Pinnan alla..

Sataa lunta, se peittää kaiken alleen. Näyttää niin rauhalliselta, tyyneltä jopa turvalliselta. Mutta tiedän että se on pintakoreaa, se ei ole aitoa. Sillä on syvempi merkitys. Pinnan alla odottaa, odottaa epäonnista. Tunne ei ollut aito.

Lumi suli ja arki paljastui. Se tuntui turvalliselta, kunnes kaikki kääntyi. Se tapahtui nopeasti, mutta kuitenkin liian hitaasti. Sitä ei osoitettu juuri sinulle, mutta kärsit sen muiden puolesta. Annoit suurimman uhrauksen mitä ihminen antaa voi.

Päästitte pahuuden valloilleen ja muutitte monen mielen lopullisesti. Se käänsi monen uskon tulevasta epätoivoon.

Särjitte monta sydäntä, ette antaneet mahdollisuutta hyvään. Tiedän olemme vieraita, mutta itse ette pärjää. Tarkoituksemme on hyvä, mutta miksi ette anna mahdollisuutta?

Miksi uskonto oikeuttaa, antaa syyn ja perusteen tuomita kuolemaan?

Uneton yö..

Istun yksin ja ihmettelen tapahtuneita. Itse loin oman ahdinkoni, itse halusin kokea asioita joille toivoin ymmärrystä ja tukea. Halusin olla osa jotain tärkeää.

Pahin vihollinen ei tule ase kädessä, se tulee lähempää ja iskee suoraan sinne minne sattuu eniten. Se ei ymmärrä mitä saa aikaan.

Uneton yö koostuu menneistä ja tulevasta. Vääristä valinnoista ja turhista uskomuksista. Uneton yö raastaa pitkään ja aiheuttaa tuskaa. Olen sivussa kaikesta, mitä muualla tapahtuu. En ole niille tapahtumille arvoinen.

Nyt vuoraan muurin ja suojaan sisimpäni, en päästä lähelle ellet ole sitä ansainnut. Suojaan itseni, jotta jaksan loppuun. En anna valheiden masentaa.

Pyrin olemaan parempi niille, jotka sen ansaitsee..

Camaraman..

Kamerani on Canon. Tai oikeammin kamerani ovat Canon, Canon ja Contour. Perusdigijärkkäri Canon D50 parilla eri putkella ja sitten elävän kuvan taltioimiseen Canon Legria HFS20 ja Contour HD.

En ehkä ole vaativa kuvaaja, mutta ympäristö on sitäkin vaativampi. Kalustoni on alle vuoden vanha ja tällä hetkellä ulkoisesti alkaa hiljalleen ikää oleen. No mikäs sitä sitten kuluttaa?

1: Pöly
- Tuo pienen pieni jauhomainen kiviaines tunkeutuu jokaiseen kameran ja kuvaajan pienimpääkin väliin ja rakoseen. Puhdistaminen on miltein mahdotonta etenkin kamerasta. Linssille varovasti ilmapuhallusta, sivellintä ja säämiskää. Runkolle sitten ilmaa ja sivellintä. Suojausta olen miettinyt, mutta käytettävyys kärsii. Tosin tällä hetkellä kärsii kamera. Eli ei muuta kuin objektiivit rahisten kohti seuraavaa tarkennusta.

2: Kuumuus
- Lämpötilat näillä leveysasteilla saattaa kesällä nousta melkein 50 asteeseen varjossa. Kameran akku, virtapiirit ja muut muoviosat ovat varmasti kovilla linsseistä puhumattakaan. Aurinkovoidetta ihoon ja kameraa varjoon..

3: Kylmyys
- Talvella etenkin vuoristossa ilman lämpötila saattaa laskea -20 pakkasasteeseen. Astuessa ulos lämpimästä kulkupelistä kylmään lumen tuiskuiseen maailmaan ja sen jälkeen takaisin autoon olen saanut varmasti altistettua kamerani mahdollisemman suurelle määrälle tiivistynyttä vettä. Ja kuulemma tämä hienotroniikka ei pidä vedestä - ei jääätyneenä eikä sulana.

4: Jalla
- Missään tapauksessahan kameran ei pitäisi päästä koskettamaan tuota ihanan niljakasta ja kaikkialle kantautuvaa tahmeaa savimaista maa-ainesta eli jallaa. Mutta jostain kumman syystä sitä jallaa on kuitenkin camaramanissa kauttaaltaan. Sitä löytyy monta senttiä kengänpohjista, pikkaisen polvista, hanskoista pyyhkäistyäni polviani, hiukan reisistä nojattuani autoon, otsasta raavittuani päätäni, sekä kamerastani otettuani muutaman kuvan. Prkl! Ei näin. No vaikka kuinka yrittää olla varovainen niin aina sotkeentuu. Märkänä vain levität kun yrität pyyhkiä ja kuivana se on kuin sementtiä. Joten älä sotke!

Siinäpä ne tärkeimmät. Noin vuoden vanhaan ja muutamia tuhansia otoksia otetulla objektiivilläni tuli kuitenkin sitten jo mitta täyteen. Kameran mukana tullut perus perus EFS 17-85mm IS USM objektiivin zoom ominaisuus jumiutui. No käsistäni kätevänä sitten hiukan surffailin netissä ja löysin objektiivin tyypillisen jumitumisongelman ja siihen ratkaisun oikein ohjeiden kera. Tuumasta toimeen ja kellosepän sarja käteen ja objektiivi palasiksi.

Hetken aikaa tahkottuani sain osat erilleen ja löysin kuin löysinkin ohjeen nimeämät löystyneet ruuvit. Kiristin ruuvit ja nettiyhteys katkesi. En siis ollut tulostanut ohjeita. Päivitin sivua useamman kerran ja samalla kun tiirailin muutamia erinäisiä osia ja läjää pikkuruuveja..

No jälleen tuumasta toimeen ja yritin muistella tuon pienen palapelin takaperin. Lopulta sain kuin sainkin laitoksen jälleen kasaan ja nettiyhteyskin alkoi jälleen hurraamaan. Yhtään osaa ei jäänyt ylitse ja zoom kiekko pyöri jälleen iloisesti. Olin ylpeä itsestäni ja omasta nerokkuudestani, koska lähin Canonin huoltohan on jossain tuhansien kilometrien päässä. Testikuva ja hyvältä vaikutti. Poistuin tyytyväisenä takavasemmalle nukkumaan.

Koitti jälleen aamu paratiisissa ja kaivoin kamerani esille. Tähtäsin ja semi kirkkaassa aamuauringossa aloin zoomata kuvattavaa kohdetta. Olin sisällä mutta peruasetuksilla valotuksen pitäisi riittää. Kamerani ei kuitenkaan automatiikalla suostu ottamaan kuvaa. Iso kysymysmerkki pääni yläpuolelle ja aloin tutkiskella tarkemmin kapistusta.

Zoom kiekko takkuili hiukan ja tarkennusrengas pyöri moottorin tarkentaessa, tai yrittäessä tehdä sitä. Hmm.. Pientä käsikopelointia ja huomasin tarkennusrenkaan pyörivän kokonaan ympäri eikä pysähtyvän tarkennusalueen päihin.. Prkl! Tee-Se-Itse objektiivin korjaus oli mennyt ketuiks.. Ongelma oli ratkennut osaksi ja mutta ilmaannutin ongelmalle samalla kaverin!!!!

No lohduttauduin ajatuksella että se avaus oli vasta eka ja kirurgiassakin joudutaan tekemään yllättävän usein korjaavia leikkauksia. Ehkäpä tämäkin aparaatti tulee sitten kuntoon seuraavalla kerralla - tai sitten ei.. :D Rohkeasti jälleen kellosepän sarjaa vaan käteen..

Paljan varpain..

Pieni poika viilettää kylän keskelle kovaa vauhtia. Hänellä on suuri hätä, jottei vain jää paitsi koko kylän ihmetyksestä. Pieni poika jää sivummalle. Vanhemmat ovat jo kerääntyneet outojen kulkijoiden vierelle. He ihmettelevät, katselevat ja kyselevät keitä he ovat, miksi he ovat pukeutuneet noin. Kulkijat vain nostelevat hartijoitaan, katsovat oudosti, sekä piilottelevat silmiään.

Hiljalleen poika ottaa muutaman askeleen lähemmäksi. Hänen uteliasuutensa voittaa hiljalleen arkuuden. Vieressä muutama tyttö kurkkii muurin takana ja he kikattelevat. Yksi kulkijoista katsoo tyttöihin ja tytöt säntäävät äkkiä majan sisään.

Poika kopistelee lumet pois sandaaleistaan ja ottaa jälleen muutaman askeleen. Hänen tekisi mieli hiukan hieroa kylmettyneitä jalkoja. Poika ottaa jälleen askeleen ja lumi viilentää paljaat nilkat.

Aurinko paistaa mukavasti ja koko kylä kylpee kirkkaudessa. Silmiä on pakko siristää jotta näkee kunnolla.

Yksi kulkijoista kaivaa mustan laatikon ja osoittaa sillä poikia. Kulkija kääntää laatikon toisin päin ja viittoo luokseen. Hän haluaa näyttää jotain. Pojat säntäävät hänen luokseen. Alkaa nauru ja osoittelu. Osa heistä näyttää hassulta.

Vanha mies ärähtää talon päädystä. Pojat ottavat etäisyyttä kulkijaan. Heidän kanssaan täytyy olla varuillaan. Pieni poika ihmettelee ja vilkaisee miestä aasin kanssa. Kulkijoilla on isot autot.

Kulkijat lähtevät. He nousevat autoon, sulkevat ovet ja vilkuttavat. Pieni poika lähtee juoksemaan auton perään. Häntä ei haittaa vaikka paljaita nilkkoja kylmää. Pakkasta on vain muutama aste.

Autot kaartavat pois kylästä. Osa pojista sylkäisee autoa kohti, osa heiluttaa. Pieni poika vain katsoo ja laittaa kätensä taskuun.

Aitoa Lappia etsimässä..

Kutsusta innostuneena lähdin kohti pojoista FinnComm arvollisella potkurikyydillä. Kerrankin oli joku julkinen liikenneväline, joka lähti ajallaan ja saapui vielä määräsatamaan myös noin suunnilleen ajoissa.

Seikkailuni Lapin ihmemaassa oli alkanut. Lähdin tavoittelemaan vastakohtaa arkeeni, hakemaan ajatuksiini muutakin kuin kuin työ ja ne normaalit kuviot jotka "etelässä" valtasivat mieleni. Lähdin etsimään sitä todellista Lappia keskeltä luonnon rauhaa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä ja hymyilevät toisilleen. Lähdin siis Leville..

Jo pelkkä ajatuskin sai muutaman kaverini naurahtamaan kun kerroin kunnianhimoisesta tavoitteestani päästä rinteeseen ja ehkäpä pienestä vaelluksesta hevosilla, josta oli kantautunut huhua. Vedonlyönti oli kovaa, tosin ilman rahaa ja meikää vastaa.

Olin viimeeksi nauttinut uudesta vuodesta muistaakseni heti Milleniumin jälkeen eli kokemukseni tuosta Lapin Cinderella simulaattorista olivat melko ikääntyneitä. Lähdin kuitenkin avoimin mielin ja päätin antaa Leville ja Levin ympärillä eli Lapissa asuville Lappalaisille mahdolisuuden. Ehkä löydän vielä pienen hitusen sitä oikeaa Lapin taikaa sieltä jostain, kunhan jaksan etsiä.

No mestahan oli kasvanut kuin rottapopulaatio Itä-Helsingissä. Eturinteen eteen oli muodostunut pieni Alppikylä, vaikka mielestäni Alpit ovatkin melko kaukana Suomen pohjolasta. Rakennustyyli oli vaikuttava ja moderni, muttei mielestäni Suomen Lapista. Olisin halunnut nähdä enemmän perinteistä hirttä ja perinteistä Suomalaista arkkitehtuuria enkä miniatyyri kopiota Euroonpan isoista mäenlaskumestoista. Kauppoja oli ilmestynyt aivan psykedeelinen määrä joita kansoittivat rakkaat itä naapurimme hiukan silmiin pistävissä asusteissa. No joulu ja uusivuosihan on Pietarin ja Moskovan rikkaille sesonkia ja he tuovat pieneen Pohjoiseen pitäjäämme tukuittain rahaa.

Suksivuokraamossa oli tungos, mutta palvelua sai kuitenkin mielestäni kohtuu ajassa. Toimintatyyli oli hiukan erilainen mihin olin tottunut, mutta se selvisi kuitenkin ilman opastusta. Ainoastaan annan miinusta asiakaspalvelijoiden ammattitaidosta.. He eivät ehkä olleet ihan riittävästi kartalla ainakaan jos asiakkaana on yhtään enemmän kuin pulkkamäen hallitseva hiihtomaestro. Ja nyt en tarkoita todellakaan itseäni..

Aidon Lapin etsintä näytti melkoiselta operaatiolta. Onnekseni kuitenkin Etelä-Suomen turisti vietiin taksiin ja sillä ajettiin muutaman kilometrin päähän tallille, jossa asusteli karvaisia hevosia muistuttavia ponin isoveljiä eli Issikoita. Ja älkööt vaivaituko kyselemään mitä ne on koska en todellakaan tiedä. Hevosia, piste.

Pienen varsuterumban ja kuinka tätä ajetaan jutun jälkeen sitten istuin ratsukkoni satulalla valmiina toimintaan kuin oikea cowboy. Tosin itseluottoni ei ole käynyt niin pohjalla sitten hetkeen.. Homma kuitenkin luiskahti hyvin käyntiin ja köröttelin letkan viimeisenä Irmelilläni aivan itse hevosta ajaen tai ratsastaen tai mitä se ikinä sitten olikaan. Eli siis hevonen liikkui ja minä istuin kyydissä.

Jossain vaiheessa kokeilimme jotain ko. hevosen neljättä tyyliä kulkea eteen päin ja ihmetyksekseni sain kyseisen vossikan liikehtimään nopeammin samalla itse pomppien eri tahtiin satulalla. Pakaratreeni alkoi.

Tuon pelonsekaisen liikehdinnän jälkeen jatkoimme syvemmälle ja syvemmälle ja huomasin nauttivani Lapin luonnosta ilman turhia ääniä ympäristöystävällisesti hepalla jolkotellen. Olikohan tämä sitä Lapin taikaa ja tunnelmaa jota oli tullut hakemaan? Mahdollisesti, sillä oloni oli mukavan rauhallinen.

Siitä rauhallisuudesta aloimme sitten hiukan kiriä ja ennen kuin huomasin meno äityi aivan mahdottomaksi. Huomasin jo laukkaavani elämäni pelottavimpia hetkiä ja kapeintä tietä eteen päin ohjastaen uljasta ratsuani kohti auringonlaskua. Tai no aurinkohan oli jo laskenut puolen päivän aikaan mutta kuitenkin. Laukka toimi vaikkakin vauhtia alkoi olla jo himppasen liikaa ja olo oli erittäin epävakaa verrattuna esimerkiksi ratsastaessa 130 heppaisella kaksipyöräisellä vielä hiukan vauhdikkaammin..

Siitäkin koitoksesta kuitenkin selvisin ja lopussa vielä hiukan vahingossa tallin pihalla sain vossikkani peruuttamaan parkkiruutuun ryhmäpotrettia varten. Oli muuten olo kuin pikkunappulalla ensimmäisessä poniajelussa. Se oli kivaa!

Luonto nujerrettuamme päätimme siirtyä sitten siihen mitä kaikki muutkin Etelä-Suomalaiset tulevat Leville tekemään eli nauttimaan Oy Alkoholiliike Ab:n tuotteita hyvässä seurassa. Biletykseen Levi on varmasti Lapin ykkönen, jonka lähin kilpailija on Ruka. Suosittelen lämpimästi Hullu Poro Areenaa ja Panimoa. Ensimmäisesssä väki koostui noin 20-vee bilettejistä enimmäkseen ja paikallinen räkälä eli Panimo keräsikin sitten koko elämän kirjon. Uin kuin kala vedessä molemmissa paikoissa! :D

Reissun saldo oli henkilökohtainen konkurssi, alkoholismin ensioireet, muutama lisäkilo, paljon uusia kokemuksia ja itsensä ylittämistä. Rinteeseseen pääsin, josta olen erittäin ylpeä enkä kaatunutkaan kuin kerran. Pointsit kotiin ja kiitokset matkaoppaille! Reissu oli mahtava ja jälleen jäi muisteltavaa kiikkustuoliin. Näyttää ne lasit lentävän Lapissakin ikkunoiden läpi. Oikein maukasta kuluvaa vuotta kaikille! ;)

"Ei soo poka mikhää, suatampa minä senki tehä.."

Tiesittekö että Lapissa asuvat lappalaiset eivät ole lappalaisia koska ovat lappilaisia, sillä lappalaiset ovat saamelaisia, jotka taas eivät todellakaan ole lappilaisia eivätkä lappalaisia. No mistäs sitten tietää kuka on kyseessä?

Aloitetaan saamelaisista, noista alkuperäisistä suomalaisista, joiden mailla tässä vähän niinku kalastellaan nykypäivänä. Helvetin maahanmuuttajat kun tulimme ja veimme heidän tiluksensa, metsästysmaansa, ruskean nappisilmäiset naiset ja ennen kaikkea ajoimme heidät kylmään pohjolaan. Yritäppä itse elää porontaljasta ehdyssä tiipiissä tai laavussa keskellä aromotonta erämaata.

No saamelaisen tunnistaa helpoiten ehkä siitä, että he puhuvat saamea ja pukeutuvat vähintäänkin joka päivä siihen neljän tuulen lakkiin, nutukkaisiin ja perinteiseen kansallispukuunsa. Myöskin tunnistamista auttaa alati kuuluva joikaaminen tunturipontikan voimalla. Maantieteellisesti Saamelainen voi kuulemma lappilaisen mukaan asustella oikeastaan missä päin Pohjoista-Suomea tahansa. Tää on joku rotu juttu.. Tärkein kulkuväline on selvinpäin poro ja kännissä moottorikelkka.

Seuraavaksi helpoin käsite on sitten ilmeisesti tuo lappilainen. No lappilainen on ihminen, jota me etelän miehet huijomme lappalaiseksi. Laippilaisia tavataan aina Kemistä ja ehkä jopa hiukan alempaa aina pohjoiseen asti. Ja se pohjoinen onkin sitten jälleen suhteellista. Lappilaista ei oikein tunnista muusta kuin voimakkaasta murteesta, josta ilmenee ettei hän ainakaan ole pääkaupungin lähistöltä, Turusta, Tampereelta eikä oikeastaan Itä-Suomestakaan. H-kirjainta korostetaan ja sanoista yritetään tehdä pitempiä kuin ne oikeasti ovat. Lappilaista ei oikein tunnista ulkonäöltä, mutta helpoin keino tunnistaa lappilainen on kutsua häntä lappalaiseksi, jolloin hän korjaa väärinkäsityksen välittömästi tai sitten voit kertoa hänelle olevasi Jyväskylästä eli Keski-Suomesta. Lappilaistan mukaanhan peruskoulumme on väärässä kun kertoo Jyväskylän olevan Keski-Suomessa. Kaikkihan sen tietää että Keski-Suomi on Oulun korkeudella. Lisäksi Lappilaisen tunnistaa myös hyvin siitä, että kun hän lähtee pohjoiseen se sitten kans tarkoittaa pohjoista tyyliin Kilpisjärveä eikä Helsinkiläisten Vantaata. Lappilainen yleensä käyttää viinaa kohtuudella, mutta peittoaa viihdekäytöllään sitten ankarimmankin etelän juhlijan. Kulkupelinä kännissä lappilainen yleensä käyttää autoa, joskus jopa taksi mallista, siirtyessään after ski:hin.

No ketäs nää lappalaiset sitten oikein on? No se ei ainakaan itselleni ole selvinnyt. Lappilaisten mielestä saamelaiset on lappalaisia tai sitten ne lappilaiset, jotka asuvat siellä oikeassa Lapissa eivätkä missään etelässä, kuten Rovaniemellä tai kuten tuttavallisemmin haukumme Rollossa. Itse ajattelin kuitenkin olla perinteinen moukkamainen Keski/Etelä-Suomalainen ja kutsun hellyttävästi kaikkia, jotka asuvat mielestäni Lapissa Lappalaisiksi.

Lappalaisethan ovat kuitenkin paljon rennompia, iloisempia, ystävällisempiä, masentuneempia, pessimestisempiä, alkoholisoituneempia, luontoa enemmän arvostavia nautiskelijoita kuin me tylsät ja kiireiset etelän ihmiset, jotka tulemme nauttimaan aidosta Lapista Leville mijoonan venäläisen kanssa. Ja Levihän on sitten kokonaan uusi tarina..

Tämän tarinan innoittajat ovat Lappilaisia Lappalaisia, joiden kanssa vietin aikaa Saamelaisten alakerrassa.. Kiitos ja anteeks! ;)

Tyhjät raiteet..

Seisoskelen rautatieasemalla. Rinkka painaa selkääni, varpaitaini, sormiani ja poskiani palelee. Nenästä on lähteny tunto. Aikataulun mukaan istun mukavasti junassa ja lämmittelen ajatuksilla tulevasta. Todellisuudessa lähden hakeutumaan sisälle. Etsin pienen vastaanottoaulan, joka on täynnä. Muutama muukin on havainnut saman.

Lisä aikaa tulee lisää ja lisää. Viisi minuuttia muuttui kymmeneksi, kymmenen muuttui kahdeksikymmeneksi. Lopulta se on viisikymmentä. No olenhan kuitenkin lähtöasemalta heti seuraavalla. Lähden hiljalleen talsimaan. Onneksi minulla on aikaa, ei tiukkoja suunnitelmia eikä muiden vaatimuksia. Olen oman itseni herra, ainakin hetken.

Seisahdun laiturille, katsahdan etelään. Näen tyhjät raiteet. Moni muukin katsoo ja odottaa.

Lopulta alkaa valo kajastaa ja juna lähestyy, se ei kuitenkaan ole minun. Vielä hetki. Vielä kymmenen minuuttia omaani. Juna lähtee ja suurin osa ihmisistä jää. He odottavat kyytiä, joka mahdollisesti saapuu.

Suomessa on aina ollut lunta, pakkasta, lehtiä, vesisadetta jne. VR meillä on ollut ainakin niin kauan kuin minä muistan ja tarinat kertovat, että vielä hiukan kauemminkin. Ehkä meillä vain ei ole ollut junia troopiikista, ei vaihteita aavikolta eikä työntekijöitä etelä-euroopasta.

Finavia vie osaamistaan ulkomaille, ehkä VR:kin voisi harkita. Afrikassa se varmasti saisi junansa kulkemaan, ellei ole liian kuuma.

Mukavaa joulua kuitenkin kaikille. Junalla on mukava matkustaa, kunhan vain on aikaa kuin reppureissaajalla ja rahaa kuin kroisoksella! ;)