Illan viettoa..

Otin sitten kokeilupäissäni röh röh rokotteen, kun sen kerta ilmatteeks sai. No suomalainenhan ottaa tunnetusti vaikka peräruiskeen, mikäli valuutan ei tarvitse vaihtaa omistajaa.

Piikki pistettiin vasempaan käteen ja todistettavasti meikälläkin siinä kohtaa ilmeisesti joku lihas on, koska se on pirun kipeä sen jälkeen ollut. Jälkioireina kohtasin kevyttä väsymystä ja seuraavana päivänä olo oli hiukan kuumeinen. Tosin kuume ei varmastikkaan kerennyt nousta kunnolla, kun meikä jo pienen patrullin jälkeen heitti 600 mg buranan naamariin ja painu puolentoista tunnin tirsoille ennen iltarientoja.

Herättyäni noilta maikeilta ja tarpeeseen tulleilta kauneusunilta olo oli jo parempi. Varmistin vielä olotilaani toisella kappaleella tuota lääketeollisuuden ihmetuotetta ja aloin asettamaan itseäni kulmapaitaan ja lomakurkkusalaattiin. Hetken päästä huomasinkin jo olevani iloisten saarivaltiolaisten kanssa samassa linja-autossa menossa kohti Pristinaa ja keilahallia.

Bussi kaarsi BoBowlingin eteen ja säntäsimme sisään. Osa kaarsi baaritiskille nauttimaan virvokkeita ja osa meni suoraan toiselle tiskille kuittaamaan viiden euron korvausta vastaan pari peliä ja erittäin metrosexuaaliset keilakengät.

Keilahalli on erittäin siisti ja tuntui olevan etenkin hiukan parempien ja kauniimpien nuorten aikuisten suosiossa. Pallo valikoima ei varmastikkaan montaa ammattityöntelijää miellytä, mutta hauskapitoon kaveriporukalla voin suositella mestaa vallan mainiosti. Tunnelma ei loppujen lopuksi ollut juurikaan erilainen koto-Suomen hohtokeila mestoihin verrattuna.

Muutaman kierroksen ja yhden kokiksen (olin siis vieläkin dutyssä loppuillasta..) jälkeen totesin, että hyvin alkanut keilailu ei tänäänkään tuottanut riittävää tulosta ja pistelaskussa jäin nuolemaan näppejäni.

En kuitenkaan antanut nöyryyttävän tappioni irkulle masentaa minua, vaan jatkoin leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä. Seuraavana vuorossahan oli sitten nokkiminen eli evästäminen eli ruokailu eli hieno illallinen.

Sullouduimme jälleen saarivaltiolaisten kanssa bussiin ja suuntasimme hiukan Pristinan ulkopuolella sijaitsevaan Ajvalijan kylään, jossa "Puro" niminen ravintola aikoi hemmotella hienostuneita makunystyröitämme. Legendan mukaan Kosovon rauhan/itsenäistymisneuvotteluissa mukana ollut presidenttimme Martti Ahtisaari olisi käynyt myös nokkimassa samaisessa syöttölässä.

Puro on huonokuntoisen tien varrella ja sen toisella puolella on jokin teollisuuskiinteistö ja toisella puolella pelto. Eli tyypillinen keski-Kosovon näkymä. Aakeenlaakeeta ja sit joku tönö. Puro näyttää ulkopuolelta tyylikkäältä laatikolta ja vasta sisään astuessaan tajuaa tulleensa oikeaan Á la carte ravintolaan. Itsekin siis jouduin nostamaan leuan rinnastani ja ihmettelemään ympäröivää loistoa.

Ravintola on sisustettu erittäin modernisti ja tyylikkäästi yhdistelemällä eri värejä valkoisesta puneiseen ja keltaisesta ruskeaan. Mikään väri ei hyppää liikaa silmille, vaan kaikessa on saavutettu tasainen harmonia. Ulkopinnan laatikkomaisuus jatkuu myös sisällä erinäisillä valaistuilla seinäupotuksilla ja laatikkoaiheisilla tasoilla.

Palvelu kyseisessä syöttölässä on erittäin ammattitaitoista ja henkilökunta puhuu erittäin hyvää englantia. Kokit ovat ruuasta päätellen todellakin ammattilaisia eikä hintakaan köyhdyttänyt liikaa rauhanturvaajan massikukkaroa. Menusta löytyvä kallein ateria oli nimittäin noin kaksitoista euroa ja ruokajuomatkin suunnilleen samassa suhteessa. Tosin tästä ravintolasta ei kannata tilata siideriä tai lonkeroa. Niitä ei ole eikä kyllä tarvitsekaan, sillä olut ja viinivalikoima oli mielestäni erittäin loistava.

Maukkaan tomaattikeiton, erittäin mehukkaan beef filletin ja jälkkäriunelmaksi otetun valko- ja tummasuklaa härdellin jälkeen pystyin toteamaan itseni kylläiseksi ja jatkamaan työskentelyä tai oikeammin töiden odottelua. Rahaa meni alle parikymppiä, joten mikäs siinä maiskutellessa. Suomessa sama setti olisi varmasti lähennellyt tuota maagista saturaista.

Loppukaneettina voisin sanoa, että Puro on yksi parhaista hienoista ravintoloista, joissa olen käynyt ja uskaltaisin väittää sen päihittävän myös monet Helsingin pintaliitomestat. Tietenkään Purokaan ei vedä vertoja intialaiselle katukeittiölle tai Laosilaiselle joen vierusravintolalle, joissa ruoka valmistetaan rakkaudella, maustetaan tunteella ja tarjoillaan aitoudella unohtumattomassa ja aina muuttuvassa ja elävässä ympäristössä.