Away from the Ink..

Miami jäi taakse kaikkine kuuluisine nähtävyyksineen. Viimeiset päivät koostuivat kas kummaa autoilusta kaupungin keskustassa ja muutamasta must see kohteesta. Ydin ei todellakaan ole hermoja riistävä kokemus köörailla leveällä ja läskillä jenkkiraudalla verrattuna kotimaisen kolmen sepon patsaan ympäristöön. Kaikkialla on tilaa ja vaikka autoo on kuin pipoo Kemin torilla helmikuussa, niin liikenne on sujuvaa ja Dodgen mentävä ruutu löytyy melko kivuttomasti. 

Kävimme myös Beachilla tsekkaamassa ”tissi” baarin, jonka nimeä en muista, mutta tytöt oli hyvin tyrkyllä Ocean Drivilla vaikkakaan baari ei ollut perinteinen tangolla varustettu. Latinot tanssivat show luonteisesti tiskillä ja rikkaat tai ehkä paremminkin wannabe rikkaat köysien keskellä omalla aluella. Me tyydyimme ihastelemaan lantion liikettä tuplajuoman kera parvekkeelta tavis puolelta. Musiikki soi, että korvissa soi ja sen yhden jälkeen, joka oli noin kolmen vahvuinen, siirsimme itsemme irkkupubiin, jossa baari duunarit kiskoivat Jellyjä. Voin sanoa, että jäykin hyytelö, jota on tullu kaavittua kupista.

Eräs toinen mainitsemisen arvoinen juottola on rock / latinohipitihopiti / pössyttelijä / narkkailu henkinen Lush. Läävä on todellakin makuni mukaan sisutettu ja porukka tunsi toisensa. Olimme siis ulkopuolisia, mutta silti lämpimästi tervetulleita, vaikkakin hivenen yritin pitää mitä posse duunaa selkäni takana.  Bisse puolikkaan taalan illan kunniaksi sävytettynä live-musiikilla. Tosin musiikki ei kerinnyt alkaa ennen poistumistamme, kun artistin piti ravata pihalla parin minsan välein.. Läävän löydät jostain 7 – 8 streetin kulmilta.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä turistinähtävyytenä kävimme tsekkaamassa Miami Ink. kuvataide corporaation. Tämä tosi-TV:stä tuttu puoti niitti mainetta MTV sukupolven lasittuneessa töllötin katseessa aina kotimaisissa lähetyksissä asti. Liike näytti suurin piirtein samalta ja paikalta bongattiin Yoshi, originaali taiteilija harkkari, jolla homma näytti olevan hanskassa. Pieni sukupolven vaihdos näytti olevan meneillään, mutta siitäkin huolimatta kuva kuume otti pienen nosteen. Ajatus on – toteutus puuttuu.

Miami jäi taakse ja Dodgen nokka näytti vahvasti Orlandoon ainakin aina siihen asti kunnes Nokialainen alkoi navigoida. Pienen pieniä maaseutu reittejä ajettuamme useamman tunnin totesimme, että nyt loppuu gavinaattorista akku. No hätähän ei amerikan ihmemaassa ole tämän näköinen, vaan kaarsimme lähimpään ostoshelvettiin ja ostimme lisää piuhaa autoon, jolla virta syöksähtää puhelimeeni. Matka jatkui jälleen todettuamme, että ensi kerralla otamma autolaturin matkaan jo kotoa ja toisekseen emme luota navigointiin vaan peruskarttaan. Pihan hinta Radiorack liikkeessä noin 23 taalaa ja 7/11 olisi myynyt sitä 9.90.. Aina ei voi voittaa. 

Interstatea pitkin olisimme olleet ehkä perillä noin kolme timmaa aiemmin, mutta olisipa jäänyt tuo maaseutu matkailu välistä. Tulipahan nähtyä nuo vaatimattomat kolme kaistaa suuntaansa maaseutujen kärrypolut ja mukavan myyjättären hivenen ihmettynyt kysymys mistä olemme ja mitä teemme syrjäkylillä kysymykset.

Lopulta päädyimme Orlandoon ja löysimme hotels.com sivuston kautta varaamamme Metropolitan Express hotellin International roadilta. Hodla on jees verrattuna edelliseen ja nyt olemme ympäröitynä sillä todellisella överi amerikkalaisuudella keskellä Universal ja Disney maailmaa. Next plan on tsekata miltä näyttää Universal Studion teema elämyspuistot. Jännä nähä miten sitä sulautuu perheen pienimpien sekaan.