin jos musta kulta olisi sattunut sotkemaan valkoisen lemmenpesämme. Niin pitkälle en mene.

Edellinen reissu oli ok. Päivitykset jäivät siltä reissulta lähes nollaan vaikkakin paratiisin omaisia paikkoja trekkasimme. Tai siis emme ehkä niinkään trekanneet kun matkaseurueemme toinen osapuoli oli loukannut jalkansa ennen lähtöä Suomessa.

Lyhyt summa summarum kuitenkin. Oli sesonki. Olimme Thaimaassa ja siellä oli pari muutakin. Bangkok kaikkine mielenosoituksineen oli vaikuttavampi kuin normaalisti. Kehoituksista huolimatta ihmismassa oli pakko nähdä. Se oli niin pelottavaa. Ihmisethän suoraastaan mellakoivat. No ei. He istuivat, tekivät ruokaa ja pitivät puheita. Olo ei ollut uhattu. No onhan siellä sattunut kaikenlaista mutta ei meidän hetkenämme.

Viimeinen majapaikkamme Bangkokissa oli Sathorn Grace Servised Residence ennen paluuta Suomeen. Huoneet olivat todella hienot ja uudet. Aika pölyinen sviitti, mutta muuten ei huoneesta valittamista. Muuten sitten mesta oli mielestäni surkea. Eipä se kyllä ollut pahan hintainenkaan. Uima-allas oli erittäin likainen ja vettä oli aivan liian vähän. Vesi ei siis vaihtunut. Altaan kansoittivat ruotsalaiset bimbot ja muutama suomalainen juniori. Sali, no oli siellä sali, mutta eipä siellä oikein mitään pystynyt tekemään muuta kuin ihastelemaan lähiötä korkealta. Emme siis mene toistamiseen.

Muutoin löysimme kyllä aivan mahtavia mestoja, joista eityisesti esille nousi Koh Lipen saari. Aivan mahtava mesta, mutta valitettavasti myös moni muu oli sen löytänyt. Olimme saaren pohjois rannalla, joka on hivenen hiljaisempi kuin sataman ympäristö. Suosittelen lämpöisesti. Kaunis ja chilli mesta jossa on mahdollista snorklailla ja nauttia auringosta. Majoituimme Andaman Resortissa, joka oli lähes täynnä. Se oli ainoo mesta, josta saimme katon päämme päälle ja jouduimme maksamaan siitä myös enemmän. Samassa resortissa on myös halpoja bambu bungaloweja mutta valitettavasti ne kaikki oli varattu. Otimme betonia ja hivenen luxusta ympärillemme. Biletys onnaa satamassa ja romanttinen illallinen pohjois rannalla.

Suosittelen melomista vuokrakajakilla viereiselle Ko Adangin saarelle ja siellä pientä vaellusta mäen huipulle. Kuulemma mahtavat maisemat. Me tyydyimme vain nauttimaan saaren hiljaisuudesta ja autiosta rannasta trekkaus rajoituksien vuoksi rakkautemme ottaessa seuraavan askeleen.

Lipen jälkeen siirryimme Koh Mookille, joka on todellakin erilainen mesta. Muutama kallis hienosto resortti ja sitten aivan mahtava bambu mesta nimeltään Coco Lodge Resort. Suosittelen majapaikkana vaikkakin mesta keskellä perinteistä kalastaja kylää ei anna kermakankuille mitään ylellistä, mutta hivenen kolhiintuneelle reppureissaajalle aitoa ympäristöä. Saari on osittain pilattu kallilla resorteilla eikä se ole mikään menomesta mutta chillailuun sopii. Parasta oli kävellä kalastajakylän läpi ja katsella kuinka ihmiset ja eläimet elävät toisistaan riippuvaisessa symbioosissa kaiken roskan, hajun ja ylellisyyden puutteen keskellä. Yhteydet toimii loistavasti ja veneet kulkee. Taikamaassa kaikki on mietitty miten turisti pääsee seikkailusta seuraavaan.

Mookilta matka jatkui mantereelle ja Trangin kaupunkiin, josta löytyy lentokenttä. Yövyimme jossakin Love nimisessä hotellissa lähellä rautatieasemaa. Perushodla, joka hivenen haiskahti siltä juuri mitä nimi kertoi. Muuten ihan perussiisti mesta ja ajoi asiansa yhdelle yölle. Sieltä sitten paikalliseen stadiin.

Vältettäviä paikkoja: Phuket ja Phi Phi saaret. Liikaa sitä perinteistä länkkäreille tuttua Taikamaata ja taikamaan sivuefektejä. Tyttöjä, viinaa ja "hauskanpitoa". Phi Phi etenkin jäi mieleen juuri siitä mitä nuoriso tulee sieltä hakemaan. Viinaa ja örvellystä ja kaiken hiljaisuuden pilaavaa piinallista jumputusta läpi yön disco valijen välkkeessä. Puitteet on maisemoiltaan kunnossa mutta massiiviturismi on pilannut mestan ja paikat on rakennettu ison aallon jälkeen vain ja ainoastaan biletystä silmällä pitäen. Ei hjyvä näin rauhaa ja aitoa rakkautta rakastavalle.

Tästä selvittyämme onnellisesti ja onnellisina on aika siirtyä matkailussa seuraaviin seikkailuihin. Mahtava kesä takana. Kun se sitten viimein Suomessa alkoi. Syksy kuljettaa aikajanaa kohti synkkää ja kylmää talvea ja pitkäaikainen haave alkaa olla käsinkosketeltavissa. Ainakin lentolippujen verran. Yhteinen matkamme jatkuu monella eri saralla ja matkailu tulee siihen massi vajavaisuudesta riippumatta jollain tavalla kuulumaan.

Tammikuussa valtaamme uuden mantereen ja liput on varattu. Jo ensimmäisellä todellisella reppureissulla ja sillä kuuluisalla viiden viikon turneella, josta tämäkin blogi sai alkunsa heräsi kipinä vielä pidempään reissuun. Nyt se toteutuu ja me poistumme reput selässä tutkimaan meille tuntematon väli-ameriikan ihmemaata. Viimeistään silloin aktivoidun tämänkin kirjoittelun suhteen jotta te kaikki täällä kylmässä kotimaassamme saatte kateellisina nauttia niistä hienoista ja ikimuistoisista hetkistämme ja niistä todellisista ongelmista mitä varmasti kohtaamme.

Uno serveza por favor!

Dagen efter..

Kaikki kiva ja iloisuus päättyy joskus ja tällä kertaa kuten joskus aiemminkin se päättyi krapulaan. Ei hirveään sellaiseen, mutta pieneen ja sievään. Vaikka kuinka olin mielestäni pitänyt huolen nestehuollosta edellisenä iltana tuntui kurkku kuivalta ja keho suorastaan huuti niitä terveellisiä ja niin tarpeellisia krapulapäivän hiven aineita eli rasvaa, suolaa ja sokeria!!!

Ei auttanut jäädä tuleen makaamaan. Tai ehkä oikeammin tuskaiseen hikilammikkoon. Piti päästä ylös, ulos ja aamupalalle. Aurinko paistoi jo täydeltä terältä ja yön pikkutunneille asti venähtänyt ilta vaati veronsa aamu auringonotosta. Kaupunki oli jo herännyt kuten muinakin aamuina riippumatta siitä miten syvässä darrassa turisti sängyn pohjalla makasi oloaan valitellen.

Pääsimme kuitenkin pienestä pesästämme aurinkoisen Phuketin kaduille ja suuntasimme pienimuitoisen ja pizzan mallisen aamupalan jälkeen samaiselle rannalle, jossa olimme edellisenä iltana riekkuneet ämpäri käsissämme. Ranta oli muuntautunut jälleen aurinkotuoli ja -varjo helvetiksi jossa krapulainen kansa nautti virvoittavia ja korjaavia paikallisia oluita ja muita herkkuja. Me levitimme vasta ostetut Thailand pyyhkeet rantahiekkaan ja aloimme nauttia olostamme. Tulkoon rusketus, tulkoon terve puna pintaan ja muuttukoon se bronssin vivahteeksi ennen aamua. Aloitimme auringon palvonnan!

Useamman tunnin väkisin makaamisen jälkeen jätimme auringon paistamaan muille ja suuntasimme pois rannalta. Nälkä alkoi jälleen kurnia ja muutama virvoittava kola ja tyhjennetty vesi ei valitettavasti riittänyt pitämään tuota epämukavaa tunnetta poissa. Vattan pohjaa kouraisi siihen malliin että safkaamaan turistin tie vie. Pienimuotoisen eksymisen jälkeen lokaalille ostarille löysimme jälleen tien majoitukseemme ja elvyttävän suihkun jälkeen saimme täytettyä kupumme niin mainiolla Thai-ruualla. Herkuttelijan paratiisi, etenkin kun diggailee kaikesta mihin voi sekoittaa joko chiliä tai curryä! Nam!

Pienen iltakävelyn jälkeen hoidimme itsellemme tiketit ja kyydin satamaan, josta seikkailumme jatkuisi seuraavana aamuna kohti Phi Phin saaria. Olin kuullut pelon sekaisia kommentteja saarista ja oloni oli hivenen pelokas, mutta samalla positiivisen odottavainen. Voihan se olla että se on silti ihan nasta mesta, vaikkakin tuo niin ennen rauhallinen ja luonnonkaunis saari on tätä nykyä ilmeisestikin kuuluisa vain niistä ruotsalaisista bikineistä ja banaanipannukakuista. Se jäisi nähtäväksi..

Ilta alkoi kääntyä alkuyöksi ja me lukittauduimme omaan huoneeseen. Olkoon aamu aikainen, jotta pääsisimme jatkamaan matkaamme.

มีความสุขปีใหม่ 2014!

Olin elämäni ensimmäistä kertaa reissussa naiseni kanssa ja ilman jonkin sortin Lonely Planetin opaskirjasta. En edes tajunnut ottaa Phuketin karttaa majatalostamme ja päädyimmekin aina niin miellyttävään tilanteeseen, jossa lähdimme vain kävelemään suuntaa musta tuntuu että tuonne. Lopputuloksena löysimmekin määränpäähän eli hienohiekkaiselle Phuketin Patong Beachille. Reittimme sinne vain ei ollut se kaikkein suorin ja viisain, mutta kuten yritin perustella niin eksymällä näkee enemmän ja saattaa löytää joskus vaikka jotain jota muuten ei löytäisi. En saanut kannatusta ideologialleni.

Kävimme safkaamassa ensimmäiset Thaikkumätöt biitsillä olevassa raflassa ja samalla ihastelimme hiennon hiekkarannan täyttämää aurinkotuoli ja -varjo merta. Turisteja oli silmänkantamattomiin! Ruoka oli loistavaa kuten kuuluukin eikä muutenkaan maisemassa ollut vikaa. Se vaikutti vaivattomalta. Juuri sellaiselta jonne voisin tulla mikäli nauttisin valmismatkasta. Kaikki on mietitty valmiiksi.

Mättöjen ja Singha-oluen jälkeen käpyttelimme rantaa pitkin kohden Patong beachin "pääkatua" kohden ohi niin monen Ruotsalaisten bikinien ja niin monien venäläisten speedojen. Perinteiset juomahemmot ja naiset myivät virvokkeita ja aurinkotuolit pojjaat keräsivät kolehtiaan rannalla makaavilta. Meno oli juuri sitä mitä pelkästään auringonpalvoja tarvitsi. Hivenen enemmän ekstriimiä kaipaaville tarjolla oli myös ne perinteiset vesijetit ja riippuvarjot, joilla pystyi nauttimaan meren hauskuudesta.

Saavuimme pääkadun alkuun ja poliisien käskynjako ennakoi iltaa. Bileet olisivat varmasti vallattomat ja porukkaa tungeksisi koko rannan täydeltä. Myös pääkatu antoi vinkkinsä tulevasta. Ravintolaa ravintolan vieressä, bing bong showta toisensa jälkeen. Lämmittelevä strippari ja flyeri mies, joka lupasi vuosisadan parhaat bileet ja ilmaista juomaa. Olimme tulleet syystä Phuketiin, joista tärkeimpänä oli eteläinen lentokenttä ja heti seuraavaksi täirkeimpänä uuden vuoden bileet. Jatkoimme vaellustamme katua pitkin seuraten kuinka tanssitanko vaihtui toiseen, apteekki uuteen ja T-paitoja myyvä mies naiseen. Olimme juurikin siinä Thaimaassa, jonka suurin osa ihmisistä tuntee. Niin kyseenalainen, niin houkuttelevia bileitä ja niin moraalitonta, jossa kaikki on mahdollista.

Pääsimme tuon syntiseltä vaikuttavan kadun paheista takaisin majatalolle ja aloimme valmistautua vuoden vaihtumiseen. Suihkun jälkeen Singha auki ja hivenen parempaa shortsia jalkaan ja dödöä kainaloon ja reissun ryydittämä travelleri alkoi olla jälleen ihmisen oloinen. Hetken vedettyämme henkeä lähdimme jälleen samaisen kadun suuntaan missä jo vierailimme. Nyt tosin reittivalintamme oli selvästikin enemmän mietitty ja matka rantaan kesti noin kolmasosan ensimmäisestä yrityksestä. Bilekatu alkoi olla täynnä juhlakansaa ja tytöt tanssivat tangoilla. Paikalliset puhemiehet yrittivät mainostaa oman ravintolansa ainutlaatuista show tarjontaa, vanhat miehet halailivat nuoria tyttöjä ja känniset aussinuorukaiset käyskentelivät kaljamukit käsissään. Meno oli juuri sitä mitä olin Phuketilta odottanutkin. En uskalla edes ajatella mitä meno olisi Pattayalla.

Saavuimme rantaan jonne oli rakennettu DJ:lle oma loistava lava. Elektroninen musiikki pauhasi ja kansa alkoi olla juhlahumussa. Kävelimme lähestulkoon samoille mestoille jossa muutama tunti sitten evästimme ja nautimme jälleen ruokaa ja juomaa. Pitää syödä että jaksaa. Valitsimme hivenen vaatimattomamman näköisen safkauspaikan, jonka ruoka ei todellakaan pettänyt. Aivan loistavat mätöt vaikkakin ruokailu hoidettiin niillä perinteisillä muovisilla tuoleille ja pöydillä. Thaimaassa hienot puitteet eivät aina tarkoita myös hyvää ruokaa. Monesti niissä vaatimattomissa paikoissa tarjoillaan ne parhaat pöperöt.

Lähdimme takaisin kohti esiintymislavoja joissa musiikki raikasi bilekansan pistäessä jalalla koreasti hiekkaisella alustalla. Pääkadun alussa sijaitsevan lavan edusta oli tupaten täynnä joten päätimme asettua hetken matkan päässä olevan pienemmän lavan edustalle. Ihmismäärä oli siedettävämpi ja jono juomatiskille lähestulkoon olematon. Perinteinen Thaimaalainen bucket eli ämpäri käsiin ja bileet voi alkaa. Juhlatunnelma alkoi nousta jokaiselle pienellä kulauksella nauttiessamme energiajuomaa terästettynä kolalla ja vodkalla.

H-hetken lähestyessä alkoi numerolaskenta isolla näytöllä DJ:n taustalla ja lopulta musiikin volyymi nousi taivaisiin, jengi alkoi ympärillä hurrata ja totesimme toisillemme hyvän uuden vuoden. Se alkoi mahtavalla ilotulituksella ja mainiolla tunnelmalla. Emme olleet yksin emmekä silloin halunneetkaan. Nyt oli aika juhlia uutta vuotta ja meidän ensimmäistä yhteistä lomaa. Tulkoon siitä ikimuistoinen ja onnellinen!

Uusi vuosi ainakin vaihtui mageissa tunnelmissa. Nautimme mahtavasta ilotulituksesta, toisistamme ja lähetimme lentävän silkkipaperista valmistetun lyhdyn matkaan. Tutuistuimme myös erääseen yökerhoon ja jorasimme juottolassa siihen asti kunnes totesimme että, vaikka ilta Phuketissa jatkuisikin aamuun asti oli meidän parempi siirtyä yöpuulle. Aurinko kutsuisi bilekansaa aamupäivästä jälleen rannalle ja sehän oli syy miksi Suomesta pakenimme kylmyyttä ja koleutta. Reissumme alkoi hyvin!

Aitoa Thaimaata..

Lentomme starttasi Helsinki-Vantaan sateesta 30.12.2013 aamusta päästäksemme Aasian auringon alle eteläisen-Thaimaan miellyttävään ilmastoon. Köyhinä maksoimme lennostamme kahdella pompulla reilut 900 egee per reissaaja, joka on suhteellisen suolainen hinta. Emme uskaltaneet jättää viimetinkaan, mutta myös aikaisen madon nappaaminen oli tällä kertaa liian riskiä peliä töiden haitatessa reissuharrastelua. Eli varasimme lennot juurikin siihen aikaan kun ne ovat kalleimmillaan. Ei liian aikaisin eikä liian myöhään. Juuri sopivaan aikaan jos sattuisin olemaan massipäällikkö.. Köyhäähän se vain kirpaisee.. Meikää viilsi sydämestä..

Pääsimme kuitenkin koneeseen ja ensimmäinen pomppu oli kylmästä pohjolasta keskeisen euroopan läntiseen reunaan eli pössyttelystä ja happy mushroomeista tuttuun Amsterdamiin. Siellä muutaman tunnin venyttely ja koneen vaihto. Olimme matkalla seuraavaan kohteeseen eli Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin.

Yö meni mukavasti persaus jumissa Malesian Airlinesin koneessa. Firmana ihan ok ja kone siedettävä, mutta hivinen vanha oli tämä kyseinen kottero ja paljon odottamani ja hehkuttamani viihdestudio ei vastannut ihan nykyisen nettinuoren HD vaatimuksiani. Onneksni olin kuitenkin varautunut omilla kuulokkeilla ja adapterilla, joten ei tarvinnut kärsiä lennokkifirman halpis hedfouneilla. Ruoka oli sitä chaipenia mitä aina lennoilla ja mielelläni maiskuttelin jotain muuta mitä vain sattui suuhunsa saamaan. Suklaa on hyvää..

KL:ssä jälleen vaihdoimme flygarin toiseen ja suuntasimme lopulliseen lentoteitse suunnittelemaamme kohteeseen eli Thaimaan Phuketiin. Enpä ole ennen kyseisessä mestassa käynyt ja odotukset eivät kovin korkeat olleet. Hivenen olin, myönnettäköön, skeptinen paikan kyseenalaisesta maineesta länkkäriturismin aiheuttamine lieveilmiöineen. Ja ilokseni totesin kaiken tämän olevan totta.

Ilmasto Phuketissa oli aivan loistava ja löysimme jopa ennalta varaamaamme majoitukseen eli Presley Guesthouseen. Majoitusmestana kyseinen katonalusta oli vaatimaton vierasmaja, mutta tarkoitukseen aivan loistava. Ilmeisesti jonkin sortin brittein saatien suunnalta tullut pariskunta ylläpiti majataloa muutaman paikallisen duunarin avulla. Isäntä istui olutlasi edessään ovella ja nainen vietti aikaansa respan tiskillä. Asetelma oli oikea. Huone oli siisti ja lämmintä vettä tuli hanasta. Huoneen meikkaus pöytä oli hivenen päässyt mätänemään pienimuotoisen vesivahingon johdosta, mutta muutaman yön majoituksessa sekään ei häirinnyt. Suosittelen kyseistä majoitusta budjettimatkaajalle, mutta luxusta ei kannata hakea. Ja eihän sitä kukaan reppuselässä haekaan..

Olimme siis päässeet reissumme alkuun ja saimme jalkamme tukevasti Patong Beachin hiekkaan. Pikainen tutustuminen lähitienooseen ja sen jälkeen ykköset ylle ja odottamaan uuden vuoden vaihtumista. Olimme juuri siinä kohteessa jossa turisti näkee mitä Thaimaa on aidoimmillaan! ;)

Sinne minne nenä näyttää..

Reput selkään ja sinne minne nenä näyttää!

Vaikka Suomen talvi on lyhyt ja vähäluminen, niin silti mieli halajaa aina silloin tällöin palmun alle. Hetken matkaa on mennyt ilman sen suurempia reissuja ja elämyksiä ulkomaanmatkailun osalta. On siis aika jälleen pakata rinkat, kameralaukku ja kyyditä itsemme huomenaamulla Helsinki-Vantaalle odottamaan flygaria kohti Aasian aurinkoa.

Ensimmäinen määränpää tulee olemaan Phuket, vaikkakin se hivenen sotii antisamsonite turistin luonnettani vastaan. En ole ennen käynyt, joten innolla odotamme uuden vuoden pirskeitä!

Eli reput selkään ja kohti itää! ;)