Pakkasesta tropiikkiin..

Sinivalkoiset siivet irtaantuivat lumiselta kentältä ja matka kohti Manchesteria alkoi. Edessä mukavat reipas 20 tuntia ennen kuin pääsee toteamaan että varaamani hotelli on melkoinen läävä. Lennot meni melko kivuttomasti ja aina luotettava Finski oli jälleen oma itsensä. Sen sijaan suuren maailman American Airlines oli hienoinen pettymys. Manchesterin melko vaatimattoman näköiseltä, tosin melko isolta,kentältä jatkoimme noilla lähinnä 60-kirkkaita säilyketölkkejä muistuttavalla koneella kohti Isoa Omenaa ja yli atlantin. MaNu:n kotikaupungin kentällä saimme kokea Brittiläisen tehokkuuden ja nykyaikaisuuden, kun passeistamme otettiin scannattu kuva ja soiteltiin eri puheluita. Hivenen ihmeteltyäni tätä erikoista kohtelua huomasin kuitenkin onnekseni että ihan jokainen matkustaja sai saman maahantulotarkastuksen kuin meikäläinenkin. Ilmeisesti Britteihin ei vaadita koneellisesti luettavaa passia, kun ei niillä ole koneita, joilla lukea niitä.

Pääsimme kuitenkin kentälle ja sieltä vielä poiskin AA:n ystävällisellä avustuksella. Enne koneeseen nousua oli kuitenkin sarja tyhmiä kysymyksiä matkatavaroista yms. Meinaakohan nämä Amerikkalaiset että ihminen, jolla on jotain kiellettyä mukanaan vastaa noihin kysymyksiin rehellisesti.. Enpä usko! Sillipurkkiin tallusteltuani totesin, että AA voisi hivenen nykyaikaistaa konekalustoaan ulkoiselta olemukseltaan ja etenkin sisustukseltaan. Aikamatka avaruusseikkailu 2001 kirjan maailmaan oli todella käsin kosketeltavissa. Ruoka oli onneksemme syötävää, eikä juurikaan hävinnyt scandinaavisille lentokone pöperöille. Toinen kattaus oli sitten amerikkaa. En ole eläissäni syönyt noin epäterveellistä flygarimättöö. Tarjoiluun kuului jonkin sortin todellakin pullamainen sämpylä, paljon voita, juustoa, kuivattuja hedelmiä, Twix-suklaapatukka yms. Kaloreita tuli varmasti reilu tonni, että heilahti.

Ison Omenan kenttä tai se yksi kahdeksasta terminaalista, jossa vierailimme vaikutti jo hivenen ison maailman kentältä, vaikka myös siellä sai hivenen nuhjuisen ja vanhahtavan vaikutelman. Löntystelevät mustat rastapäiset vartijat Niken lenkkareissa, purkkaa jauhava Puerto Ricolainen nuori nainen joka vaikeasti viittilöi eteenpäin ja lopulta Mexicolainen, joka ottaa tulliselvityksen ja sanoo, että tervetuloa. Maahantulo oli ehkä helpoin kokemus kautta aikain. Ei mitään ongelmia, ei juurikaan jonottamista ja vain kysymys matkankestosta. Olin kuitenkin varautunut jo pahimpaan.

Matkamme jatkui Isosta Omenasta kohti Miamin kansainvälistä kenttää. Jälleen AA vaikutti koneiden osalta muinaismuistolta, eikä ruokaa enää tarjoiltu. Nälkäisenä ja väsyneenä kohti tropiikkia. Muutaman tunnin lentelyn jälkeen pilvet hävisivät ja alapuolellamme alkoi näyttäytyä suurkaupungin valomeri. Kaikki valtaväylät olivat täynnä autoja ja kartasta katsomani Miami Beach muotoutui hyvin myös ylhäältä katsottuna kaupungin ja meren väliin. Tasainen lasku jälleen ja olimme perillä. Miamin kenttä täytti mielestäni kansainvälisen ja nykyaikaisen kentän vaatimukset. Hyppäsimme kerta heitolla kohti nykyaikaa ja osaltaan ehkäpä jo tulevaan. Moderni kenttä vaikutti melko uudelta ja todella siistiltä. Etäisyydet on pitkät, mutta onneksemme sitä hivenen helpotetaan liikennöivällä junalla ja käytävillä liukuvilla rullaportailla.

Otimme matkatavarat kantoon ja taapersimme kohti auton vuokrauskeskusta. Käytävä käytävän jälkeen kiertelimme ja seurailimme kylttejä ja lopulta astelimme junaan. Junalla pieni siirtyminen ja sen jälkeen vielä muutama käytävä. Lopulta pääsimme suureen halliin, joka oli täynnä eri firmojen tiskejä. Emme olleet varanneet autoa etukäteen, joten valitsimme sen jossa oli pisin jono. Todennäköisesti se on edullisin. Pitkän jonotuksen jälkeen saimme tehtyä diilin Dodge merkkisestä henkilöautosta, jonka konehudlarin alla ärhentelee 3,5 litran voimanpesä. Äänet on jees, mutta turboo huutais ja kovalla äänellä. Hivenen jää kyyti vaisuks. Hintaa tuli kaikkinensa kahdelle viikolle 917 taalaa.

Kamat auton kyytiin ja sekoilemaan lokaaliin liikenteeseen. Heti kärkeen pari risteystä harhaan ja lopulta oikealle motarille. Neljä kaistaa suuntaansa ja paljon autoja. Nyt oltiin isossa maailmassa!

Miami Beach löytyi ja pienen pyörimisen jälkeen jopa hotellikin. Ja siitä se ilo sitten vasta alkoikin. Olin sitten tehnyt tuon varaukseni hotellista vasta seuraavalle päivälle ja sen siirtäminen ei sitten ollutkaan ihan kaikkein helpoin homma. Respan vanha mummo antoi numeron johon pitää soittaa ja kysyä voiko varausta siirtää.  Numero oli väärä. Väärästä numerosta annettiin uusi numero joka ei vastaa. Mummo antaa jälleen väärän numeron. Onnekseni otin oikean numeron ylös ja sain taivuteltua mummon näppeilemään sen numeron. Pieni neuvottelu Hotels.com asiakaspalvelijan kanssa ja totesimme että otamme vain yhdenyön lisää hodlasta kiskurihintaan. Huone sinänsä oli perseestä, mutta sopii hyvin hotellin nuhjuiseen ja likaiseen vaikutelmaan. Suihkussa saa odottaa melko pitkään ennen kun vesi alkaa lämpenemään ja ilmastointi on melko äänekäs. No varattu mikä varattu ja kolme yötä menee nopeesti. Tosin kaikki hotellin huoneet nyt ei ole ihan yhtä huonoja kuin tuo meidän. Osa näyttäis olevan jopa siistejä, kun varovasti kurkistelin siivoojan ollessa työn touhussa.

Mutta perille päästiin ilman ylitse pääsemättömiä ongelmia tähän ehkä kehittyneimpään kehitysmaahan mitä maa päällänsä kantaa. Miami signing out noin vuorokauden matkustamisen jälkeen.