maanantai 1. helmikuuta 2010

Vaalihumua..

Istun saunan lauteilla ja nautiskelen puusaunan pehmeästä löylystä.. Otan muutaman hörpyn tölkistä ja tuo Coca-Cola Companyn Fanta -brändinä tuntemamme sokerilitku laskeutuu kohti verenkiertoani piristääkseni oloani hetkeksi. Mittarissa paukkuu noin 90 astetta ja hiki pisarat vaeltavat iholla..

Hetken päästä jännityn ja vanhat "sotamuistot" Libanonista iskevät kasvoille. Kuulen tutun äänen, joka on jo vaipunut unholaan. Nyt sen muisto jotenkin säväyttää, vaikka tiedänkin ettei siitä ole uhkaa.

Ulkona konetuliase iskee rytmikkäästi ja muutama räjähdys tuo lisätuntua tähän olotilaan, jonka silmät sulkemalla ja kuvittelemalla saisi esimerkiksi Afganistanissa tai vanhaan hyvään aikaan Kosovossakin joukot liikkeelle. Nyt kaikki tietävät, että Lipljanin asukkaat siellä vain juhlivat pormestarin vaalien viimeistä kierrosta ilmaan ampuen ja ilotulitteiden räiskyessä.

Jostain syystä noita kaikkia automaattiaseita, jotka kummasti yleensä muistuttavat veli venäläisen AK-47 mallia, ei ole kyetty keräämään pois ja aina sopivan tilaisuuden tullen paikallinen mielellään testaa sen toimivuutta ilma-ammunnalla. Ja hyvinhän tuo tuntuu toimivan. Niin se vain nakuttaa niin heleästi, että itse Mihail Kalasnikovkin olisi ylpeä jos kuulisi Albaani -veljiensä sillä leikkivän.

Sodastahan on jo kulunut kuitenkin se kymmenen vuotta, mutta siltikin tuo kätevä joka kodin rynnäkkökivääri löytää yllättävän usein käteen. Eihän niitä koskaan näe kenelläkään, mutta aina, kun on jotain syytä juhlia esimerkiksi sitä uutta vuotta, häitä tai sitten näitä vaaleja, niin jo alkoi valojuova hiihtää pimeällä Kosovon taivaalla.

Olisihan se mielenkiintoista Suomessakin, kun SDP:n kannattajat kerääntyisivät kauppatorille yhteiseen ilma-ammuskeluun jonkun umpikorruptoituneen demarin voiton juhliin. Olisihan siinä Kokoomuksen ja Keskustan pojilla ihmettelemistä, että mistäs haettais suojaa.. No onneksemmme kulttuurimme on hiukan erilainen, vaikka aseiden määrässä ei Suomi-koti hirveästi taida jäädä jälkeen maailman kärkimaista.

Kyllähän ne aseet kuuluvat Suomalaiseen kulttuuriin, jossa metsästyksellä on pitkät perinteet. Vaikka onhan Suomessa viime aikoina alettua kovasti vaatia päitä vadille, kun eräät elämässään epäonistuneet ihmiset ovat tehneet järkyttäviä tekoja.

Suomalaisen kulttuurin vika vain on se, että yksilöltä puuttuu nykyään vastuu ja vastuu pyritään aina siirtämään jollekin toiselle ja jos sitä toista ei löydy niin viranomaisille. Lopultahan viranomainen on aina se syyllinen teki se sitten mitä vain. Jos aselupaa ei myönnetä poletaan jonkun "oikeuksia" ja jos se myönnetään, niin aina on riskinä, että asetta käytetään johonkin muuhun, kuin mihin se on tarkoitettu.

Aselupien kiristämisellä varmasti tavoitellaan hyvää, mutta valitettavasti se ei ratkaise ongelmaa. Ongelma ratkeaa vasta, kun terveydenhuolto ja poliisi pystyvät keskustelamaan keskenään tai kaikki aseet häviävät maasta. Aseen pystyy kyllä Suomessakin hankkimaan ilman mitään lupia, mikäli sellaisen tarvitsee veritekoonsa. Valitettavaa, mutta totta.

Jos haluamme kieltoyhteiskunnan, niin ensimmäisenä meidän pitäisi kieltää alkoholi, keittiöveitset ja Mora-puukot. Raaka suomalainen taitaa kuitenkin tehdä sen yksittäistapaus tapon useinmiten humalassa veitsen avulla, kuin ampuma-asetta käyttäen.

Libanonissa eräs useita kuolonuhreja vaatinut ammuskelu alkoi yliopistolla normaalista väittelystä opiskelijoiden välilllä ja Kosovon pohjois-osassa ei tarvita, kuin oikea tekosyy, niin automaatiiaseet kaivetaan esiin ihan tosissaan. Sodan muistot on osalla vieläkin melko pinnalla ymmärrettävistä syistä. Eli loppujen lopuksi asiat ovat meillä Suomessa kuitenkin melko hyvällä mallilla, kunhan vain jaksamma joskus nauttia siitä turvallisuudesta, minkä olemme rakentaneet emmekä anna median pilata turvallisuuden tuntuamme ylilyövällä ja ei niin henkisesti tasapainoisia ihmisiä ruokkivalla uutisoinnilla.

Ase on harvemmin yksinään vaarallinen, sillä se kaikkein kovin riski on kuitenkin aina sen liipasinkaaren sisäpuolelle tunkevan sormen omistaja. Siihen meidän pitäisi jotenkin pystyä vaikuttamaan.

Ei kommentteja: