perjantai 5. helmikuuta 2010

Let´s rock \,,/

Kellon iskettyä 0800 pm aikaaan Camp Villen messin lavalle nousi ruotsalainen fältartisti -yhtye Twenty4Seven. Meikäläinen oli vielä tyytyväisenä mussuttamassa juuri grillattua lihaa, makkaraa ja irlantilaista makkaraa ja jonkin sortin saarivaltion versiota ryynimakkarasta. Ja kuten helposti voi arvata, niin yksikään kyseisistä tuotteista ei ollut terveellistä, mutta sitäkin maistuvampaa. Olin oikeasti yllättänyt, sillä irlantilainen keittiöhän ei todellakaan ole kuuluisa maailmalla ainakaan ruuista.

Mussutettuani masun täyteen siirryin sitten messiin nauttimaan musiikillisesta illasta. Kapakkamme oli melkein jopa täynnä ja etenkin ruotsalaisia taistelutovereitamme oli eksynyt juottolaan melko runsaasti. Lavalla soitti ruotsalainen yhtye Twenty4Seven laulusolistinaan Nina Söderquist, joka on tullut tunnetuksi muun muassa lukuisista musikaaleista, sekä esiinnyttyään Ruotsin jääkiekkomaajoukkueelle 40 000 katsojan edessä heidän voitettuaan Olympia -kultaa vuonna 2006.

Twenty4Seven tarjosi erinomaista ja mukaansa tempaavaa Rock-musiikkia kahden energisen gimulin viedessä shown. Ninan kanssa lavan hallinasta kilpaili erittäin räväkkä basisti Ellinor Asp, joka osasi todellakin ottaa yleisönsä ja nauttia räyhäävästä Rockista.

Twenty4Seven avasi samalla Camp Villen ja Camp Victorian musiikkiviikonlopun, jonka ohjelmaan kuuluu muun muassa Battle of the Bands -bändi kilpailu ja lisää Ruotsalaista tyttöenergiaa.

Tänä viikonloppuna keskisessä taisteluosaston sana on ROCK!!!! \,,/

www.ninasoderquist.com
www.ellinorasp.com
www.forsvarsutbildarna.se/web/Faltartist.aspx

Ei kommentteja: