Murdelball..

Eilen koin tämän reissun pelottavimmat hetket..

Kokosimme kaksi joukkueellista taistelijoita ja varustauduimme asiaan kuuluvalla tavalla. Otimme mukaamme hiukan kättä pidempää ja tämän jälkeen lähdimme marssimaan kohti määränpäätä.

Edessämme aukesi halli, jonka uumeniin astelimme varovasti. Oloni oli hiukan jännittynyt, sillä en osannut ollenkaan odottaa mitä tuleman pitää. Yleensä olen varma joukkueeni tasosta, mutta tällä kertaa en osannut edes arvailla. No sen verran tiesin, että mitään parasta suoritusta en tänään tulisi näkemään.

Astelin rohkeasti hallin keskellä, samalla pukien liiviä ylleni. Kumarruin hiukan, katsahdin ympärilleni ja puristin tiukasti mailasta.

Aloituspallo lähti liikkeelle ja tajusin samassa olevani aivan väärässä paikassa. Välittömästi vastustajan maila sujahti nenäni edestä ja hetken päästä noin kaksi metrinen irlantilainen rugbyn -pelaaja lähti juoksemaan kohti. Kauhistuneena tuijotin eteeni ja yritin pikaisesti hahmottaa, missä se hemmetin peliväline on. Tiesin, että päästessäni siitä eroon, myös tuo verenhimoinen karhu suuntaa ohitseni.

Katseeni lukittui tuohon pelosta pomppivaan valkoiseen reikäpalloon, joka epätoivoisena yritti hakea suojaa takaani. Nostin jälleen katseeni tuota rymistelevää villipetoa kohti ja näin kuinka hänen salibandy mailansa kohosi reilusti yli hänen päänsä, muuttui viikatteeksi ja tämän jälkeen tunsin ilman pakenevan sen edestä viikatteen lähtiessä liikkeelle.

Yritin epätoivoisesti, tärisevin käsin, lyödä palloa pois jaloistani, mutta turhaan. Noin sadasosa sekunnin jälkeen kuului: AAAARRRGGGHHHH, kun tuo verenhimoisen saalistaja harmaakarhun viikate osui suoraan nilkkaani.

Tuli hetken hiljaisuus ja harmaa karhu oli muuttunut teddy-nalleksi. "Ups! Sorry mate!" hän sanoi ja lähti sen jälkeen hyppelehtimään reikäisen pallon perään toiselle puolelle kenttää samalla, kun meikä haki lähipuolustus asemaa laidan takaa.

Hetken hammasta purtuani ja todettuani useampaan otteeseen, että kipu on vain olotila, kipu on vain olotila lähdin jälleen varovasti liikkeelle. Nyt tosin pyrin välttämään noita kaikkein kiivaimpia pallon tavoittelu tilanteita, joissa korkean mailan rajana oli katto ja tavallisimpana lyöntityylinä irlantilaisesta hurlingista tuttu pään irroitus isku.

Valitettavaa kyllä muutaman kerran he päättivät syöttää meikälle suoraan lapaan (normaalisti pallon saatuaan irkku vain löi sitä älyttömällä viikatteella johonkin suuntaan..) ja tällöin kysyttin älyttömän nopeita jalkoja (jottei tule niloille..) ja älyttömän ketteriä käsiä (jottei maila katkea viikatteesta..) ennen nopeaa syöttöä ja poistumista jaloista. Muutaman kerran tosin jouduin tekemään maalin, koska tuolloin tiesin pelin pysähtyvän ainakin hetkeksi. Se tuintui ainoalta säännöltä siinä hullun myllyssä..

Kaikesta huolimatta noin tunnin kauhun hetkien jälkeen onnekseni peliaikamme loppui ja säästyin vammoilta. Peli oli pelkkää mailaan hakkaamista ja järjettömiä lyöntejä, joiden lomassa välillä tuli yllätyksenä nenäkarvoja viistävä korkea tai muuten vain päin juossut irkku.

Kerrankin tein uuden vuoden lupauksen, jonka tulen pitämään. En enää ikinä mene pelaamaan "salibandyä" pelkästään irlantilaisten kanssa.. Vaadin vähintäänkin kentälle lätkävarusteet ja joukkueellisen suomalaisia opettamaan tuon jalon lajin sääntöjä!!!

Ja ilmeisesi lottoakaan ei kannata tänä viikonloppuna tehdä.. Taisin käyttää kaiken tuurin taas hetkeksi..