Tulin tänne Fort Lauderdaleen etsimään uutta alkua, uutta toivoa ja matkani päätöstä. Mutta löysinkin itseni pahemmasta jamasta kuin vain kuvittelinkaan, vailla toivoa. Kohta on varmaan pakkasta.
Aamupalaksi kaivan roskiksesta jotain eilisen päivän jätteitä sekä vedän aamu annokseni crackia. Päivän olen sekaisin ja illalla jos muistan käyn peseytymässä meressä. Tosin siitä ei ole hyötyä kun en omista enää vaihtovaatteita.
Kytät kiusaa välillä ja tonkii kantamukseni läpi. Eivät he mitään löydä, mutta yrittävät vain kiusata, jotta pysyisin poissa ihmisten ilmoilta. Liikennelaitos asenti bussipysäkin penkille kaiteet keskelle, joittei siinä enää pysty levytteleen. Nukun maassa.
Ihoni on palanut monesti ja nyt se kesii koko ajan. Aineet auttavat, mutta samalla vievät syvemmälle. Olen ollut koditon jo vuosia ja ainoa asia mikä minut pelastaa on kuolema.
Olkoonkin kaupunki miten hieno ja kuuluisa, miten rahalla tai huumeveloilla rakennettu ja olkoonkin siellä työtä ja työttömyyttä. Asukoon siellä lapsia, vanhuksia ja aina myös kodittomia. Jenkkilässä nämä ryysyiset ja likaiset ihmiset paistavat katukuvasta enemmän silmiin, kuin omat rakkaat rupumme kotona. Etenkin Miami Beach oli aluetta, jossa melkein jokaisessa korttelissa majaili muutama rantapummi sekaisen päivän jäljiltä. Ne turvaverkot, jotka meille tarjotaan kaukana pohjoisessa on vain haave täällä. Täällä olet oikeasti oman onnesi nojassa jos et halua yrittää. Suomessa hyysääjiä kyllä riittää jos itsellä ei ole riittävästi kiinnostusta. Rahaa saa kunhan vain osaa riittävän röyhkeästi pyytää.
Hyvät ja huonot puolet molemmissa. Ihmisarvoa tulee kunnioittaa, mutta jos ihminen ei itsekään kunnioita omaa arvoaan, niin miksi muiden tarvitsee yrittää häntä pelastaa..?
Mutta silti uskallan väittää, että oikea kodittomuus Suomessa on vielä vähän enemmän hardcorea kuin tämä täällä. Ainakin kelien puolesta.
Tekstistä osa oli totta - lukija päättäköön mikä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti