tiistai 1. joulukuuta 2009

Let´s go to Thessa..


Θεσσαλονίκη, Saloniki eli Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki. Kaupunki on kuuluisa kreikkalaiseen tyyliin muinaismuistoista, mutta myös kahdesta yliopistosta, joista Aristoteleen yliopisto on Kreikan vanhin. Thessalonikissa on erittäin vilkas satama, hiekkarantoja, mahtavia ravintoloita ja tietysti yliopistojen mukanaan tuoma vilkas yöelämä. Thessalonikia sanotaankin Kreikan bile-pääkaupungiksi.

Pristinasta, Kosovosta, ajaa Thessaan noin neljässä tunnissa riippuen tietysti rajamuodollisuuksista Makedonian ja Kreikan rajoilla. Etenkin jostain syystä Kreikkalaiset rajamme vartijat ovat kunnostautuneet vanhan hyvän ajan kyykytystyyliin ilman mitään järkevää syytä. Pahimmillaan rajalla on saanut kykkiä neljättä tuntia, mutta henkilökohtaisesti molempien rajojen ylitykseen meni ehkä maksimissaan viisi minuuttia. Eivät halunneet nähdä edes passia..

Kosovosta Makedonian puolelle mentäessä ero on jo suuri. Tiet ovat melko hyvässä kunnossa, roskia ei ole juuri nimeksikään tienvarsilla ja yleensä, jopa aurinko paistaa. Mutta Kreikkaan tultaessa eron vasta huomaakin. Tiet ovat lähestulkoon moitteettomassa kunnossa, roskia ei näy teiden varsilla ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta lämpimästi, vaikka onkin jo talvi. Havaitsen edessäni myös ensimmäisen palmun. Se on yleensä riittävän hyvä merkki meikälle..

Valitettavasti reissuni pääasiallinen syy on työ, joten en pääse täysin tutustumaan kaupungin ihanuuksiin, inhotuksiin ja kokemuksiin. Mutta rankkojen työpäivien jälkeen oli kuitenkin hetki aikaa rentoutua ja nauttia merenranta kaupungin antimista.

Majapaikkamme löytyi noin tunnin harhailun jälkeen puhelimessa saatujen ohjeiden perusteella. "Kysykää keneltä vain, he neuvovat. Tänne on helppo tulla!" Ja mehän kysyimme, eikä kukaan ollut kuullutkaan kyseisestä majoituksesta..

Lopulta saimme itsemme mjoitukseen ja päivä olikin kääntynyt illaksi. Nopea suihku ja syömään paikalliseen syöttölään. Tilasin beef filletin, koska halusin vertailla tehdäänkö kyseinen naudan muskulaari paremmin Kosovossa vai Hellaksella. Ensimmäinen ateri oli todella hyvä, mutta kun ottaa huomioon kosovolaisen sisäfileen alle 10 egellä vai tämän hellaksen poikien vääntämän noin tuplahintaisen, niin pojot pamahtaa kyllä Kosovon maan kamaralle. Hellasmainen filee ei ollut missään nimessä huono, mutta hintalaatu suhde voitti tällä kertaa.

Syöpöttelyn jälkeen päätimme siirtyä paikalliseen herkkibaarin jälkkärille ja pöytään tarjoiltiinkin kahvikupposten lisäksi erinäisiä suklaaunelmia. Mutta jälleen sivistyksestä sai maksaa Suomen hinnat.

Vielä lopuksi astelimme läheiseen sportti baariin nimeltään Barcelona, jossa joukkiollinen paikallisia äijiä pelasi Pleikalla futista ja yksi neitokainen tuijotti toisessa päässä lentistä telkusta. Me valtasimme yhden pöydän ja nautimme muutamat aperatiiviset oluet!

Osa seurueestamme alkoi olla hiukan finaalissa, joten he poistuivat yöpuulle meikän erään toisen jatkaessa vielä tutustumistamme eräässä toisessa ravintolassa..

Otimme paikallisen gabin suhailimme Thessalonikin yöelämän keskukseen eli satamaan. Sataman ympäristössä on lukematon määrä erinäisiä kahviloita ja pubeja, jotka ovat ääriään myöten täynnä ja avoinna aamuun saakka. Astelimme sisään erääseen juottolaan havaittuamme oven edessä seisoskelevan viehättävän blondin. Blondi viittoili meidät sisään ja opasti pöytään. Sisäänheittäjä onnistui tehtävässään!

Vielä viehättävämpi nuori tarjoilitar tuli luoksemma iloisesti hymyillen ja otti tilauksemme vastaan hiukan flirttaillen. Yritin hiukan jututtaa neitokaista, mutta harmikseni hän ei juurikaan puhunut englantia. Hymyillä hän kuitenkin osasi globaalisti!

Kyseisen pubin musiikki sai melkein tärykalvomme vuotamaan verta, joten päätimme vielä käydä yhdessä paikallisessa. Jatkoimme rantakadun dallaamista kohti satamaa ja iskeydyimme erään aukion kulmassa olleeseen juottolaan.

Pöytä oli melko vaikea löytää, mutta lopulta erittäin epäystävällisen mies tarjoilijan avustuksella saimme pakaramme penkkiin. Illan viimeinen olut oli irlantilainen Murphy´s, joka maksoikin sitten 8,50 eskoo.. Notta meinas lapsisotilas perseelleen lentää, kun katsoi tarjoilijan tuomaa laskua.

Seuraava päivä kului jälleen iloisesti työn merkeissä ja iltaa kohti aloimme jälleen valmistautua ruokailuun. Suihku ja siviilivaatteet ylle. Nyt matkasimme taksilla hiukan edemmäs ja päädyimme hiekkarantojen ja rantabulevardien keskelle lähelle Thessan lentokenttää. Söimme paikallisessa kalaravintolassa ja totesin, että meren elävät pilataan liiallisella rasvan käytöllä. Suurin osa meren antimista valmistetusta lajitelmasta oli uppopaistettu. En digannut niin hirveästi.

Ruokailun jälkeen siirryimme viereiseen ravintolaan yhdelle Uzolle ja siitä vielä edemmäs paikallisen elävän musiikin täyttämään kuppilaan. Paikalliset tanssivat ja lauloivat musiikin tahdissa ja me hörpimme janojuomiamme. Hetken aikaa todettuamme ja varsinkin seurueeni kypsyttyä kyseiseen musatyyliin otimme jälleen allemme neljä pyörää ja siirryimme satamaan.

Satamasta löysimme itsemme Thermaikos nimisestä raveintelista, jossa heti ensimmäisinä iskettiin kätösiin ilmaiset maistiaiset tekilasta. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja he halusivat jostain syystä tarjota meille juotavaa. No me emme pitäneet sitä pahana ja nautimme muutamat pahimpaan janoomme ennen yöpuulle käyntiä.

Thessalonikia voin suositella lämpöisesti ainakin bilerintaman puolelta. Mutta jälleen vanha sääntö, että tutustuppa ekana paikallisiin, jotka näyttää mestoja ja ottaa piireihin mukaan. Kreikkalaiset ovat tiukasti kiinni omissa pikku ryhmissään eikä lontoon murre suju läheskään niin hyvin, kuin monessa muussa maassa.

Myöskään ei kannata hätkähtää, kun tarjoilija tuo laskun heti tilauksen yhteydessä. Se ei ole merkki, siitä että eivät luottaisi sinuun tai haluaisivat sinut heti pois, vaan se näyttää olevan pelkästään maan tapa.

Rohkeasti vain romanttiseen Thessaan, jossa ainakin naisväki pääsee helposti eroon rahoistaan kaupungin kadut täyttävissä liikkeissä ja miehet ehkä sitten pubeissa.
Vanha ja ränsistyny talo Thessalonikin keskustassa Kreikassa.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Mad Maxit ovat Kosovon kuuluisampia kulkupelejä. Tosin hiljalleen maan kehittyessä yhä usemmalla Kosovolaisella on varaa oikeaan autoon ja itsetehdyt kulkuneuvot ovat jäämässä historiaan. Kuvassa perinteinen "sirkkeli Mad Max".
Talo ja sen pihapiiri Janjevon kylässä Kosovossa.

Illan viettoa..

Otin sitten kokeilupäissäni röh röh rokotteen, kun sen kerta ilmatteeks sai. No suomalainenhan ottaa tunnetusti vaikka peräruiskeen, mikäli valuutan ei tarvitse vaihtaa omistajaa.

Piikki pistettiin vasempaan käteen ja todistettavasti meikälläkin siinä kohtaa ilmeisesti joku lihas on, koska se on pirun kipeä sen jälkeen ollut. Jälkioireina kohtasin kevyttä väsymystä ja seuraavana päivänä olo oli hiukan kuumeinen. Tosin kuume ei varmastikkaan kerennyt nousta kunnolla, kun meikä jo pienen patrullin jälkeen heitti 600 mg buranan naamariin ja painu puolentoista tunnin tirsoille ennen iltarientoja.

Herättyäni noilta maikeilta ja tarpeeseen tulleilta kauneusunilta olo oli jo parempi. Varmistin vielä olotilaani toisella kappaleella tuota lääketeollisuuden ihmetuotetta ja aloin asettamaan itseäni kulmapaitaan ja lomakurkkusalaattiin. Hetken päästä huomasinkin jo olevani iloisten saarivaltiolaisten kanssa samassa linja-autossa menossa kohti Pristinaa ja keilahallia.

Bussi kaarsi BoBowlingin eteen ja säntäsimme sisään. Osa kaarsi baaritiskille nauttimaan virvokkeita ja osa meni suoraan toiselle tiskille kuittaamaan viiden euron korvausta vastaan pari peliä ja erittäin metrosexuaaliset keilakengät.

Keilahalli on erittäin siisti ja tuntui olevan etenkin hiukan parempien ja kauniimpien nuorten aikuisten suosiossa. Pallo valikoima ei varmastikkaan montaa ammattityöntelijää miellytä, mutta hauskapitoon kaveriporukalla voin suositella mestaa vallan mainiosti. Tunnelma ei loppujen lopuksi ollut juurikaan erilainen koto-Suomen hohtokeila mestoihin verrattuna.

Muutaman kierroksen ja yhden kokiksen (olin siis vieläkin dutyssä loppuillasta..) jälkeen totesin, että hyvin alkanut keilailu ei tänäänkään tuottanut riittävää tulosta ja pistelaskussa jäin nuolemaan näppejäni.

En kuitenkaan antanut nöyryyttävän tappioni irkulle masentaa minua, vaan jatkoin leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Seuraavana vuorossahan oli sitten nokkiminen eli evästäminen eli ruokailu eli hieno illallinen.

Sullouduimme jälleen saarivaltiolaisten kanssa bussiin ja suuntasimme hiukan Pristinan ulkopuolella sijaitsevaan Ajvalijan kylään, jossa "Puro" niminen ravintola aikoi hemmotella hienostuneita makunystyröitämme. Legendan mukaan Kosovon rauhan/itsenäistymisneuvotteluissa mukana ollut presidenttimme Martti Ahtisaari olisi käynyt myös nokkimassa samaisessa syöttölässä.

Puro on huonokuntoisen tien varrella ja sen toisella puolella on jokin teollisuuskiinteistö ja toisella puolella pelto. Eli tyypillinen keski-Kosovon näkymä. Aakeenlaakeeta ja sit joku tönö. Puro näyttää ulkopuolelta tyylikkäältä laatikolta ja vasta sisään astuessaan tajuaa tulleensa oikeaan Á la carte ravintolaan. Itsekin siis jouduin nostamaan leuan rinnastani ja ihmettelemään ympäröivää loistoa.

Ravintola on sisustettu erittäin modernisti ja tyylikkäästi yhdistelemällä eri värejä valkoisesta puneiseen ja keltaisesta ruskeaan. Mikään väri ei hyppää liikaa silmille, vaan kaikessa on saavutettu tasainen harmonia. Ulkopinnan laatikkomaisuus jatkuu myös sisällä erinäisillä valaistuilla seinäupotuksilla ja laatikkoaiheisilla tasoilla.

Palvelu kyseisessä syöttölässä on erittäin ammattitaitoista ja henkilökunta puhuu erittäin hyvää englantia. Kokit ovat ruuasta päätellen todellakin ammattilaisia eikä hintakaan köyhdyttänyt liikaa rauhanturvaajan massikukkaroa. Menusta löytyvä kallein ateria oli nimittäin noin kaksitoista euroa ja ruokajuomatkin suunnilleen samassa suhteessa. Tosin tästä ravintolasta ei kannata tilata siideriä tai lonkeroa. Niitä ei ole eikä kyllä tarvitsekaan, sillä olut ja viinivalikoima oli mielestäni erittäin loistava.

Maukkaan tomaattikeiton, erittäin mehukkaan beef filletin ja jälkkäriunelmaksi otetun valko- ja tummasuklaa härdellin jälkeen pystyin toteamaan itseni kylläiseksi ja jatkamaan työskentelyä tai oikeammin töiden odottelua. Rahaa meni alle parikymppiä, joten mikäs siinä maiskutellessa. Suomessa sama setti olisi varmasti lähennellyt tuota maagista saturaista.

Loppukaneettina voisin sanoa, että Puro on yksi parhaista hienoista ravintoloista, joissa olen käynyt ja uskaltaisin väittää sen päihittävän myös monet Helsingin pintaliitomestat. Tietenkään Purokaan ei vedä vertoja intialaiselle katukeittiölle tai Laosilaiselle joen vierusravintolalle, joissa ruoka valmistetaan rakkaudella, maustetaan tunteella ja tarjoillaan aitoudella unohtumattomassa ja aina muuttuvassa ja elävässä ympäristössä.
Puro ravintola Ajvalijan kylässä Kosovossa tarjoaa erittäin tasokasta ruokaa erittäin tasokkaassa ilmapiirissä kohtuu hintaan.

Onpa pilvistä tänäänkin..

Obilic on pieni kylä lähellä Pristinaa. Kylä on kuuluisa hevosmiesten tietotoimiston mukaan Euroopan alhaisimmasta keski-iästä ja kahdesta voimakkaasti saastuttavasta voimalaitoksesta. Etenkin kuvassa näkyvä Kosova A voimalaitos kunnostautuu tuossa ilman laadun pilaamisessa moninkertaisesti verrattuna perinteiseen eurooppalaiseen hiilivoimalaan.

Kosova A voimalan viereen pysähdyttyä pystyy ensimmäisen henkäyksen jälkeen päättelemään, mistä mahdollinen alhainen keski-ikä johtuu. Nenän onkaloihin tunkeutuu erittäin voimakas saaste koostuma, jossa on erityisen rikkinen tunnelma. Samalla kun maistelee kielellään erittäin hiukkaspitoista keuhkojen täytettä voi samalla ihailla mukavan ruskeaa ruskohiilen palamisjätettä, jota useampi voimalan piippu syötää taivaalle.

Pristinan keskustan saastearvot ovat noin 18 kertaiset sallittuihin normeihin osaksi liikenteestä johtuen ja osaksi Obilicin voimaloista johtuen. Jos olet onnekas ja kohtaat oikein aurinkoisen päivän Kosovossa, niin suosittelen vaellusta vuoristoon, josta voi kätevästi ihailla Kosovo Poljen ja Pristinan päällä vellovaa saastepilveä, jonka alkulähteenä näyttää useimmiten olevan Kosova A.

Tornihuhun mukaan raharikkaat äärivihreät eurooppalaiset olisivat aikoinaan ostaneet kyseiseen ruskohiilimuuntamoon avustamis- ja maailmanpelastamispäissään suodattimet putkien päähän. Paikalliset olivat erittäin iloisia saadusta lahjoituksesta, kiittivät kauniisti, myivät suodattimet eteen päin ja käärivät mukavat taskurahat. No tästähän eurooppalaiset raharikkaat äärivihreät sitten vasta kimpaantuivatkin ja lupasivat ostaa toiset suodattimet. Ja ilmeisesti äärivihreät palkkasit oman isoveljen valvomaan ja lopulta paikallisenkin oli sitten suostuttava asentamaan piippuihin kalliit kakankerääjät. Tosin nuo katalysaattorit on kuuleman mukavan kätevä kytkeä pois päältä yöajaksi, jotta myllyistä saadaan kaikki irti. Kätevää, kun kakka ei näy tummaa taivasta vasten..

Se on erittäin hyvä asia, että siellä koto Suomessa vöyhötetään ekologisuudesta ja ilmastonmuutoksesta, mutta karu tosiasia on, että ennen kuin muutosta tapahtuu, niin ensimmäisenä kuriin pitäisi laittaa nuo lännen ihmemaan asukkaat eli Ameriikan Yhdysvaltaloiset ja sitten nämä kolmansien maiden hällä väliä otukset. Suurin osa ihmisen asuttamast pinta-alasta taitaa olla näiden joko sivistyneiden tai vähemmän sivistyneiden hälläväliä loisien hallussa.

Pitäkäämme Kosovo siistinä ja aloittakaamme omasta autostamme. Jätteet on niin helppo siirtää niihin Kosovon kahteen kahteen kaatopaikaan kesken ajon. Riippuen ajosuunnasta, joko tien vasemmalle tai oikealle puolelle ojaan. Kyllä luonto tai joku muu huolehtii ne siitä pois - tai jos ei huolehdi, niin mitä sitten?

Arvostakaamme ja kunnioittakaamme Suomen puhdasta luontoa, sillä välin kun muut pilaavat rakkaan pallomme hiljalleen, mutta varmasti, elinkelvottomaksi.