Olit kuin päiväperho, jonka siivet eivät kantaneet riittävän korkealle. Olit kuin eksynyt lapsi vailla päämäärää. Olit meitä kaikkia lähellä, vaikka olitkin aina kaukana. Olit osa sydäntäni, vaikka en sitä sinulle sanonutkaan. Olit kaikkea sitä, jonka eteen olisin voinut tehdä jotain. Olit kuitenkin enemmän kuin hyljeksitty.

Monta asiaa valitsit väärin, monta asiaa jätin tekemättä. Monta asiaa olisin voinut yrittää. Monta asiaa estit. Nyt en tiedä olisiko ne auttaneet. Toivoit rauhaa. Nyt se on sinun. Toivon että sinun on hyvä olla.

En pysty palaamaan ajassa taakse. Ajatuksissani lennän kuitenkin. Näen sinut vieläkin iloisena ja herkkänä, nuorena ja toiveikkaana. Sellaisena kuin leikkiessämme yhdessä, vailla tietoa maailman pahuudesta.

Maailma muuttui, niin sinäkin. Aika kulki, niin minäkin. Jossain vaiheessa yhteys katkesi. Minusta siihen ei ollut, vaikka useasti pyysit. Se vain oli minulle jotenkin liian vaikeaa.

Tulit meistä ensimmäisenä ja lähdit liian aikaisin. Olit osa meitä - aina