Must.. Go.. Tubing.. Again..

Kaiken maailman koettelemusten jalkeen paasimme vihdoin chillaamaan ja tuubaamaan Dam Sen:in vesipuistoon. Uskomatonta, mutta totta!

Toissapaivana paatimme olla reippaita ja herata noin kahdeksan maissa aamulla. No noin yhdentoista pintaan kaannettiin viela kylkea sangyssa ja hiukan ennen puolta paivaa olimme sitten jo liikenteessa. Otimme jalleen taksin ja lahdimme suuntaamaan kohti Dam Sen water park:ia. Kuski nyokytteli ja sanoi yes yes, kun kysyin tietaako han nyt varmasti mihin oli meita viemassa. Noin parinkymmenen mopojen keskella vietetyn minuutin jalkeen saavuimme isolle portille, jossa luki Dam Sen. Olimme tyytyvaisia, maksoimme 80 000 dongia ja astuimme ulos autosta. Ei kylla ihan vielakaan nayta vesipuistolle, mutta kai se nyt sitten tama on. Menin lippuluukulle ja varmistin viela ennen maksua, etta onhan tama nyt sitten se vesipuisto. No ei ole, kun tama on Dam Sen:in huvipuisto. Noin kilometri tuohon suuntaan opasti kassaneiti. Kiitos!

Lahdimme tallustelemaan ja hetken tallusteltuamme eteen tuli jalleen iso portti ja lippuluukku. Jallee kysymys: "Onko tama vesipuisto?" Vastaus: " Ei ole ja jatkakaa eteen pain. Tama on Dam Sen huvipuisto." Jaahas. Melkoisen kokoinen puisto tama Dam Sen..

Jalleen jatkoimme tallustelua ja lopulta edessa alkoi nakya melko kuumottavan nakoinen liukumaki ja korkea torni, jossa onneksi jo luki "Dam Sen Water Park". Mahtavaa! 80 000 dongia ja sisaan. Kuten yleensakin lankkareista pidetaan huolta myos vietnamilaisessa vesipuistossa. Paikalliset maksaa vaatesailytyksessa jotain mystista ja lankkareille on varattu oma auringonottoalue, jossa tavarasailytys on ilmaista. Ja kaiken kruunaa viela paikallinen tyontekija, joka postaa paikalla koko paivan.

Sen jalkeen lahdimme tutkimaan puiston tunnelmia. Heti ensimmaisena oli pakko paasta isoon altaaseen lillumaan renkaan paalle aaltojen mukavasti keinuttaessa reissaria. Siita siirryimme sitten ottamaan mittaa henkisesta kunnostamme eli paanupin uskosta paikallisiin liukumakiin. Aivan mahtavia. Vauhtia on montakertaa enemman kuin suomen kovimmissa liu-uissa ja etenkin "Kamikaze" niminen liuku sai reissarikaksikolta taydet 100 pistetta. Ja uskokaa pois, nimi ei ole aivan tuulesta temmattu!

Ja kaiken kruunasi viela vanhan Vang Vieng veteraanin tarkoilla aisteilla bongattu hiljalleen lipuva joki, jossa sai TUUBATA!!! Aika chillia, vaikka ihan taysin Laosin tunnelmaa ei saavutettu kirkuvien lasten ja keinotekoisen puron keskella. Yritys oli kuitenkin hyva ja riitti meikalle miljoonakaupungin keskella.

Lopulta annoimme periksi auringon laskiessa horisonttiin ja lahdimme pois. Pikku paikkarit, iltapala ja olimme oikeasti jo hyvissa ajoin nukkumassa.

Tanaan sitten lopulta herasimme siina kahdeksan nurkilla ja suuntasimme jalleen metsastamaan taksia Dam Sen:iin. Sinne oli pakko paasta uudelleen. Aku huitoi meille mittarikuskin, joka suostui viela laittamaan mittarinkin paalle ilman suurempia mukinoita. Hetken jalleen kurvailimme mopomeren keskella, kunnes Aku alkoi ihmettelemaan taksimittaria. "Mita V****A?" kysyy epatietoinen. Emme olleet edes kunnolla puolessa valissa ja mittarissa oli jo lukemana noin 120 000 dongia. Sen jalkeen hirvea mesoaminen kuskille, joka yritti kovistella takaisin ja naytti etta jos emme ole tyytyvaisia, niin han kiihdyttaa mittaria vielakin. Mittari alkoi juoksemaan siina sekunnissa jo yli 300 000 dongia silmissa. Virhe! Meille lisaa kierroksia ja kuski sammutti mittarin ja alkoi neuvotella hinnasta. Hanen mielestaan kohtuullinen hinta oli 150 000 dongia.. Ei puhettakaan! Auto sivuun! Kerroimme maksavamme vain 50 000 dongia jos jaamme valille, koska aija yritti ukottaa niin torkeasti. Tarjosimme kyydista perille asti 80 000 dongia, joka on kohtuullinen lankkarihinta. Kuski ilmeisesti huomasi siina vaiheessa, etta naa turistit ei ollukkaan niin helppoja ukotettavia. Kusku yritti tinkia hintaa koko ajan ylemmaksi samalla, kun ajoi kuitenkin puistoa kohti. Paasimme perille ja heitimme aijalle 80 000 kouraan ja pois. Vittu mita ukottajia noi taksikuskit oikeesti on. Niin ja tietenkin ukottaja jatti meidat samaan mestaan kuin edellinen kuski. Eli jalleen dallasimme kohti vesipuistoa. Paasimme kuitenkin puistoon ja menimme jalleen chillaamaan altaaseen. Henkinen oloni alkoi hiljalleen rauhoittua auringon paistaessa pilvettomalta taivaalta samalla, kun meika lojui altaassa. Oli ihan mukava ajatella kaikkia teita, jotka palelette siella kotosuomessa.

Ja siita paastinkin sitten seuraavaan aiheeseen eli siihen helvetin kotiinpaluuseen.. En tuu.. En halua.. Jaan tanne! Huomenna pitais paikallista aikaa aamu kasilta nousta ylos ja lahtea lentokentalle. Sielta sitten flygari Bangkokiin, jossa olisi paiva aikaa kayda tekemassa viimehetken ostoksia. Ja sitten puolen yon jalkeen sinivalkoiset siivet starttaavat kohti pohjolan pakkasta. Nailla nakymin meika alkaa tarista kylmasta sunnuntaiaamuna noin kello 6.30. Kaikki kiva loppuu aikanaan ja taa ihan liian aikaisin.. Pistas muuten Pesku viela lopputunnelmat blogiin.. Saigon vaikenee..